Kuuluisan brittitutkijan tuore Kiina-teos on muistutus siitä, että isolle osalle maailmaa Ukrainan sota on kaukainen kriisi
Historioitsijoita ei näinä päivinä käy kateeksi. Ulko- ja turvallisuuspoliittisen tiedon, taustoituksen ja syy-seuraussuhteiden kysyntä on toki räjähtänyt, mutta maailmanpolitiikan vauhti on niin kova, että osa pitkien tutkimusprojektien tuloksista ehtii vanheta ennen julkaisua.
Oxfordin yliopiston Bysantin tutkimuksen johtaja Peter Frankopan (synt. 1971) nousi kansainväliseksi tähdeksi kirjallaan Silkkitiet – Uusi maailmanhistoria 2010-luvun puolivälissä. Sen itsenäinen jatko-osa Uudet silkkitiet (Atena) julkaistiin suomeksi lokakuussa, ja Frankopan vieraili myös Helsingin Kirjamessuilla.
Kiinan Vyö ja tie -hanke nimellä kulkeva taloudellinen maailmanvalloitus sekä Aasian ja osin Afrikan kasvava painoarvo ovat tietenkin ajankohtaisia.
Mutta se, että tekstistä puuttuvat Venäjän hyökkäys Ukrainaan, Kiinan koronan varjolla harrastamien sulku-, vaino- ja kontrollitoimien vaikutukset sekä USA:n presidentin Joe Bidenin osin vielä hahmottumaton ulkopolitiikka Donald Trumpin kaaoksen jälkeen, vaikuttaa väkisinkin.
Toisaalta katsaus Afganistanista Iranin kautta Kauko- ja Lähi-idän sekä Etelä-Amerikan ja Afrikan maiden tilanteisiin on tervetullut muistutus siitä, että isolle osalle maailmaa Ukrainan sota on paikallinen ja kaukainen kriisi.
Monilla valtioilla ei ole suurtakaan intressiä sekaantua siihen – tai liittyä Venäjän-vastaiseen pakote- ja eristysrintamaan.
Kirjassa kerrataan, että Peking ei hankkeillaan suinkaan avusta köyhiä ja kehittyviä maita vaan tarjoaa lainoja, joiden ehdot eivät ole kovin edulliset.
Silloin Vyö ja tie näyttää enemmän osakkeenomistajien, kiinalaisyritysten ja Kiinan valtion (lähes sama asia) voittoihin tähtäävältä rahoitusprojektilta sekä keinolta saada strategisia kulkureittejä ja infrastruktuuria välillisesti Kiinan hallintaan.
Hallinta voi myös muuttua käytännössä pysyväksi, vaikka kyse olisi kansallisomaisuudesta. Räikein esimerkki on ehkä Sri Lankan Hambantotan satama.
Kun maa ei kyennyt maksamaan takaisin lainojaan Kiinalle, hallitukselle ei jäänyt paljon vaihtoehtoja. Sataman vuokraaminen kiinalaiselle yritykselle 99 vuodeksi ei juuri eroa 1800- ja 1900-lukujen kolonialismista, jolla esimerkiksi britit ja ranskalaiset päätyivät hallitsemaan satamakaupunkeja.
Kiinan on helppo olla piittaamatta Afrikan autoritaaristen hallintojen vähemmistövainoista, puutteista ihmisoikeus- ja sananvapausasioissa ja oppositiotoiminnan kiellosta.
Etenkin Afrikassa Kiina on kuitenkin markkinoinut itseään reiluna investoijana ja kolonialismista sekä sisäisiin asioihin puuttumisesta vapaana kumppanina.
Kiinan presidentti Xi Jinping korosti vuonna 2018 Pekingissä kiinalais-afrikkalaisen yhteistyöfoorumin kokouksessa, miten Kiina noudattaa ”viiden ein” lähestymistapaa. Sen mukaan Kiina ei puutu Afrikassa maille itselleen sopiviin kehityspolkuihin, sisäisiin asioihin tai päätösvaltaan, ei aseta poliittisia ehtoja tai tavoittele “itsekkäitä etuja” investoinneilla ja yhteistyöllä.
Verrattuna länsimaiden takavuosikymmenten ja -satojen toimintaan näin voi nähdä tapahtuvan. Kiinan on myös helppo olla piittaamatta Afrikan autoritaaristen hallintojen vähemmistövainoista, puutteista ihmisoikeus- ja sananvapausasioissa ja oppositiotoiminnan kiellosta, koska se toimii itse samoin.
Peter Frankopan: Uudet silkkitiet. Atena, 319 s.
Juttu on lyhennelmä artikkelista, joka on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä joulukuussa 2022.
Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä. Lehden voit tilata täältä.