Eikö liikunta kiinnosta? Voit syyttää ihmisen geeniperimää
Jos liikunnan harrastaminen tuntuu tympeältä, syy saattaa olla nykyihmisen geeneissä, jotka ohjaavat joutenoloon.
Asia nousi esiin liikuntalääketieteen tutkijoiden kevätseminaarissa, Itä-Suomen yliopiston artikkelissa kerrotaan.
Tutkijatohtori, FT Heikki Pentikäinen tarkasteli esityksessään liikunnan, terveyden ja evoluution yhteyksiä.
Pentikäisen mukaan monien tuntema haluttomuus liikuntaa kohtaan voi selittyä sillä, että elimistömme on viritetty välttämään energian tuhlaamista ja varastoimaan energiaa.
Nykyihmisen geeniperimä muotoutui aikana, jolloin piti liikkua paljon hengissä selvitäkseen ja ruoasta oli pulaa.
– Perimämme on epäsuhdassa nykyiseen elinympäristöön, jossa ei tarvitse liikkua ja saatavilla on runsaskalorista ruokaa, mikä voi myötävaikuttaa monien sairauksien syntyyn, Pentikäinen sanoi.
Ihminen onkin ainoa eläinlaji, joka on alkanut harrastaa liikuntaa terveyssyistä.