Rajavartiolaitos: Itärajalle pitäisi rakentaa aita – Hallituksen määrä keskustella asiasta "lähiaikoina"
Rajavartiolaitoksen selvityksen mukaan osa Suomen itärajasta olisi aidattava laittoman maahantulon estämiseksi. Asiasta kertoi maanantai-iltana Uutissuomalainen.
Rajavartiolaitoksen päällikkö Pasi Kostamovaara sanoi maanantaina myös Ylen A-studiossa, että tuleviin hankaliin maahantulotilanteisiin kannattaisi varautua rakentamalla esteaita itärajalle.
– Olemme arvioineet, että esteaita, joka tarkoittaa siis aitaa, teknistä valvontaa ja tietä, tehostaisi meidän rajavalvontaa tässä ja nyt, mutta erityisesti se tehostaisi meidän toimintaamme häiriötilanteissa, Kostamovaara summasi Ylellä.
Fyysinen este olisi Kostamovaaran mukaan erityisen tarpeen sellaisissa tilanteissa, joissa Suomeen kohdistuisi välineellistettyä tai laajamittaista maahantuloa.
– Noissa tilanteissa tällainen fyysinen este on hyvin tarpeellinen, miltei välttämätön sen tilanteen hallitsemiseksi.
Uutissuomalaisen mukaan Rajavartiolaitos esittää, että 1 300 kilometriä pitkästä rajasta aidattaisiin 10–20 prosentin osuus eli noin 130–260 kilometriä. Aidan olisi määrä kestää 50 vuotta.
Kostamovaara arvioi Uutissuomalaiselle, että aitaaminen maksaisi joitakin satoja miljoonia euroja. Summassa on mukana fyysinen aita, sen tekninen valvonta sekä tiejärjestelyt.
Kostamovaaran mukaan suurin osa aidasta rakennettaisiin Kaakkois-Suomeen.
Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) kommentoi Uutissuomalaiselle lyhyesti, että hallituksen on määrä keskustella rajan aitaamisesta ”lähiaikoina”.
Tällä hetkellä noin 80 prosenttia Venäjältä itärajan kautta tulevista venäläisistä matkustaa Suomen kautta muihin maihin, Rajavartiolaitoksen Kostamovaara kertoi Ylellä maanantaina.
Noin 55 prosenttia tulijoista saapuu maahan Suomen viisumeilla ja 45 prosenttia muiden Schengen-maiden viisumeilla.
– Se kielii siitä, että Suomea käytetään kauttakulkureittinä näihin muihinkin maihin, Kostamovaara sanoi.
Kostamovaaran mukaan matkustajavirrassa on selvästi aikaisempaa enemmän nuoria miehiä.
– Siellä on aikaisempaa enemmän nuoria miehiä – – joista useat ovat myös kertoneet, että ovat paossa tai väistämässä liikekannallepanoa, Kostamovaara kertoi.
Maahantulijoiden määrät ovat viime päivinä kasvaneet ja rajaliikenne vilkastunut, mutta liikennemäärät Kostamovaaran mukaan tasaantuivat maanantaina. Rajavartiolaitos kuitenkin arvioi, että matkustaminen Suomeen edelleen jatkuu kohonneella tasolla. Nähtäväksi jää, että lisääntyykö se vielä entisestään.
– Jos Venäjä määrää maahantulorajoituksia tai -esteitä, se tietenkin helpottaa painetta rajanylityspaikoilla. Mutta se voi myös suunnata liikettä maastorajan suuntaan, ja varmaankin lisää pyrkimystä käyttää väärennettyjä asiakirjoja maasta poistumiseksi.
Kostamovaaran mukaan tänä vuonna maastorajan yli on tullut 16 eri ryhmää, joissa on ollut mukana noin 25 henkilöä. Hänen mukaansa se on jonkin verran enemmän kuin aiempina vuosina.
– Mitään ryntäystä ei ole vielä nähty eikä ole näköpiirissäkään.