Vasemmistoliiton konkariedustaja Annika Lapintie jättää eduskunnan – "Tämä on raskas ja kuluttava ammatti"
Vasemmistoliiton kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie, 63, kertoi sunnuntaina, ettei enää asetu ehdolle ensi vuoden eduskuntavaaleissa.
– Keväällä tulee kansanedustajana 24 vuotta. Tämä on raskas ja kuluttava ammatti. Erityisesti kuluva vaalikausi on ollut erittäin työteliästä aikaa, kun olen ollut perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, Lapintie kertoi lähtönsä syistä STT:lle.
Lapintie on ollut viime aikoina tuttu näky kommentoimassa sote-uudistuksen etenemistä perustuslakivaliokunnassa. Jättäytymistään hän kertoo pohtineensa pitkin syksyä.
Ratkaisua europarlamenttivaaleihin tai mahdollisiin maakuntavaaleihin lähdöstä Lapintie ei ole tehnyt, eikä tällaista päätöstä ole hänen mukaansa vielä syksyllä luvassa.
– Tarkoitus on keskittyä täysillä perustuslakivaliokunnan työhön loppuvaalikauden ajan. Sen jälkeen on muiden ratkaisujen aika.
Tänä vuonna myös monet muut politiikan konkarit ja veteraanit ovat kertoneet, etteivät lähde enää ehdolle ensi kevään vaaleihin.
Esimerkiksi eduskunnan jättävät keskustakansanedustajat Seppo Kääriäinen, 70, ja Tapani Tölli, 67, ovat lähtöilmoituksensa yhteydessä nostaneet esille eduskunnan toimintakulttuurin muutoksen huonompaan suuntaan.
Lapintie kuitenkin sanoo, ettei lähtö liity eduskunnan huonoon henkeen. Hän myöntää, että esimerkiksi sosiaalinen media on helpottanut loukkaavien ja ajattelemattomien kommenttien esittämistä ja työelämästä on tullut hektisempää, mutta pitää muutoksia koko yhteiskunnan, ei vain eduskunnan asiana.
Politiikan veteraaneista myös kokoomuksen Pertti Salolainen, 78, on päättänyt olla asettumatta ehdolle kevään eduskuntavaaleissa. SDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari, 73, ei lähde ehdolle ensi kevään europarlamentti- eikä eduskuntavaaleihin.
Keskustalainen eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen, 71, ei hänkään aio ehdolle eduskuntavaaleissa, mutta on valmis lähtemään eurovaaleihin.