Haikarat vailla töitä – Suomessa syntyi nykyistä vähemmän lapsia viimeksi 1860-luvun nälkävuosina

Syntyvyys

Uudehkot kerrostalot kylpevät syksyisessä alkuillan auringossa. Piha on viimeisen päälle hoidettu, roskia ei näy.

Olemme saapuneet tulevan perheministerin Annika Saarikon (kesk.) kanssa vieraisille espoolaiseen perheeseen, jota emme vielä tunne.

Kättelyitä, tervehdyksiä. Saarikon poika, pian kaksi vuotta täyttävä Aarni Papunen löytää hieman vanhemman Pyry Kilpiäisen, ja kaksikko katoaa leikkihuoneeseen junaradan kimppuun.

– Meidän pitää ottaa oppia pojista, perheen äiti Liisa Kilpiäinen rohkaisee vieraita peremmälle.
Sylissä kuopus, yhdeksänkuinen Otso, seurailee tilannetta tarkkaavaisesti. Jalat viuhtovat ilmaa.

Syntyvyys on laskenut Suomessa nopeasti.

Viisi vuotta sitten keskimääräinen lapsiluku naista kohti oli 1,87, nyt enää 1,65. Kilpiäisten kahden lapsen perhe on juuri tilastojen yläpuolella.

Teekupposten äärellä Liisa, 33, ja Timo Kilpiäinen, 35, kertovat, että lasten haluaminen oli heille alusta asti selvää. Asia vatvottiin läpi heti seurustelun alkumetreillä.

– Olemme lapsimyönteisiä, mistä kertovat jo meidän ammattimmekin, pariskunta kuvailee.
Liisa työskentelee Mannerheimin Lastensuojeluliitossa ja Timo teknisen työn opettajana.

– No toivottavasti tosiaan olette lapsimyönteisiä, Saarikko heittää hyväntahtoisesti väliin, ja nauru raikaa.

Jää on rikottu. Tällä porukalla syntynevät hyvät keskustelut Suomea vaivaavasta vauvapulasta.

Syntyvyydessä on luontaista aaltoliikettä, mutta tällä hetkellä lasku ei näytä taittuvan. Väestöliiton perhebarometrin mukaan nuoret aikuiset siirtävät lastensaantia.

Väestöliiton tutkijan Anneli Miettisen mukaan lapsiluvuissa näkyy nuorten sukupolvien eläminen jatkuvassa epävarmuudessa.

– Syntyvyysluvut kulkevat käsi kädessä nuorisotyöttömyyden kanssa, hän kiteyttää.

Taantuma on kestänyt Suomessa vuodesta 2008. Miettisen mielestä poliitikot pahentavat tilannetta puhumalla jatkuvasti vain talousongelmista.

Miettinen vertaa tilannetta 1990-luvun lamaan. Silloin käytiin syvällä, mutta käänne tapahtui nopeasti eikä tilanne ehtinyt vaikuttaa perhehaaveisiin.

Epävarmuus tunnistetaan espoolaisen ruokapöydän ympärillä.

Kilpiäiset ovat uskaltaneet perustaa perheen, koska Liisalla on vakituinen pesti. Timo on tehnyt pätkätöitä, mutta miesopettajalle on aina riittänyt hommia.

Timo epäilee, että monella tulee vauvapäätöksiä tehdessä pintaan toive vakiintuneesta elämäntilanteesta.

– Me nuoret aikuiset sanomme, että on ok tehdä projekteja ja pätkiä, mutta kun eteen tulee perheenperustamispäätös, asia ei usein olekaan niin, hän kuvaa.

Saarikko nyökkää.

– Meillä on voimakas elämän valmiiksi tulemisen eetos ennen kuin lapsi voi tulla. Halutaan valmistua, saada vakityö ja ostaa asunto.

Meillä on voimakas elämän valmiiksi tulemisen eetos ennen kuin lapsi voi tulla.

Annika Saarikko

Suomalaiset saavat pienokaisensa yhä vanhempina. Ensisynnyttäjien keski-ikä on 28 vuotta, miehet tulevat isäksi keskimäärin pari vuotta vanhempana.

Kun lastenteko pitkittyy, ei ehkä saadakaan toivottua lapsimäärää. Biologisen kellon tikittäessä hedelmällisyys laskee.

Tutkimusten mukaan sekä tahaton että tahallinen lapsettomuus ovat kasvussa. Kaikki eivät voi saada lapsia.

– Lapsettomuus voi olla erittäin hankala ja kipeä asia, Saarikko muistuttaa.

Kilpiäisten tuttavapiiriin kuuluu myös lapsettomia. Timo kertoo, että monet tekevät asiasta tietoisen päätöksen. Vaikka olisi vakituiset työt ja kaikki, heille elämä riittää sellaisenaan.

Vauvahaaveita voi hidastaa myös oikean kumppanin puute.

– Tiedämme pariskuntia, jotka ovat eronneet sen takia, että toinen osapuoli haluaa lapsia ja toinen ei. Tämähän on asia, josta ei voi joustaa, Liisa puntaroi.

Matinkylän kolmiossa alkaa olla elämää. Aarni ja Pyry hurjastelevat taaperokärryllä vuoroin olohuoneessa, vuoroin eteisessä. Desibelit nousevat.

Tutkijan mukaan lapsettomuuden taustalla voi olla myös halua elää nuoruutta. Lapsiperhearki ei välttämättä houkuta, jos on tottunut matkustelemaan ja harrastamaan.

Miettinen ei kuitenkaan syyllistä ketään itsekkyydestä, koska jokainen sukupolvi tekee päätöksensä vallitsevassa ilmapiirissä.

Lapset ovat myös yhä enemmän projekteja, joihin satsataan aikaa ja rahaa. Ennen lapsia syntyi lähes joka perheeseen liuta.

– Nyt nuoret aikuiset pohtivat, missä määrin omat tarpeet ovat ristiriidassa perheen perustamisen kanssa. Muutama vuosikymmen sitten ei olisi ymmärretty koko kysymystä, Miettinen sanoo.

Tutkija järkeilee, että nyt lapset syntyvät haluttuina – mikä on taatusti hyvä asia.

Nuoret aikuiset pohtivat, missä määrin omat tarpeet ovat ristiriidassa perheen perustamisen kanssa.

Anneli Miettinen

Myös pitkät opiskeluajat viivästyttävät suomalaisten perheellistymistä. Timo huomauttaa, että aiemmin opiskelijat tekivät enemmän lapsia, mutta silloin korkeakoulututkinto takasi työpaikan.

– Asia ei ole enää aikoihin ollut niin.

Tuleva ministeri kaipaa opintotukeen huoltajakorotusta. Se olisi konkreettinen toimenpide ja viesti, että lapsia voi hankkia myös ennen valmistumista.

Tutkija on hieman eri linjoilla. Miettisen mukaan paremmat opintososiaaliset etuudet eivät saisi opiskelijoita tehtailemaan vauvoja. Kulttuurissamme istuu niin syvässä ajatus, että ammatti pitää olla ennen perheellistymistä.

Miettinen ei ylipäätään usko, että mikään yksittäinen päätös vaikuttaisi kovin suuresti syntyvyyteen. Kukaan ei jätä tekemättä lasta sen vuoksi, että lapsilisää rukataan viidellä eurolla.

– Meillä on aika hyvä ja monipuolinen kirjo perhepalveluita ja -etuuksia, Miettinen kiittelee.

Mutta mitä etuuksista ajatellaan perheissä? Tukeeko yhteiskunta riittävästi?

Kilpiäiset vakuuttavat tyytyväisyyttään. Rikastumaan etuuksilla ei pääse, mutta se ei ole tarkoitustaan. Lapsilisä on hyvä, universaali etuus. Äitiyspakkauksella taas on suuri symbolinen arvo.

Palvelutkin pelaavat. On ilmaista puheterapiaa ja kotikäynnille tulevaa uniohjaajaa.

– Apua saa, jos pyytää. Ihmisillä vain voi olla vahvana ajatus, että on parempi olla kysymättä ja pyytämättä, Liisa luonnehtii.

Hän kehuu erityisesti Ison Omenan kauppakeskukseen rakennettua palvelutoria, jossa on niin kirjasto, neuvola, terveyskeskus, Kela kuin sosiaalitoimistokin kaikki saman katon alla. Neuvola on auki myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Apua saa, jos pyytää.

Liisa Kilpiäinen

Timo intoutuu pohtimaan, että luottamus palveluihin ja hyvinvointiyhteiskunnan huolenpitoon voi vaikuttaa lasten hankintaan.

– Ehkä kaipaisimme enemmän uudenlaisia tapoja järjestää perhepalveluita. Tarvittaisiin lisää joustoja esimerkiksi päivähoitoon, kuten kerhoja ja tuntiperusteista laskutusta, hän jatkaa.

Kahden lapsen isä kannattaa maksutonta, 20 tunnin varhaiskasvatusta viikossa, loppuaika voisi olla maksullista päivähoitoa. Saarikkokin innostuu ajatuksesta.

– Pitkässä kaaressa se on ehdottoman kannatettavaa, hän muotoilee.

Saarikko karkaa välillä pöydästä katsomaan jälkikasvun puuhia. Junapalikat lojuvat suloisessa sotkussa, mutta talonväkeä kaaos ei haittaa.

– Oltaisiinko me kolme tai neljä kertaa hankittu niille jo isompi laatikko, Timo myöntää.

Kilpiäisten perheessä isä on ollut poikkeuksellisen paljon vapailla. Tammikuussa Timo jää kotihoidontuelle, kuten teki myös esikoisen aikana.

– Koti-isyys oli elämäni parhaita aikoja. Minulla on myös helppo jäädä kotiin, koska Liisan duuni on paremmin palkattua kuin omani, hän kertoo.

Lisäksi opettajien keskuudessa isien pitkät perhevapaat ovat jo normi.

Kaikkialla isien osallistumista ei katsota yhtä hyvällä. Timo kertoo tutustaan, kemianteollisuuden insinööristä, jonka pukukaappi maalattiin pinkiksi ja tungettiin täyteen naistenvaatteita, kun tämä kertoi jäävänsä koti-isäksi. ”Jekku” tehtiin esimiesten suostumuksella.

Saarikko kuuntelee tarinaa herkällä korvalla.

– Oikeastiko?

– Kyllä. Tuttuni vei asian välittömästi luottamusmiehelle eikä palannut duunipaikkaan. Tällainen ”äijäkulttuuri”, jossa miehen täytyy turvata perheen talous, ärsyttää minua, Timo jatkaa.

Mies haluaisikin kiintiöidä selvästi suuremman osan vapaista isille, esimerkiksi 6+6+6-malli voisi toimia. Siinä isien vapaa olisi korvamerkitty puoleksi vuodeksi. Pakko luo Kilpiäisen mielestä kulttuurinmuutoksen.

Samoin perheellisten osa-aikatyötä pitäisi tukea. Työelämä on liiaksi rakentunut niin, että siellä joko ollaan sataprosenttisesti tai ei lainkaan. Joustavaa hoitorahaa käyttää vain muutamia tuhansia ihmisiä.

Kilpiäiset aikovat hyödyntää osa-aikamahdollisuuden. Molempien vanhempien palatessa töihin Liisa aikoo tehdä nelipäivästä viikkoa. Asiasta on jo keskusteltu työnantajan kanssa.

Pidempi viikonloppu helpottaa kummasti arkea.

Tulevalla ministerillä on monta lähtökohtaa perhevapaiden uudistamiseen.

Saarikko lisäisi ansiosidonnaisten tukien osuutta noin puoleentoista vuoteen ja kasvattaisi ehdottomasti isien osuutta vapaista, mutta kaavamainen kiintiö ei istu hänen ajatuksiinsa.

Perhevapaita pitäisi myös pystyä käyttämään yhtä aikaa nykyistä enemmän.

– Monelle perheelle voisi sopia, että vapailla oltaisiin yhtä aikaa vauvan syntymän jälkeen vaikka kaksi kuukautta nykyisen 18 päivän sijaan.

Joustoa voisi olla enemmänkin. Vapaita voisi käyttää aina siihen saakka kunnes vauvasta on kasvanut koululainen. Samoin järjestelmän täytyisi huomioida nykyistä paremmin erilaiset perheet.

Pöydän toisella puolella aviopari nyökkäilee ymmärtäväisesti.

Suurta uudistusta poliitikko ei kuitenkaan lähivuosille lupaa.

– Perhevapaauudistusta ei pidä tehdä säästöjen tai työelämän lähtökohdista. Ennemminkin niin, että odotetaan seuraavaan vaalikauteen, tehdään hyvä valmistelu ja kunnon uudistus.

Saarikko muistuttaa myös, että asia ei ole vain poliitikkojen käsissä. Järjestelmä on elinkeinoelämän ja työntekijäjärjestöjen sopima.

Voisivatko Kilpiäiset harkita vielä kolmatta lasta?

Ajatus ei ole täysin vieras, mutta raadollisesti eteen tulee kysymys rahasta. Asumisen hinta pääkaupunkiseudulla on monelle keskituloiselle kipurajoilla. Jos perhe ei enää mahdu kolmioon, pitää muuttaa suurempaan.

– Silloin puhutaan jopa 500 000 euron asunnoista. Eihän sellaisiin ole varaa normaaleilla palkoilla, Timo puhisee.

Asuminen puhutti jo perheen toisen lapsen kohdalla.

– Kun saimme tietää, että Otsokin on luultavasti poika, olimme molemmat ihan että jes, nyt lapset voivat olla samassa huoneessa vaikka täysi-ikäiseksi saakka, Liisa kertaa.

Pöydän toisella puolella poliitikko kuuntelee avioparin mietteitä asumisesta ja nappaa välillä vihreitä viinirypäleitä.

– Lastenhankinta kulminoituu paljon asumisen hintaan ja siihen, että elämässä on tukiverkkoja. Ainakin meidän ystäväpiirissämme on paljon perheitä, joiden isovanhemmat asuvat kaukana, Saarikko pohtii.

Keskustaedustajaa kiinnostaa, voisiko perhe kuvitella muuttavansa jonnekin väljemmille vesille.

Jonnekin, josta saisi samalla hinnalla kartanon.

– Hyvät joukkoliikenneyhteydet ja lähipalvelut ovat meille autottomina ihmisinä tärkeitä. Niitä emme saisi edes kaikissa Espoon osissa tai ympäryskunnissa, Timo sanoo.

– Olen maalta kotoisin, enkä haluaisi sinne takaisin. Voisin muuttaa Tampereelle tai johonkin selkeästi toiseen kaupunkiin, Liisa lisää.

Joukkoliikenneyhteydet ja lähipalvelut ovat meille autottomina ihmisinä tärkeitä.

Timo Kilpiäinen

Kello alkaa jo olla sen verran, että perheen pienin kaipaa iltapalaa. Liisa nousee kaurapuuroa keittämään.

Välillä kuulee sanottavan, että Suomessa olisi jotenkin lapsivihamielinen ilmapiiri. Kilpiäiset eivät allekirjoita väitettä.

– Onhan meillä vaikka aikuisille suunnattuja hotelleja, mutta en näe niissä mitään pahaa. Ne eivät loukkaa minua perheellisenä millään tavalla, Timo sanoo.

Pyryä kiukuttaa. Kello on jo yli puoli kahdeksan, vieraat taitavat viipyä pikkuherran mielestä liian pitkään.

– Tule ottamaan iltapalaksi jogurttia. Saat valita, mene omaan tuoliin, Timo ohjeistaa ja poika tottelee.

Ilmeestä päätellen mansikkajogurtti on mieleinen. Tosin paita sotkeutuu.

– Ei haittaa, Saarikko lohduttaa kuin omaa poikaansa.

Syntyvyyden pohtiminen vie syvällisen kysymyksen äärelle. Miksi Suomessa edes pitäisi syntyä enemmän lapsia? Eikö maailma ole jo ylikansoitettu?

– Jos katsotaan puhtaasti valtiontalouden kestävyyttä ja hyvää kansakuntaa, jossa on eri ikäisiä ihmisiä ja terve väestöpyramidi, niin alhainen syntyvyys on ongelma, Saarikko pyörittelee.

Poliitikot eivät saa mahtikäskyillä perheitä lisääntymään, vaikka kuinka jankuttaisivat vinoutuneesta huoltosuhteesta.

Saarikon mielestä tärkeintä olisi, että jokainen voisi toteuttaa haluamansa lapsilukumäärän: oli se sitten nolla, yksi, kaksi tai kahdeksan. Suomessa on nimittäin vallinnut Euroopan suurin kuilu ihanteellisen ja toteutuneen lapsiluvun välillä.

Matinkylässä aurinko on jo laskenut. Saarikko pukee Aarnille keltaista takkia ja lätsää.

– Sain tästä valtavan paljon, hän kiittelee.

Niin ilmeisesti muutkin. Pojat halaavat hyvästeiksi kuin vanhat ystävykset.

* Otsikkoa täsmennetty 19.12. klo 11:28.

Keskusta julkaisi oman mallinsa perhevapaiden uudistamiseksi 13.12.2016.

Reportaasi on julkaistu alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 7.10.2016. Oman lehtesi voi tilata täältä.