Lukijalta: Keskittämisen todellinen hinta näkyy ihmisen ajassa

Suomessa puhutaan keskittämisestä usein kuin kyse olisi vain rakennuksista. Todellinen hinta näkyy kuitenkin ihmisen ajassa: kilometreinä, menetettyinä työpäivinä, läheisen järjestämänä kyytinä ja palveluna, joka on teoriassa olemassa mutta käytännössä liian kaukana.

Keskittäminen voi olla järkevää. Harvinaista osaamista ei voida eikä pidä sijoittaa joka kuntaan. Digitaalinen palvelu voi säästää matkan ja liikkuva yksikkö viedä osaamisen lähemmäs ihmistä. Reilu keskustelu alkaa siitä, että tunnustamme myös keskittämisen hyödyt.

Mutta yhden toimipisteen kustannus ei ole sama asia kuin palvelun kokonaiskustannus. Jos säästö lisää kuljetuksia, siirtää vastuuta omaisille, vaikeuttaa työntekoa tai johtaa hoidon viivästymiseen, lasku vaihtaa vain paikkaa.

Alueiden erilaisuus tekee yhdestä valtakunnallisesta mallista riskialttiin. Traficomin mukaan nopeiden kiinteiden yhteyksien saatavuus on kaupunkialueilla hyvä, mutta kaupunkien läheisellä ja harvaan asutulla maaseudulla noin puolet kotitalouksista on yhä ilman nopeaa kiinteää yhteyttä. Etäpalvelu ei siis ole sama palvelu kaikkialla.

Tarvitsemme palvelulupauksen, joka määrittelee tavoitteen eikä yhtä tuotantotapaa. Ihmisellä pitää olla tosiasiallinen mahdollisuus saada palvelu kohtuullisessa ajassa joko lähipalveluna, liikkuvana palveluna, etäyhteydellä tai näiden yhdistelmänä. Jos digitaalinen vaihtoehto on ainoa, yhteyden, laitteen ja käytön tuen on kuuluttava ratkaisuun.

Myös markkinoita on rakennettava alueiden ehdoilla. Suuret hankintakokonaisuudet suosivat helposti suuria valtakunnallisia tuottajia. Pienemmät osat, yhteiset alustat ja kohtuulliset laatuvaatimukset voivat avata tilaa paikallisille yrityksille, osuuskunnille ja järjestöille. Julkinen varajärjestely tarvitaan silti siellä, missä kysyntä ei yksin riitä ylläpitämään kilpailua.

Kuntien paikallistuntemusta ei pidä nähdä hyvinvointialueen vastakohtana. Kunta tuntee liikkumisen, asumisen, järjestöt, yritykset ja sen, missä ihmisten arki tosiasiassa tapahtuu. Hyvinvointialueella puolestaan on järjestämisvastuu ja laajempi ammatillinen kokonaiskuva. Johtajuutta on saada nämä tiedot samaan päätökseen.

Keskittämisen vastakohta ei ole jokaisen palvelun säilyttäminen jokaisessa rakennuksessa. Vastakohta on välinpitämättömyys seurauksista. Päätöksentekijän tehtävä on pystyä sanomaan, mitä keskittämisellä voitetaan, mitä menetetään ja miten menetys korvataan.

Koko Suomi ei tarvitse kaikkialla samaa palvelukarttaa. Se tarvitsee yhtä vahvan lupauksen siitä, ettei postinumero muuta muodollista oikeutta tyhjäksi.

Lassi Murto, Programme & Thematic Advisor

Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/