Supertähden hyytyminen, voitto vesisateessa ja unelmasiivu – Näistä hetkistä muistetaan edelliset Trondheimin MM-kisat
Pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut on järjestetty Norjassa viidesti, mutta Trondheim on isännöinyt hiihtojuhlaa aiemmin vain kerran: 1997.
Maailma on muuttunut, myös pohjoismaisissa hiihtolajeissa. Naiset ovat päässeet mukaan MM-kilpailuihin mäkihypyssä 2009 ja yhdistetyssä 2021, mutta Trondheimin säät ovat yhä oikukkaat kuin 28 vuotta sitten.
– Piti lähteä jäähtymään iltapäivällä. Jos lähtisi jo nyt, ehtisi vaikuttaa kisaan. Silloin meidän mahdollisuudet paranevat, Suomen hiihtomaajoukkueen silloinen päävalmentaja Antti Leppävuori kertoi silloin Ylelle miesten 50 kilometrin kilpailun lomassa.
”Norjalaiskeli” ei pysäyttänyt Mika Myllylää. Hän kasvatti kisojen päätöspäivänä Suomen mitalimäärän kahdeksaan, joka oli vuosikymmenen suurin saalis viisistä MM-kilpailuista.
Tällä viikolla Trondheimissa alkavissa MM-kilpailuissa maastohiihto lienee Suomen ainoa ”varma” mitalilaji, mutta 1997 menestysrintama oli leveä.
Suomi oli 1980- ja 1990-luvuilla mäkihypyn kärkimaa. Mitalittomien vuoden 1993 MM-kilpailujen ja vuoden 1994 olympialaisten jälkeen mäkimiehet palasivat palkintokorokkeelle MM-kilpailuissa Thunder Bayssa 1995.
Trondheimissa kisaurakan avannut normaalimäen kilpailu ei pettänyt odotuksia, vaikka kisapäivänä lumisade vaihtui ensin auringonpaisteeksi ja sitten vesisateeksi. Avauskierroksen jälkeen kahdeksantena ollut 19-vuotias Janne Ahonen leiskautti toisella kierroksella unelmasiivun.
Kärkipaikka kesti loppuun asti, kun viimeisenä hypännyt Norjan 1990-luvun paras mäkimies Espen Bredesen sortui kotiyleisön edessä ja jäi mitalitta.
Kultaa tuli myös joukkuemäessä, kun Ahonen, Mika Laitinen, Ari-Pekka Nikkola ja Jani Soininen toistivat Thunder Bayn tempun. Suurmäessä Nikkola oli parhaana suomalaisena neljäs.
Suomen naishiihto oli murrosvaiheessa 1990-luvun puolivälissä, kun nuoremman polven menestyjien lisäksi 1970-luvulta asti arvokilpailuja kiertänyt kestotähti Marja-Liisa Kirvesniemi oli lopettanut.
Suomen naishiihtäjät jäivät poikkeuksellisesti mitalitta Thunder Bayssa. MM-kilpailuissa näin oli käynyt edellisen kerran 1966.
Eikä odotuksia ollut Trondheimissakaan.
Silti Riikka Sirviö, Kati Pulkkinen, Tuulikki Pyykkönen ja Satu Salonen nappasivat yllätyspronssin 4×5 kilometrin viestistä Salosen kukistettua loppukirissä Italian supertähden Manuela Di Centan.
– Manuela lähti kovaa ensimmäiseen nousuun. Oma hiihto alkoi kuitenkin tuntua hyvältä, ja kun eroa ei tullutkaan, päätin vetää riskillä: joko tilttiin tai kiinni. Siinä vaiheessa kun pääsin lopussa edelle tiesin, että homma hoituu kotiin. Minulla sukset luistivat paremmin ja mutkassa huomasin Manuelan olevan ihan poikki; arvasin, ettei hän ehdi palautua loppurutistukseen, Salonen kuvaili Rauno Liimataisen toimittamassa Hiihtovuosi 1997 -kirjassa.
Kisojen hiihtokuningatar oli Venäjän Jelena Välbe, joka rohmusi kultaa kaikista viidestä naisten kilpailusta.
Myös yhdistetyssä oli käynnissä sukupolvenvaihdos. Edellisvuosikymmenten menestyksien jälkeen suomalaismitalisteja ei tullut, kunnes Jari Mantila väläytti hopealla Thunder Bayssa.
Samppa Lajunen voitti kauden 1996–97 päätteeksi sensaatiomaisesti maailmancupin vain 17-vuotiaana, mutta Trondheimissa hän hyytyi ladulla kärkipaikalta 17:nneksi. Toimittajat kaipailivat 17:ää syytä epäonnistumiselle.
Lajusen sukset eivät luistaneet lämpimässä kelissä toivotulla tavalla, vaikka alla piti olla Pulkkisen ”tykkipari”.
– Ruuti loppui näistä tykeistä ennen aikojaan, yhdistetyn silloinen päävalmentaja Jyri Pelkonen kommentoi Hiihtovuosi 1997 -kirjassa.
Lajunen, Mantila, Tapio Nurmela ja henkilökohtaisessa kilpailussa parhaana suomalaisena kuudenneksi yltänyt Hannu Manninen saavuttivat joukkuehopean ja pohjustivat vuosituhannen taitteen sinivalkoista menestyskulkua.
Myllylä saavutti pronssia kympillä, hopeaa takaa-ajossa ja hopeaa 4×10 kilometrin viestissä Harri Kirvesniemen, Jari Räsäsen ja Jari Isometsän kanssa.
Kisojen päätösmatkalla 50 kilometrillä hän jätti toiseksi Norjan Erling Jevnen ja kolmanneksi Norjan Björn Dählien, joka oli kisojen hiihtokuningas kolmella kullalla, yhdellä hopealla ja yhdellä pronssilla.
– Huoltoryhmälle todella kova kiitos. Pojat on selvittäneet ja tehneet pitkään kehitystyötä, saaneet hommat luistamaan ja tasoittivat tilanteen suhteessa norjalaisiin. Mika tietenkin hoiti loput, päävalmentaja Leppävuori summasi kilpailun jälkeen.
Kuninkuusmatkan maailmanmestaruus oli Suomelle ensimmäinen sitten vuoden 1970.
– Kalevi Oikarainen ja kaikki aikaisemmat suomalaissankarit saavat seuraajan miehestä, joka todella ansaitsee tämän mestaruuden. Sympaattinen urheilija, joka täälläkin on voittanut uusia kannattajia itselleen, uusia kannattajia suomalaishiihdolle, Bror-Erik Wallenius tunnelmoi Ylen selostajana.
Kilpailun jälkeen tapahtui mielenkiintoinen ”välikohtaus”, kun viimeiseksi jäänyt Makedonian Gjoko Dineski saapui maaliin vasta mitalimiesten kukituksen aikana. Jevne antoi kukkansa yli tunnin kärjelle hävinneelle Dineskille ja pyysi makedonialaisen mukaan palkintokorokkeelle.
Myllylälle arvokilpailukulta oli ensimmäinen.
– Kyllä tämä pienen pojan unelmien täyttymys on. Kuudennella kerralla onnistui ja vielä viidelläkympillä. Ja näissä olosuhteissa. Norjalaisten olosuhteissa, kuudensissa aikuisten arvokilpailuissaan hiihtänyt Myllylä kertoi.
Kultamitali sai seuraa tulevina vuosina Naganon olympialaisissa ja Ramsaun MM-hiihdoissa.