Yle: Kuntien sakkomaksut työttömyydestä voivat nousta tänä vuonna 900 miljoonaan euroon
Kuntien työttömyydestä saamat sakot voivat nousta tänä vuonna noin 900 miljoonaan euroon, arvioi Kuntaliitto Ylelle.
Summa on sata miljoonaa euroa suurempi kuin viime vuonna. Ylen mukaan kuntien sakkomaksujen kasvu jatkuu, koska työttömien määrä kasvaa edelleen.
Niin sanotuissa sakkomaksuissa on kyse siitä, että kuntien pitää korvata osa työttömyysetuuksista Kelalle, jos työttömyys pitkittyy. Sakkomaksuja kiristettiin tuntuvasti viime vuoden alussa voimaan tulleen TE-uudistuksen yhteydessä.
Kuntaliitto kertoi Ylelle, että yksi työtön maksaa kunnalle keskimäärin 900 euroa ensimmäisenä työttömyysvuonna. Lasku monikertaistuu, kun työttömyys on kestänyt yli vuoden, sillä silloin on kyse pitkäaikaistyöttömyydestä.
Ylen mukaan kuntien sakkomaksuista noin 80 prosenttia tulee pitkäaikaistyöttömistä, joiden määrä on kasvanut.