Valtiovarainministeriö selventää viestintäänsä talousennusteesta – "Ei ollut parhaalla tavalla muotoiltu"
Valtiovarainministeriö selkiytti viikonloppuna viestintäänsä huhtikuun lopulla julkaistun talouskatsauksen ennusteesta, josta VM:n mukaan lähti liikkeelle väärä käsitys STT:n uutisissa.
STT kertoi sekä torstaina 25. huhtikuuta katsauksesta tehdyssä uutisessa että perjantaina 3. toukokuuta julkaistussa pääministeri Petteri Orpon (kok.) haastattelussa VM:n todenneen taloudellisessa katsauksessaan, että hallituksen kehysriihessä päättämät toimet eivät vielä riitä velkaantumisen kasvun taittamiseen.
STT:n uutisointi perustui VM:n katsauksen esipuheen muotoiluihin. Hallituksen kehysriihen jälkeen julkaistun katsauksen esipuheessa VM sanoo ennusteessa kertovansa ”miten hallituksen toimet – aiemmin päätetyt ja tuoreimmat – vaikuttavat talouteen sekä julkisen talouden alijäämään ja velkaan”.
Tämän perään sanotaan talouden nousevan taantumasta, mutta että alijäämien pienentäminen ja velkaantumisen taittaminen ”vaativat hallitukselta nopeasti sekä lisää säästöjä että verojen korottamista”.
VM:n kansantalousosaston osastopäällikkö Mikko Spolander kertoi lauantaina STT:n haastattelussa ja viestipalvelu X:ssä, että ministeriön viestiä on tulkittu väärin ja että lisäsäästöjen tarve kuvasi tilannetta ennen hallituksen riihessä tekemiä päätöksiä. Spolanderin mukaan väärinkäsitys liittyi sanavalintaan.
– Se keskeinen sana siinä on se ”vaativat”. Kirjoitin sen menneessä aikamuodossa, ja nyt vasta myöhemmin huomasin, että sana ”vaativat” on tietenkin sekä imperfektissä että preesensissä sama. Myönnän, että tässä suhteessa tämä ei ole parhaalla mahdollisella tavalla muotoiltu, Spolander kertoi.
Lisäsäästöjen tarpeen kiisti perjantaina myös valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) X-tilillään. Purran mukaan tilanne voi kuitenkin vielä muuttua.
– Puskuria ei kuitenkaan juuri ole, ja kaiken pitää mennä nappiin. Paljon on kiinni reaalitalouden kehityksestä, verotuotoista ym. Jos yllätyksiä tulee, joudumme uudelleen tarkastelemaan asiaa, Purra kirjoitti.
Spolanderin mukaan hallitus ”otti viestistä vaarin” ja päätti kehysriihessä toimista, joilla julkista taloutta vahvistetaan noin 3 miljardilla eurolla vuoteen 2028 mennessä.
– Jos hallitusohjelmassa ja riihessä päätetyt toimet toteutuvat suunnitellussa aikataulussa ja tavoitellussa mittaluokassa, silloin velkasuhteen kasvu tasaantuu hallituskauden aikana, Spolander sanoi.
VM:n arvion mukaan kehysriihessä tehtyjen päätösten ja hallitusohjelman toimien toteutuessa täysin velkasuhde asettuu vajaaseen 83 prosenttiin bruttokansantuotteesta hallituskauden lopulla vuonna 2027.