Xi Jinping – kuinka kansan vihollisesta tuli Kiinan vahvin johtaja vuosikymmeniin?

Xi on enemmän keulahahmo kuin ideologi. Hän on johdossa ennen muuta kommunistisen puolueen armosta, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio arvioi.
Ilmiöt

Itä on punainen, aurinko nousee”, kansa pantiin hoilaamaan kautta Kiinan jo kulttuurivallankumouksen sekasortoisina vuosina 1960- ja 70-lukujen taitteessa.

Nyt kommunistisen puolueen kaapin päälle kavunnut Xi Jinping aikoo vihdoin päättää idän jättiläisen pitkän marssin yön hämärässä.

Mutta kuka oikeastaan on Xi, joka johtaa maailman toiseksi suurinta talousmahtia rautaisin ottein mutta lupsakka hymynkare huulillaan?

Vallankumousjohtaja Mao Zedongin ja markkinoita avanneen Deng Xiaopengin jälkeen Kiinan johtajat ovat olleet värittömiä teknokraatteja.

Presidentit Jiang Zemin ja Hu Jintao siirtyivät kiltisti syrjään toimikausiensa päätyttyä, mutta Xi on eri maata.

Valtaa kahmineen Xin ympärille rakennettu johtajakultti muistuttaa etäisesti vuosikymmenten takaista henkilöpalvontaa.

Vuonna 2013 presidentiksi nostettu Xi on heittänyt romukoppaan edeltäjiensä vaaliman periaatteen, jonka mukaan Kiinan on parasta pitää matalaa profiilia eikä pullistella liikoja.

Siksi myös muualla maailmassa kannattaa pohtia, minkälainen ruorimies suurta valtiolaivaa ohjailee.

Jotta voi nousta kommunistisen puolueen johtoon, täytyy läpäistä pätevyyttä ja aatteellista uskollisuutta koetteleva prässi, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio muistuttaa.

Kiina-spesialistin mukaan huipulle mielivä ei voi poiketa ruodusta kovin paljon.

Xin roolia paisutellaankin kansainvälisen median Kiina-aiheisissa jutuissa usein liian yksinkertaistavalla tavalla.

– Xi on enemmän keulahahmo kuin ideologi. Hän ei todellakaan ole itse keksinyt kaikkea, mitä hän esittää omanaan, Kallio huomauttaa.

Presidentin tarkasti varjeltu julkisuuskuva on rakoillut esimerkiksi, kun Xi on lausunut väärin Kungfutsen kaltaisten klassikkotekstien kirjoitusmerkkejä.

Xin Jinpingin etuoikeutettu lapsuus päättyi kertaheitolla.

Kiinassa Xitä käsittelevät henkilökuvat ovat siloteltuja ja sensuroituja, mutta hänen elämänvaiheensa on dokumentoitu melko tarkasti.

Xin etuoikeutettu lapsuus päättyi kertaheitolla, kun hänen isänsä – yksi kommunistisen puolueen perustajajäsenistä – joutui puhemies Maon epäsuosioon kulttuurivallankumouksen kynnyksellä.

Itsekin punakaartin häpäisemäksi joutunut Xi karkotettiin maaseudulle oppimaan talonpoikien kovaa elämää väkivaltaisiin ja karuihin oloihin.

Moni ”kansan viholliseksi” leimattu kuoli rasitukseen, nälkään tai tauteihin.

Ilmeisesti myös Xin oma sisko teki itsemurhan.

Kun 22-vuotias Xi vapautui karkotuksestaan seitsemän vuoden kuluttua, Maon kirjoitukset ulkoa opetellut nuorukainen päätti palauttaa perheensä kunnian – olihan hän perhetaustansa vuoksi niin kutsuttu ”punainen prinssi”.

Sinnikkyytensä, määrätietoisuutensa ja hyvän onnensa turvin Xin onnistui askel askelmalta kiivetä osaksi puolue-eliittiä.

Koettelemusten vaikutuksesta Xin mielenmaisemaan on käyty vilkasta väittelyä: miksi hän ei katkeroitunut, vaan päinvastoin omaksui puolueen sanoman muitakin syvällisemmin?

Vastaukseksi on tarjottu esimerkiksi sitä, että työleireillä traumatisoituneelle Xille muodostui Tukholma-syndrooma, jossa siepattu päätyy puolustamaan vangitsijoitaan.

Ulkopoliittisen instituutin Kallio kuitenkin varoittaa tekemästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä Xin todellista persoonaa pidetään visusti salaisuuden verhon takana.

Pekingissä nähdään, että Neuvostoliiton hajoaminen johtui hallitsevan puolueen ideologisesta hapertumisesta, Kallio arvioi.

Nyt Kiinan kommunistien ohjenuorana on aatteellisena ja yhtenäisenä pysyminen, jotta puolue välttää naapurimaan tovereiden kohtalon.

Xin kaltaisen vahvalta näyttävän johtajan uskotaan betonoivan entisestään puolueen ylivaltaa: Xi on siis johdossa ennen muuta puolueen armosta.

– Kiinan suhteen joudumme kuitenkin harrastamaan eräänlaista kremlologiaa. Arvuuttelemme merkkien perusteella, mitä puolueessa on mahdollisesti tekeillä, Kallio muistuttaa.

Xi uhoaa, että Kiinan 200 vuotta kestänyt auringonpimennys on viimein päättynyt kansalliseen uudelleen heräämiseen.

Väkevä nationalistinen ja nostalginen retoriikka kumpuaa historian märkivistä haavoista: oopiumisodissa Kiinaa nöyryyttivät Britannia ja Ranska, toisessa maailmansodassa Japani.

Pian valtaan noustuaan Xi lanseerasikin käsitteen ”kiinalainen unelma”. Sen keskeisin tavoite on vallata Kiinalle takaisin sille kuuluva suurvalta-asema.

Kiinalaista unelmaa ei kuitenkaan voi Kiina-tutkija Kallion mukaan rinnastaa esimerkiksi amerikkalaiseen unelmaan, joka on nimenomaan yksilöiden unelma.

– Kyse on paremminkin Kiinan unelmasta. Se on valtiollinen unelma, Kallio teroittaa.

Viime maaliskuussa Xi kävi ostoksilla Euroopan sydänmailla.

Ranskassa hän siunasi yli 30 miljardin euron lentokonekaupat ja allekirjoitti Rooman pysähdyksellä julistuksen Italian liittämisestä osaksi jättimäistä Uusi silkkitie -hanketta.

Kyse on satojen miljardien infrastruktuuri- ja kauppahankkeesta, jolla Kiina pyrkii edistämään kaupankäyntiä ja liikenneyhteyksiä Aasiassa, Euroopassa ja Afrikassa.

Jättihankkeet ovat kirvoittaneet Kiinassa harvinaista arvostelua.

Moderni silkkitie tarjoaa kituliaasti kasvaville länsimaille mahdollisuuden mittaviin investointeihin, mikä herättää huolta Kiinan vaikutusvallan kasvusta.

Esimerkiksi Kreikka ja Unkari ovat jo lamaannuttaneet EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa suhteessa Kiinaan, joka ei tunnusta yleismaailmallisia ihmisoikeuksia.

Talousmahtia on syytetty myös uudenlaisesta kolonialismista, jossa jo valmiiksi velkaantuneet kehittyvät maat taivutellaan riippuvaisiksi Kiinasta.

Esimerkiksi Sri Lanka joutui maksuvaikeuksien takia luovuttamaan kiinalaisten rahoittaman sataman Kiinan haltuun 99 vuodeksi.

Ulkopoliittisen instituutin Kallio kuitenkin toppuuttelee pahimpia pelkoja, joiden mukaan Kiinan kurottautuminen rajojensa ulkopuolelle keikauttaa maailman valtatasapainon päälaelleen.

Hänestä Kiina ikään kuin harjoittelee uutta rooliaan kansainvälisillä areenoilla.

– Kiina haluaa olla yksi maailman johtavista valtioista vuonna 2049, mutta ei se välttämättä suunnittele haastavansa Yhdysvaltoja.

Kilpailemalla esimerkiksi sotilasbudjeteilla se upottaisi itsensä, kuten Neuvostoliitto aikoinaan.

Jättihankkeet ovatkin kirvoittaneet Kiinassa harvinaista arvostelua, jonka mukaan Xi hajottaa voimavaroja liikaa: kotimaassakin olisi rahareikiä, mutta nyt miljardeja sirotellaan ympäri maailmaa.

Samaan aikaan Kiinan talouskasvu osoittaa hyytymisen merkkejä, vaikka sitä ei myönnetä virallisesti.

Myös ympäristön saastuminen ja metropolien savusumu herättävät tyytymättömyyttä puoluetta kohtaan.

Xin asema on vankka, mutta ei hän sentään ole Maon kaltainen ”suuri opettaja”.

Niin kauan kuin Kiinan taivas pysyy kirkkaana, Xi saanee toteuttaa unelmaansa.

Mutta tummien pilvien kasautuessa voi punaisen prinssin palvonta herättää kommunistikaadereissa aiempaa kovempaa vastusta.

Jut­tu on jul­kais­tu alun pe­rin Suo­men­maan print­ti­leh­des­sä 10.5.2019. Suo­men­maan voit ti­la­ta täältä .