Vuosikymmenen takaiset terrori-iskut puhuttavat yhä Norjassa – asiantuntijoiden mielestä Utöyan verilöylyn poliittinen luonne sivuutettiin aikoinaan liian helposti
Norjaa järkyttäneistä terrori-iskuista tulee torstaina kuluneeksi 10 vuotta, mutta tragedian käsittely on asiantuntijoiden mielestä norjalaiselta yhteiskunnalta yhä kesken.
22. heinäkuuta 2011 Anders Behring Breivik teki ensin pommi-iskun Oslon keskustaan ja ampui sitten kymmeniä nuoria Utöyan saarella, jossa oli meneillään Norjan työväenpuolueen nuorten leiri.
Iskussa kuoli 77 ihmistä. Breivik perusteli hyökkäystä Norjan suojelemisella islamilta ja syytti työväenpuoluetta liiallisen maahanmuuton sallimisesta. Iskun päätteeksi poliisille antautunut Breivik tuomittiin 21 vuodeksi vankeuteen vuonna 2012.
Moni norjalainen toivoi, että Utöya ja Breivik lakkaisivat sen jälkeen hallitsemasta uutisotsikoita, mutta viime vuosina keskustelu aiheesta on jatkunut ja monipuolistunut. STT:n haastattelemien norjalaistutkijoiden mielestä yksi syy prosessin keskeneräisyyteen on, että iskujen poliittinen ulottuvuus jätettiin aikoinaan käsittelemättä.
Iskujen poliittisia vaikutuksia tutkinut historioitsija Hallvard Notaker selittää, että tuolloinen pääministeri, työväenpuolueen Jens Stoltenberg, valitsi iskujen jälkeen konsensuslinjan.
– Hän päätti korostaa sitä, kuinka tämä on hyökkäys meitä kaikkia kohtaan, kuinka me kaikki vastustamme tällaista, koska puolustamme demokratiaa. Tässä kansallisen yhtenäisyyden asetelmassa vain yksi ihminen, terroristi, oli vastapuolella, Notaker kertoo.
Toinen vaihtoehto olisi ollut käydä poliittista debattia niistä asioista, jotka johtivat Breivikin veritekoon. Jotkut työväenpuolueessa olisivat halunneet haastaa voimakkaammin niitä, jotka myötäilivät Breivikin äärioikeistolaista ideologiaa.
– Jos se keskustelu olisi avattu, silloin ei enää oltaisi oltu kaikki vastaan yksi -tilanteessa, vaan siinä asetelmassa jotkut olisivat olleet terroristin puolella. Se olisi ollut yhteiskunnalle kivuliasta 77 murhan jälkeen.
Samoilla linjoilla on Norjan teknis-luonnontieteellisen yliopiston kirjallisuuden ja kielen professori Ingvild Folkvord, joka on kirjoittanut kirjan vuoden 2011 iskujen käsittelystä puheissa, oikeudenkäynnissä ja kirjallisissa lähteissä.
– Poliittinen konfrontaatio hyökkäyksen poliittisista ulottuvuuksista on jäänyt puuttumaan, ja mielestäni hyökkäyksestä selvinneet ovat joutuneet maksamaan siitä kovan hinnan, Folkvord sanoo.
– Vuodesta 2018 lähtien on alettu puhua enemmän siitä, kehen hyökkäys täsmällisesti kohdistui, eikä vain siitä että ”meitä” kaikkia vastaan hyökättiin. Kyllä, se oli myös hyökkäys Norjan parlamenttia ja norjalaista järjestelmää vastaan, mutta se oli paljon täsmällisemmin isku tiettyjä yksilöitä ja tiettyä poliittista puoluetta kohtaan. Ja toissijaisena kohteena olivat maahanmuuttajat: Norjan työväenpuolue oli kohteena, koska se oli osallistunut monikulttuurisuuden levittämiseen ja päästänyt maahanmuuttajia maahan. Breivikin teko oli poliittisesti latautunutta väkivaltaa poliittista puoluetta vastaan.
Myös journalismin apulaisprofessori Anne Helge Simonsen Oslomet-yliopistosta näkee, että työväenpuolueelta ikään kuin vietiin mahdollisuus ottaa oikeutettu paikkansa iskun uhrina, kun uhriksi asemoitiin koko norjalainen yhteiskunta. Se on ollut eloonjääneille ja uhrien läheisille kivuliasta.
Folkvord katsoo, että heti iskun jälkeisessä ensijärkytyksessä saattoi olla hyvä korostaa, että isku oli hyökkäys koko norjalaista yhteiskuntaa vastaan. Hänen mielestään iskusta ei kuitenkaan voi oppia mitään, ellei perata kunnolla sitä, mistä maaperästä Breivikin ideologia lähti, ja miten tällaista radikalisoitumista voisi estää.
Folkvord näkee, että vihapuheeseen ei edelleenkään suhtauduta niin voimakkaasti kuin iskujen jälkimainingeissa olisi voinut odottaa. Simonsenin mielestä myös iskun rasistisesta ulottuvuudesta on oltu yllättävän hiljaa.
Moni norjalainen jopa ajattelee nykyään, että työväenpuolue saa politiikkansa takia osittain syyttää itseään tragediasta. Hiljattain julkaistussa Oslon yliopiston tutkimuksessa lähes neljännes vastaajista katsoi, että isku oli seurausta Norjan maahanmuuttopolitiikasta.
Breivikin ajattelulle ja ideologialle löytyy myös paljon ymmärtäjiä, vaikka ihmiset yleensä korostavat, etteivät missään tapauksessa hyväksy hänen tekojaan. Laitaoikeistossa moni erottaa Breivikin teot ja tämän ideologian, kun taas vasemmistossa jotkut haluaisivat haastaa voimallisemmin oikeistoradikaalit ajatukset.
Notakerin mielestä vasemmistoa on yritetty estää käymästä ideologista keskustelua asiaan liittyen ja heitä on jopa syytetty tässä ”Utöya-kortin” heiluttelusta. Viime vuosina iskusta selvinneet ovat alkaneet kuitenkin kertoa yhä aktiivisemmin kokemuksistaan, ja he haluavat tulla otetuksi vakavasti yhteiskunnallisina keskustelijoina, ei vain uhreina.
Parin viime vuoden aikana aiheesta on uskallettu keskustella avoimemmin.
– Tärkein syy on se, että aikaa on kulunut, ja raakaa tunnetta on nyt vähemmän. Toinen syy on se, että äärioikeistolainen terrorismi on lisääntynyt, Notaker sanoo ja mainitsee esimerkiksi Uuden-Seelannin Christchurchin moskeijaiskun vuodelta 2019.
– Vuonna 2011 oli helpompi sanoa, että kyse oli vain yksittäisestä hullusta. Nyt on hyväksytty laajemmin se, että kyse on sosiaalisesta ilmiöstä. Ja jos hyväksyy, että se on oikea ilmiö, on helpompi nähdä, että siitä täytyy käydä laajaa julkista keskustelua.
Kymmenvuotispäivän lähestyessä on ilmestynyt yhä enemmän silminnäkijäkertomuksia niiltä, jotka selvisivät iskuista. Nämä ovat Folkvordin mielestä arvokas muistutus siitä, että moni joutuu elämään tapahtumien kanssa joka päivä.
Iskut vaikuttivat myös perustavalla tavalla monien muidenkin norjalaisten turvallisuudentunteeseen ja traumatisoivat sellaisiakin, joita iskut eivät suoranaisesti koskettaneet.
Notakerin mukaan norjalaisia järkytti myös se, että poliisi epäonnistui niin perusteellisesti iskujen estämisessä.
Iskusta julkaistuja uutiskuvia tutkinut Simonsen huomauttaa, että heti iskujen jälkeen oli voimakas kansallisen solidaarisuuden jakso, jonka aikana uutisointi keskittyi norjalaisten yhtenäisyyteen, eikä viranomaisten toiminnan kriittinen tarkastelu sopinut kuvaan.
Myöhemmin poliisin toimintaa alettiin käydä läpi tarkemmin, ja valtava epäonnistuminen kävi ilmeiseksi.
– Kuva poliisin erikoisjoukoista kumiveneessä matkalla Utöyalle tuli poliisin epäpätevyyden symboliksi, Simonsen kertoo.
Tapaus oli joka tapauksessa poliisin imagolle kova kolaus, josta toipuminen on yhä kesken.
Notakerin mielestä hyökkäys ei muuttanut Norjaa millään merkittävällä tavalla. Alkujärkytyksen jälkeen keskustelu ajautui jo olemassa olleisiin rintamalinjoihin, kuten väittelyyn maahanmuutosta.
Tragedia muutti kuitenkin Folkvordin mielestä Norjaa siinä mielessä, että se vei turvalliselta maalta tietynlaisen viattomuuden. Norjassa ei ollut koskaan koettu vastaavan mittakaavan väkivallantekoa omia kansalaisia kohtaan, mikä teki järkytyksestä vielä voimakkaamman.
– Jos tulevaisuudessa tapahtuisi jotain samankaltaista, sillä ei olisi enää samaa vaikutusta, koska se on jo tapahtunut kertaalleen.
Simonsen pukee sanoiksi monien norjalaisten tunteet kertoessaan tunteista, joita isku aiheutti.
– Se oli järkytys. Kasvoin uskoen, että Norja oli maailman rauhallisimpia, demokraattisimpia ja rakastavimpia maita, tasa-arvoinen ja järkevä. Yhtäkkiä selvisi, että se kaikki onkin aika haurasta, Simonsen sanoo.
– Tästä on tullut ehdottomasti osa kansan kollektiivista muistia. Toisen maailmansodan jälkeen ei kertaakaan ollut kuollut niin paljon norjalaisia yhdellä kertaa. Eikä kyse ollut mistään kaasuräjähdyksestä, vaan terrori-iskusta. Ajattelimme, että miten olimme voineet kasvattaa tällaisen terroristin.
Folkvord muistuttaa, että nyt kasvavat norjalaislapset eivät muista vuoden 2011 tapahtumia, ja kouluissa on keksittävä sopivia keinoja kertoa tragediasta osana Norjan historiaa.
Folkvordin mielestä asian käsittely olisi norjalaisille paljon helpompaa, jos hyökkääjä olisi voitu määritellä joksikuksi ulkopuoliseksi.
– Mutta Breivik on valkoinen mies, joka kasvoi Länsi-Oslossa. Hän oli tavallaan yksi meistä, osa norjalaista yhteiskuntaa. On hyvin kiusallista joutua käsittelemään valtaisaa väkivaltaa osana omaa kulttuuriamme. Emme vieläkään ole pystyneet käsittelemään tätä.
Simonsenin mukaan lehdet saivat iskujen jälkipyykissä paljon vihaista kansalaispalautetta siitä, että ne julkaisivat kuvia Breivikistä. Monille hänen kasvonsa edustivat pahuuden ruumiillistumaa, jota ei olisi haluttu nähdä.
Terrori-isku on edelleen hankala aihe, mikä on näkynyt esimerkiksi iskujen muistomerkkiä ympäröivässä keskustelussa. Utöyan-lautan lähtöpaikalle pystytettävän muistomerkin paikasta ja muodosta käytiin pitkään keskustelua ja väittelyä, joka viivästytti rakentamista niin, ettei muistomerkki ehdi valmistua iskujen 10-vuotispäiväksi. Työväenpuolueen nuorisojärjestö on pystyttänyt Utöyalle oman muistomerkkinsä, mutta kansallinen muistomerkin tekeminen on yhä kesken.
– Norjalainen yhteiskunta ei ole löytänyt tapaa muistella tätä, ja se on surullista, Notaker toteaa.
Alkuperäinen muistomerkkiehdotus olisi Folkvordin mielestä ollut hyvin voimallinen, mutta joidenkin mielestä muistomerkistä piti tehdä hillitympi. Nyt rakennettava versio muistomerkistä koostuu 77 pronssipylväästä, jotka edustavat iskussa kuolleita.
– Se on yhä keskeneräinen, kuten tämä koko tarina.