Toisenlaiset vaalit
Alkanut kesä on tasavallan huipulla toisenlainen kuin ennen. Presidentti Sauli Niinistö ja tohtori Jenni Haukio eivät vietä sitä enää Kultarannassa presidentin kesäresidenssin suurremontin vuoksi.
Ainakin yleisöltä Kultaranta on suljettu vielä seuraavankin kesän. Tammi-helmikuun pakkasilla kansa päättää kuitenkin, kuka Naantalissa tulevat vuodet kesiään viettää. Ja vähän muustakin.
Ilman perustuslain ”kekkospykälää” elokuussa 75 vuotta täyttävä Niinistö kuittaisi niin halutessaan kolmannen kauden heittämällä, luultavasti yhdellä kierroksella. Nyt tarvitaan kuitenkin työn jatkaja, eikä tarjokkaita ole vielä ollut ruuhkaksi asti.
Luvattoman pitkäksi venynyt kursailu- jahkailu- ja kyttäysvaihe päättynee tosin pakostakin pian.
Presidentinvaaleja on tunnetusti kahta lajia. Niitä, joissa istuva presidentti on ehdolla ja niitä, joissa ei ole. Suoran kansanvaalin aikakaudella istuva presidentti on ehdolle lähtiessään aina äänestetty jatkoon.
”Aidosti” paikka on ollut siis auki tällä vuosituhannella vasta kaksi kertaa, vuosina 2000 ja 2012. Vuonna 2012 Niinistön suosio oli kuitenkin jo sitä luokkaa, että valinta oli jo etukäteen käytännössä selvä.
Nyt tilanne on aivan toinen, eikä yhtä selkeää ennakkosuosikkia ole. Vaalit ovat muutenkin kattaukseltaan aivan erilaiset kuin aiemmin.
Uutta on ensinnäkin Venäjä-suhteen dramaattinen muutos. Ennen suhteiden hoito Venäjään oli presidentin tehtävän pyhintä ydintä, nyt kanssakäyminen itänaapurin kanssa rajoittuu passintarkastuksiin ja konsulipalveluihin. Niinistön seuraaja ei välttämättä tapaa Vladimir Putinia koskaan, ja ehkä hyvä niin.
Poissa on myös Suomen Nato-suhteen ja jäsenyysoption loputon vatkaaminen. Nyt puhutaan siitä, mitä Natossa tehdään ja miten suhteita hoidetaan Atlantin taakse, isännöipä Valkoista taloa jatkossa Joe Biden, Donald Trump tai joku muu.
Kolmanneksi vaalien luonnetta vakavoittaa Euroopan turvallisuustilanne ja Ukrainassa käytävä sota. Vastaavaa kansankarnevaalia ja lemmikkieläinten ja garderobien esittelyä kuin joskus aiemmin ei välttämättä nähdä, kun ehdokkailta tivataan vastauksia Euroopan kohtalonkysymyksiin.
Eduskuntavaaleissa valettu tanakahko poliittinen vastakkainasettelu voi kärjistää myös presidentinvaalien tunnelmaa.
Lokaämpäri voi heilua, mikä voi toisaalta luoda tilaa maltilliseen, rakentavaan keskusteluun kykeneville ehdokkaille taustaryhmineen.
Näillä raameilla siis mennään. Mutta voisiko vaaleissa pulpahtaa pintaan vielä joku merkittävä jokeriteema?
Ehkäpä. Sellaiseksi voisi nousta esimerkiksi niin sanottu jälkisuomettumisen aika: miksi Putinin Venäjän kanssa yritettiin elää kuin YYA-kaudella ja miksi turvallisuuspoliittisia johtopäätöksiä vitkuteltiin ja arkailtiin? Tälle hetkittäin jo virinneelle jälkipyykille presidentinvaalit saattavat tarjota sopivan alustan.
Kiusallista kuvastoa ehdokkaiden nenän eteen ladottavaksi kyllä riittää – Hanhikiven surullisenkuuluisasta ydinvoimalasta tyhjillään ränsistyvään Pasilan areenaan ja Venäjän outoon Ahvenanmaan-konsulaattiin.