Rauhan merikin oireilee Euroopan jännitystä
Kylmän sodan aikainen nimitys Itämerestä oli ”rauhan meri”. Se oli propagandistinen, ja palveli Neuvostoliiton etuja. Mutta hyötyivät siitä Itämeren rantojen muutkin valtiot. Turvallisuuspoliittiset jännitteet olivat muualla.
Nyt rauhan merikin oireilee Euroopan ongelmia.
Taustalla ovat Venäjän uusi nousu sotilaalliseksi suurvallaksi sekä sotilasliitto Naton laajentuminen Itämeren alueella.
Venäjä osoittaa kasvanutta sotilaallista voimaansa. Viro, Liettua, Latvia ja Puola ovat nyt Nato-maita. Niiden uhkakuva on yksiselitteisesti Venäjä.
Jännityksen lisääntyminen on nähty ilmatilan loukkauksina, sukellusvenejahteina, Itämeren alueelle suuntautuneena asevarusteluna ja koventuneena kielenkäyttönä.
Uusimmat viestit on kuultu viime päivinä.
USA:n hävittäjäkoneita saapuu ensi kertaa Suomeen harjoittelemaan toukokuussa.
Venäjä sijoittaa ”superilmatorjuntaohjuksiaan” entiselle ”rauhan merelle”. Britannia puolestaan osallistuu rauhan töihin lähettämällä viisi sota-alustaan Itämerelle.
Valtioiden johtajat ovat epäonnistuneet, jos sodalla uhittelusta on tullut ainoa keino.
Eurooppalaiset turvallisuusongelmat juontuvat Krimin ja Ukrainan tapahtumiin sekä Syyrian sotaan. Niistä on helppo syyttää Venäjää. Mutta kun väkivaltakoneiston keinot näyttävät ainoilta mahdollisilta vastauksilta, ei myöskään eurooppalaisen osapuolen taitoja voi kiitellä.
Valtioiden johtajat ovat epäonnistuneet, jos sodalla uhittelusta on tullut ainoa keino.
Konfliktien selvittämisessä uhittelulle on vaihtoehto. Se on nimeltään diplomatia, kuten kokenut poliitikko Matti Vanhanen uudessa kirjassaan sanoo.
Itämeren alueen liittoutumattomien maiden, Suomen ja Ruotsin, onkin nyt tehtävä kaikkensa, että jännitys kotirannoillamme vähenee eikä ainakaan enää kasva.
Tämä vaatii viisasta ja hyvin harkittua politiikkaa.
Sen on oltava poliittisten johtajien käsissä eikä sotilaiden tilannekuvien varassa.