Syrjityt Itä-Euroopan romanit tulivat Suomenkin kaduille reilu vuosikymmen sitten – moni heistä elättää jo itsensä työllä
Kolea kevättalven päivä hämärtyy illaksi liikkuvan väestön hätämajoituksessa Helsingin Kalliossa.
Räntäsateessa ovelle kokoontuu joukko romaneja odottamaan tilojen aukeamista ja pääsyä illan askareisiin. Pian keittiössä on vilskettä. Kananmunat paistuvat mikroaaltouunissa äänekkäästi poksahdellen.
Diakonissalaitoksen järjestämät majoitustilat ovat hyvin koruttomat ja karut, mutta monin verroin kadulla asumista tai erilaisia leirivirityksiä parempi vaihtoehto.
Diakonissalaitos pystyy tarjoamaan hätämajoituksen 200 romanille, joita on talvisin pääkaupunkiseudulla noin 300. Kesällä romaniväestö telttailee, asuu autoissa ja erilaisissa ulkovirityksissä.
– Valtaosa heistä tulee perheenä. Siinä on setää ja tätiä ja siskoja ja veljiä. Useimmilla on ystäviä tai muita kontakteja suomalaisiin, jotka auttavat heitä eri tavoin, yksikönjohtaja Mika Paasolainen kertoo.
Romanikerjäläiset ovat olleet osa suomalaista katukuvaa siitä lähtien, kun EU:n tähtilippu vedettiin vedettiin reilu vuosikymmen sitten salkoon Romaniassa ja Bulgariassa.
Poliitikot yrittivät aikansa löytää ratkaisuja kansalaisia hämmentäneeseen ja ärsyttäneeseen ilmiöön. Erilaisia virityksiä kerjäämisen kieltämiseksi kehiteltiin, mutta poliittiset tai juridiset ongelmat olivat liian suuria.
Jonkinlaisen rajan yli mentiin kuitenkin viime vuosikymmenen vaihteessa Helsingin Kalasatamassa, jonne syntynyt romanileiri purettiin lopulta kaupungin päätöksellä muun muassa hygienia- ja paloturvallisuussyistä.
Suomeen tulevien romanien lukumäärä on Paasolaisen mukaan pysynyt jo 6–7 vuoden ajan suunnilleen samana. Romanit tulevat Suomeen kuka mitenkin, autoilla, lentäen tai bussilla Baltian läpi.
Suomeen tullaan usein porukalla samalta alueelta Romaniasta. Sama ilmiö on havaittu muissakin maissa.
Nykyisin Suomeen tulevat romanit jättävät yleensä perheensä kotimaahan, kun vielä vuosikymmen sitten he tulivat lastensa kanssa.
– He myös kerjäsivät kadulla, oli lapsia kerjäämässä. Suomen lastensuojelu puuttui siihen, ja sitä ei enää ole, Paasolainen huomauttaa.
Paasolaisen mukaan nykyään mummot tai sukulaiset hoitavat lapsia kotimaassa, kun vanhemmat ovat töissä Suomessa. Vaikkapa Italiassa tai Kreikassa lapset ovat mukana kadulla kerjäämässä.
– Siellä näkee heitä jatkuvasti.
Romanit joutuvat tietenkin maksamaan matkastaan Suomeen ja ehkä lainaamaan rahan jostain. Matka on maksettava takaisin täällä hankituista tienesteistä.
Paasolaisen mukaan Diakonissalaitoksessa ei ole kuitenkaan havaittu romanien elämässä ihmiskaupan elementtejä.
– He saavat heille tulevan rahan kyllä itselleen ja käytännössä lähettävät tai vievät sen kotimaahan perheelleen.
Vaikka samoja kerjäläisiä näkee samoissa paikoissa, kerjuupaikkojen jako ei ole ylhäältä ohjattua toimintaa. Reviiririitoja saattaa välillä olla, mutta kyse on siitä, että toisen tuleminen liian lähelle vaarantaa omat tulot.
– Täällä ei ole yhtä kaveria, joka sanoo, että sinä kerjäät täällä tänään, sanoo Diakonissalaitoksen palvelukeskus Hirundon lähiesimies Borislav Borisov.
Suomessa poliisi ei rekisteröi rikosten yhteydessä etnistä taustaa, vaan pelkän kansallisuuden. Poliisin tilastoissa romanialaisten rikosepäilyt ovat vähentyneet tällä vuosikymmenellä selvästi.
Katukerjäläisten ei ole todettu tehneen rikoksia, eikä Suomessa kerjääminen ole rikos. Järjestyslaissakaan rauhallinen kerjääminen ei ole kielletty, aggressiivinen kerjääminen on lainrikkomus, josta voi saada enintään sakkoja.
Paasolainen arvioi, että poliisi tai vartiointiliikkeet puuttuvat häiritsevään käyttäytymiseen sellaista tavatessaan. Rautatieasemien sisällä tai kauppakeskuksissa ei saa tietenkään kerjätä.
– Jos on ulkona, niin kyllä silloin saa olla rauhassa.
Koko Itä-Euroopassa on noin 12 miljoonaa romania, joista kolmisen miljoonaa on romanialaisia. Etnistä taustaa ei tosin välttämättä aina kerrota väestönlaskennassa.
Kansalaistensa vapaaseen liikkuvuuteen perustuva Euroopan unioni on ollut neuvoton romanikysymyksen edessä.
Presidentti Nicolas Sarkozyn kaudella Ranska alentui romanien massakarkotuksiin, jotka toivat ikävällä tavalla monen mieleen muistoja viime vuosisadalta ja kauempaakin.
Britanniassa romanikysymyksellä on ollut kauaskantoisia poliittisia seurauksia. Viime vuosikymmenellä keltainen lehdistö aloitti romanien syyttämisen pakkokerjäämisestä, varkauksista, ryöstöistä, murroista ja ihmiskaupasta.
Brexit-kampanjassa romanit otettiin poliittiseksi pelinappulassa väittämällä, että Britannian sosiaaliturvalla ja veronmaksajien rahoilla on rakennettu linnoja Romaniaan.
Paasolainen arvioi, että romanit tulevat Suomen vapaasta tahdostaan tekemään rahaa, kun kotimaassa ei ole enää töitä eikä asumisen ja elannon mahdollisuuksia.
Mustalaisviha, josta Suomessakin on kokemuksia, on Paasolaisen mukaan romanien kotimaissa vielä syvempää.
– Heidän lapsillaan ei ole mahdollisuutta kaikilla päästä edes kouluun juuri sen takia, että he ovat mustalaisia. Se estää elinkeinon siellä kotona, ja vanhemmat ovat pakotettuja lähtemään länteen, Länsi-Eurooppaan, Suomeen tai johonkin muuhun maahan.
Vaikka elintaso romanien kotimaissa on kohonnut muuten, Romanian romanien asiat olivat paremmin kommunistityranni Nicolae Ceausescun aikaan. Vuoden 1989 vallankumouksen jälkeinen rakennemuutos oli hallitsematon ja heikensi romanien asemaa eniten.
Romaneilla Romaniassa ei yleisesti ottaen ole työtä ja he ovat terveydenhoidon ulkopuolella. Se on hyvin hankalaa, kertoo Diakonissalaitoksen suojissa toimivaa Työtä ja toivoa -hankkeen projektipäällikkö Maria Dorofte.
Ceausescun aikaan romaneilla oli vielä koti, töitä, terveydenhuolto ja mahdollisuus koulunkäyntiin. Kun kolhoosit yksityistettiin, maatalous modernisoitiin ja tehtaita lakkautettiin, varsinkin maaseudun romanit jäivät työttömiksi ja syrjäytyivät.
– Romanityttöjen asema on kaikkein huonoin. Kasvaessaan köyhissä maalaiskylissä heidän riskinsä pudota koulusta ja joutua naimisiin hyvin nuorena on suuri, ja näin köyhyyden kierre jatkuu.
Sörnäisten Kurvissa toimivassa päiväkeskus Hirundossa tuoksuu tuhti keitto.
Keskuksessa romanit saavat ruuan lisäksi henkilökunnalta apua erilaisissa arjen ongelmissa, kuten verokortin hankinnassa tai Kela-asioiden hoidossa.
– Nämä ihmiset eivät pääsääntöisesti puhu varsinkaan suomea yhtään, he tarvitsevat kaikenmoiseen asiointiin apua, Paasolainen kertoo.
Bulgariasta kotoisin oleva Lazar Mitev odottelee ruokailua. Hän kertoo olleensa Suomessa kolme vuotta ja tehneensä töitä rakennussiivouksessa nollasopimuksella. Kun rakennus valmistuu, on odotettava uutta kutsua töihin.
– Täällä on lämmin ruoka ja voi odottaa soittoa. Kohta on tapaaminen työvoimatoimistossa.
Tällä hetkellä Mitev hankkii pullojen keruulla 5–6 euroa päivässä. Tupakoinnin lopettaminen helpottaa taloudellisesti hieman.
Mitev asuu hätämajoituksessa, mutta ei itse ole romani. Hän kokee saavansa kadulla parempaa kohtelua kuin romanituttavansa, jotka erottuvat selvemmin pukeutumisellaankin.
– Joskus ratikkapysäkillä raitiovaunu kuitenkin on ajanut tylysti pysähtymättä ohi, hän kertoo.
Diakonissalaitos alkoi pohtia mahdollisuuksia saada romanit töihin viime vuosikymmenen vaihteessa.
Romaneita jututettiin kadulla ja selvitettiin heidän tarpeitaan ja elämäntilanteitaan. Paasolaisen mukaan Diakonissalaitos pyrkii toiminnassaan nimenomaan saamaan kerjäämisen pois kaduilta.
– Se ei ole ihmisarvon mukaista eikä vie näitä ihmisiä eteenpäin. Me haluamme, että heidän tilanteensa muuttuisi ja se köyhyyden ja kerjäämisen kierre saataisiin lopetettua, ettei se periytyisi sukupolvelta toiselle, vaan että he löytäisivät muita elinkeinon mahdollisuuksia ja saisivat sitä kautta pidettyä lapsensa koulussa.
Ajatuksena on Paasolaisen mukaan samalla, että romaneille kertyisi myös osaamista ja taitoja, joiden avulla he pystyisivät työllistämään itseään kotimaassa, jotta kiertolaiselämä ei olisi enää tarpeen.
– Tällä hetkellähän se on pakon sanelema juttu, koska kotimaassa ei ole mahdollisuuksia.
Moni romani onkin lopettanut kerjäämisen ja siirtynyt myymään Iso Numero -katukulttuurilehteä.
Romanit ostavat lehtensä viidellä eurolla ja myyvät niitä kadulla kymmenellä. Myyntityöhön voi ryhtyä kuka tahansa pikakoulutuksen jälkeen.
Borisovin mukaan Ison Numeron ostajille kyse ei ole pelkästään lehden ostamisesta, vaan myös auttamisesta. Ostajat tietävät, että myyjä saa hinnasta puolet.
– Se on tulonlisä, joka auttaa paljon.
Borisovin mukaan monet tekevät lehdellä melko hyvää tiliä. Borisovin mukaan lehteä myydään vuodessa jopa 100 000 euron arvosta. Aktiivisia myyjiä on noin 60.
– En tiedä tarkkaan, mutta olen kuullut, että jotkut tienaavat lehdellä jopa 600 euroa kuukaudessa.
Työtä ja toivoa -hanke aloitettiin vuonna 2017. Maria Doroften mukaan 29 mukana ollutta on saanut töitä.
– Tietenkään se ei ole kokopäivätyötä, mutta olemme pystyneet tässä ajassa tarjoamaan noin 3000 työtuntia noin sadalle asiakkaalle.
Romanien puolesta hoidetaan myös vero- ja vakuutusasiat. Tarjottava työ on usein yksityisasiakkaille tehtävää siivousta, johon on helpointa työllistää.
Yhteyksiä on yhä enemmän myös yrityksiin ja muihin organisaatioihin, joilla on toiminnassaan usein myös sosiaalinen näkökulma. Uutena elementtinä on catering-palvelu.
– Nykyisin yritämme myös yhä enemmän hyödyntää naisten osaamista perinteisen romanialaisen ruuan valmistuksessa. Toivomme, että tulevaisuudessa pystymme tarjoamaan myös tätä palvelua, Dorofte kertoo.
Dorofte kertoo näkevänsä romanien silmissä syttyvän toivon, kun he saavat ihmisarvoista työtä ja tuntevat kuuluvansa suomalaiseen yhteiskuntaan.
– Heille se merkitsee paljon. Joillekin näistä 29:sta työsopimus on ollut heidän elämänsä ensimmäinen. Heillä ei ole ollut edes kotimaissaan oikeaa työtä.
Borisov korostaa, että työ, vaikkapa lehden myynti on myös kerjäämistä kunniakkaampaa.
– Jos vain istut maassa, ihmiset katsovat sinua alaspäin. Silmän tasolla siitä tulee työtä, jota tehdessään tuntee ylpeyttä, hän summaa.
Juttu on julkaistu alunperin Suomenmaan viikkolehdessä 3.5.2019. Lehden voit tilata täältä .