Lukijalta: Työurien pidentäminen ei näy käytännön ratkaisuissa työpaikoilla
Samaan aikaan kun käydään keskustelua työurien pidentämisestä ja työvoiman saatavuuden turvaamisesta, työelämän kehityksessä on nähtävissä huolestuttava ristiriita. Työpaikkojen käytännön toimenpiteet näyttävät siirtävän työntekijöitä liian aikaisin työelämän ulkopuolelle.
Sote-alalla on nähtävissä trendi, jossa työntekijöitä, joilla on jokin työnteon rajoite tai enemmän sairauspoissaoloja, irtisanotaan herkästi muutosneuvotteluiden tuloksena. Haasteita työpaikoilla on myös työn mukauttamisessa ja työhön paluun tukemisessa.
Työntekijät saavat liian usein vastauksen, ettei työtä voida mukauttaa mitenkään. Myös aiemmin myönnettyjä mukautuksia on talouden kiristyessä lähdetty karsimaan. Työntekijä, joka on voinut jatkaa työelämässä työn sisällön tai työajan osalta mukautetussa työssä, joutuukin jäämään kokonaan pois työstä.
Jos työurien pidentämistä pidetään aidosti yhteiskunnallisena tavoitteena, sen on näyttävä myös työpaikkojen toiminnassa. Se tarkoittaa valmiutta etsiä ratkaisuja, joilla osatyökykyinen työntekijä voi jatkaa työssä mahdollisimman pitkään, ei työntekijän sysäämistä syrjään työelämästä.
Työkyvyn heikentymisen ei tule automaattisesti tarkoittaa työelämän päättymistä. Ennen kuin työsuhteen päättämistä työkyvyn aleneman perusteella voidaan edes harkita, työnantajalla on velvollisuus selvittää mahdollisuudet työn mukauttamiseen sekä työntekijän uudelleensijoittamiseen ja kouluttamiseen hänen työkykyään vastaaviin tehtäviin.
Tämä korostuu erityisesti suurilla työnantajilla, joilla työtehtävien kirjo ja mahdollisuudet työn järjestelyihin ovat usein laajat.
Tasapäistäminen ei ole oikea suuntaus. Lainsäädäntö lähtee siitä, että työntekijöiden erilaiset henkilökohtaiset edellytykset, kuten ikä, terveydentila ja muutokset työkyvyssä on otettava huomioon. Tämä voi vaatia myös yksilöllisiä joustoja.
Sellaisen työntekijän kohdalla, jolla on työelämään osallistumista vaikeuttava pitkäaikainen vamma tai toimintarajoite, työnantajan on tehtävä asianmukaiset ja tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta tämä voi suoriutua työtehtävistään ja edetä työurallaan.
Sote-alalla olisi erityisen tärkeää nähdä osatyökykyiset työntekijät voimavarana eikä kustannuseränä. Ala tulee kärsimään lähivuosina työvoimapulasta, väestö ikääntyy ja palvelutarve kasvaa. Samaan aikaan työstä poistuu ammattilaisia, joilla olisi edelleen runsaasti osaamista, kokemusta ja halua tehdä työtä.
Jokainen menetetty työntekijä tarkoittaa paitsi henkilökohtaista inhimillistä kärsimystä myös menetettyä ammattitaitoa työyhteisölle ja palvelujärjestelmälle.
Työurien pidentäminen toteutuu työpaikoilla tehtävillä ratkaisuilla. Jos työnantajat aidosti haluavat ihmisten jatkavan työssä pidempään, niiden on oltava valmiita investoimaan työkyvyn tukemiseen.
Muuten vaarana on, että työelämästä poistuu työntekijöitä, joiden työpanosta yhteiskunta kipeästi tarvitsisi vielä vuosien ajan.
Päivi Inberg
puheenjohtaja, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/