Yhä useampi suomalainen haluaa vaihtaa etu- tai sukunimensä

Nimenmuutoshakemuksia on tehty Suomessa viime vuosina hieman aiempaa enemmän. Taustalla vaikuttaa vuoden 2019 alussa voimaan tullut etu- ja sukunimilaki, arvioi Digi- ja väestötietoviraston ryhmäpäällikkö ja lakimies Laura Mattila. Uusi laki huomioi entistä nimilakia paremmin esimerkiksi kansainvälisyyteen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvät nimenmuutostilanteet.

Esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava Seta kertoi toissa vuonna olevansa tyytyväinen nimilain muutokseen sen osalta, että etunimen määrittely on nyt väljempää kuin aiemmin.

–  Pidemmällä aikavälillä nimenmuutoshakemusten lisääntymiseen on voinut vaikuttaa myös se, että suhtautuminen nimeen vaikuttaa muuttuneen: nimeä ei välttämättä pidetä yhtä pysyvänä asiana kuin aiemmin, Mattila toteaa.

Mattilan mukaan etu- ja sukunimimuutoshakemuksia tehtiin viime vuonna lähes 15 000, joista noin 70 prosenttia koski sukunimiä. Tämä luku ei sisällä avioliiton yhteydessä vaihdettuja nimiä.

Vuonna 2019 suunnilleen viidennes etunimenmuutoksista tehtiin alaikäisille. Alaikäisten nimenmuutokset painottuvat alle vuoden ikäisiin ja 15–17-vuotiaisiin. 15–17-vuotiailla nuorilla on oikeus hakea itse nimenmuutosta.

Syytä nimen muuttamiselle ei tarvitse kertoa hakemuksessa, mutta välillä asiakkaat silti kirjaavat sen. Mattila nostaa esille kaksi tyypillistä syytä etunimen muuttamiselle: hakija haluaa etunimen, jolla häntä on vakiintuneesti kutsuttu hänen virallisen etunimensä sijaan, tai hakija haluaa uuden etunimen, koska nykyinen etunimi ei tunnu itselle sopivalta.

–  Osa hakijoista haluaa nimen, joka vastaa parhaiten omaa identiteettiä, Mattila sanoo.

Sukunimen vaihtamisen syyksi on Mattilan mukaan mainittu hakemuksissa esimerkiksi halu palata aiempaan sukunimeen avioeron jälkeen tai se, että halutaan täysin uusi uudissukunimi.

Uudisnimellä tarkoitetaan nimeä, jota ei ole väestötietojärjestelmän mukaan kenelläkään muulla elossa olevalla henkilöllä.

Nimenmuutoshakemus tehdään Digi- ja väestötietovirastolle. Prosessin pituus vaihtelee sen mukaan, minkä tyyppisestä hakemuksesta on kysymys. Käsittelyajat ovat Mattilan mukaan tällä hetkellä pitkät myös niiden hakemusten osalta, jotka eivät vaadi erillisiä lisäselvityksiä tai lausuntoa nimilautakunnalta.

Nimilautakunnalta tarvitaan lausunto esimerkiksi uudisnimihakemuksissa ja silloin, jos asiakas hakee sukunimeä, joka on kuulunut hänen esivanhemmalleen ennen vuotta 1900.

–  Uudissukunimihakemusten käsittelyajat ovat keskimäärin muita hakemustyyppejä pidemmät, Mattila kertoo.

Mattilan mukaan noin viisi prosenttia nimenmuutoshakemuksista hylätään. Hakemus hylätään, jos etu- ja sukunimilaissa säädetyt edellytykset eivät ole täyttyneet. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että nimen on arvioitu aiheuttavan pahennusta tai sukunimi ei ole vastannut kirjoitusasultaan kotimaista käytäntöä.