Keskustan Siponen: Perussuomalaiset kuittasi Purran johdolla Garden-tukiaiset – uskottavuus tiukkaan taloudenpitoon mennyt
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen jatkaa Helsinki Garden -hankkeen lehmänkauppojen moittimista.
– Kokoomus toi hallituksen...
Halpatuontilähetysten tullimaksu astuu voimaan tänään
Pakettiliikenne erityisesti kiinalaisista verkkokaupoista on kasvanut rajusti viime vuosina
Inflaatio hidastui kesäkuussa 2,7 prosenttiin
Suomen EU-harmonisoitu inflaatio hidastui kesäkuussa 2,7 prosenttiin, kertoo Tilastokeskus. Toukokuun lopulla lukema oli...
Espanjan kesä alkoi tappavan kuumana: yli tuhat hellekuolemaa
Espanjassa toista tuhatta ihmistä on kuollut helteeseen ja kuumuuteen liittyviin syihin viime kuussa...
Tänään on mätkyjen ensimmäinen eräpäivä
Tänään lähes 90 000 suomalaisella on jäännösveron eli mätkyjen eräpäivä, muistuttaa Verohallinto.
Jäännösveroa pitää...
Trump nettosi yli miljardin perheensä kryptohankkeista
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ansaitsi toisen presidenttikautensa ensimmäisen vuoden aikana noin 1,2 miljardia...
Nuorten työllistymisseteli uudistuu tänään
Nuorten työllistymissetelin ehdot uudistuvat tänään, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö.Uudistuksen myötä myös yhdistykset ja...
Tulli selvitti, kuinka peiteyhtiöllä kierrettiin miljoonien edestä pakotteita: Kazakstaniin lähteneet kuorma-autot ilmestyivät Venäjän rekisteriin
Syyttäjä vaatii suomalaisyrittäjälle neljän vuoden vankeutta. Etelä-Karjalan käräjäoikeus antaa tuomionsa tänään.
Yhdysvallat on aloittanut karkotukset Palaun mikrovaltioon
Yhdysvallat on aloittanut siirtolaisten karkottamisen Tyynellämerellä sijaitsevaan Palaun mikrovaltioon, kertoi Palaun presidentinkanslia. Palau...
Iran: Pyrimme vuoropuheluun Yhdysvaltojen kanssa, mutta olemme yhä valmiita sotaan
Iran sanoo pyrkivänsä diplomatiaan Yhdysvaltojen kanssa, mutta ilmoittaa olevansa edelleen valmis sotaan. Asiaa...
Tass: Venäjä määrännyt suljettavaksi useita rajanylityspaikkoja Suomen vastaisella rajalla
Venäjä on määrännyt suljettavaksi väliaikaisesti useita rajanylityspaikkoja Suomen, Latvian ja Viron vastaisilla rajoilla...
Irlannin kausi EU:n puheenjohtajamaana alkaa tänään
Teknologiayhtiöiden vahva asema Irlannissa on herättänyt kysymyksiä, kun puheenjohtajamaan pitäisi johtaa myös unionin digipolitiikkaa
Suomalaiset haluaisivat EU:lle merkittävämmän turvallisuuspoliittisen roolin
Maailman myllerrys on lisännyt suomalaisten ja muiden EU-kansalaisten pessimismiä tulevaisuuden suhteen
Hypo ennustaa Suomen talouden kasvavan 1,5 prosenttia tänä vuonna
Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 1,5 ja ensi vuonna 1,7 prosenttia, ennustaa luottolaitos...