Maailmassa on paikka, jossa ei ole satanut miljooniin vuosiin – karu kolkka antaa esimakua Maapallon tulevaisuudesta
Jos jossakin on kuumaa, siellä on todennäköisesti myös kuivaa.
Maailman kuivin paikka ei kuitenkaan ole Saharan, Atacaman, Gobin tai Kalaharin aavikko.
Kuumuus ei myöskään tee jokaista paikkaa kuivaksi. Kuumassa trooppisessa ilmastossa veden haihdunta ja sitä kautta sadanta on suurta.
Maapallon kuivin paikka löytyy arkijärjen vastaisesti maailman kylmimmältä mantereelta eli Antarktikselta.
Etelämantereen itäosassa sijaitsevalla Victorianmaalla suoraan Australiasta ja Uudesta-Seelannista etelään Rossinmeren ja McMurdonsalmen rannoilla ovat McMurdon kuivat laaksot.
Laaksoja on kuusi. Ne ovat jyrkkiä muodostelmia, joihin jäätikkö ei ole harjanteiden takia päässyt leviämään.
Ennätyskuivuus johtuu valumatuulista eli katabaattisista tuulista. Lämpimämmän ilmamassan alle mantereen puolelta rinteitä pitkin valuva kylmä ilma estää kosteuden muodostumisen. Valumatuulen nopeus voi talvisin olla peräti 320 kilometriä tunnissa eli 89 metriä sekunnissa.

Kylmä ja kuiva mannertuuli sublimoi mahdollisen lumen, eli muuttaa sen suoraan kiinteästä kaasuksi. Näin laaksoihin ei pääse muodostumaan jäätikköä, ja ne ovatkin kivikkoisia.
Alueella ei ole satanut kahteen miljoonaan vuoteen. Vuoden keskilämpötila on 20 pakkasasteen paikkeilla.
Karuudesta huolimatta McMurdon laaksoista löytyy elämää. Laaksoissa kasvaa jäkäliä ja leviä ja elää alkeellisia eläimiä.
McMurdon kuivat laaksot muistuttavat olosuhteiltaan Marsia. Ne tarjoavat myös esimakua Telluksen tulevaisuudesta, sillä kun mannerliikunnot tuovat planeettamme mantereet yhteen yhdeksi suureksi mantereeksi vuosimiljoonien päästä, ei mantereen keskiosiin voi enää muodostua sateita vaan suurin osa Maapallon maapinta-alasta muuttuu täysin kuivaksi.
Lähteitä