Uusia autoja entistä vähemmän liikenteeseen – sähköautojen kysynnälle saatiin kauan odotettu "porkkana"

Autokauppa

Uusien autojen rekisteröinnit jäivät syyskuussa selvästi viime vuoden lukemista. Vaikka kysyntä onkin jo palannut lähes ennalleen koronatilanteen puristuksesta ja tilauskannat ovat korkealla, toimitusviiveet leikkaavat syksyn rekisteröintejä. Myös komponenttien heikko saatavuus on aiheuttanut katkoksia kaikkien ajoneuvolajien tuotannossa.

Tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity 78 662 kappaletta, joka on 7,2 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Syyskuussa rekisteröitiin 6 534 uutta henkilöautoa, joka jää 22,4 prosenttia viime vuoden syyskuun tasosta.

Käytettyjä henkilöautoja myytiin syyskuussa hiukan vajaa 60 000 kappaletta, joka on 2,4 prosenttia enemmän kuin viiden viime vuoden syyskuun keskimääräinen lukema. Tammi-syyskuussa käytettyä autoja on myyty yhteensä noin 490 000 eli kauppaa on käyty 0,4 prosenttia vilkkaammin kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Täyssähköautojen kysyntään sen sijaan odotetaan loka-joulukuussa selvää kasvua, sillä täyssähköautoilta poistuu autovero lokakuun alusta alkaen.

Syyskuussa rekisteröidyistä henkilöautoista 30 prosenttia oli ladattavia – ladattavien hybridien osuus oli 19 prosenttia ja täyssähköautojen 11 prosenttia.

– Sähköautojen rekisteröinnit jäivät syyskuussa normaalia alemmas, sillä lokakuun alussa poistuva autovero on siirtänyt täyssähköautojen rekisteröintejä lokakuun puolelle, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

Autoveron poistaminen alentaa täyssähköautojen hintaa keskimäärin 1 500 eurolla. Yhdessä sähköautojen hankintatuen kanssa kannuste hankkia sähköauto kasvaa suurimmillaan lähes 3 500 euroon.

Autoala on arvioinut, että yhdessä hankintatuen kanssa autoveron poistaminen lisäisi täyssähköautojen määrää autokannassa vuosina 2022–2030 noin 35 000 autolla.

Autokannan hiilidioksidipäästöjen on arvioitu alenevan lähes 75 000 tonnilla vuoden 2030 tasolla.

– Veromuutos tukee myös yritysten siirtymää sähköautoihin ja täydentää kotitalouksille suunnattua edullisiin automalleihin painottuvaa sähköautojen hankintatukea. Yritykset hankkivat hieman yli kolmanneksen uusista henkilöautoista, mutta jäävät nykyisin kokonaan sähköautojen hankintatuen ulkopuolelle,” kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.