"Suuri ylpeydenaihe" – 70 vuotta sitten Helsingissä alkoivat vahvasti symboliset olympialaiset
Siihen hetkeen kiteytyi paljon.
Yksi kaikkien aikojen kovimmista urheilulegendoista, juoksijasuuruus Paavo Nurmi juoksi sateiselle olympiastadionille soihtu kädessä. Oli heinäkuu 1952 ja Helsingin olympialaiset olivat alkamassa.
Keskikentälle järjestäytyneet eri maiden urheilijat ryntäsivät juoksuradan reunalle nähdäkseen Nurmen paremmin.
– Hetki oli vahvasti symbolinen. Siinä konkretisoitui eräänlainen siirtymä, jossa Suomi palasi takaisin rauhanaikaan ja kansainväliseksi toimijaksi, apulaisprofessori Antero Holmila Jyväskylän yliopistosta sanoo.
Symbolinen siirtymä selittää Holmilan mukaan paljon myös sitä, miksi Helsingin olympialaiset ovat piirtyneet niin voimakkaasti yhdeksi merkkipaaluksi itsenäisen Suomen historiaan.
Sodan päättymisestä oli alle kymmenen vuotta aikaa. Valvontakomission poistumisesta ja vaaran vuosien päättymisestä oli kulunut vain muutama vuosi. Raskaat sotakorvauksetkin oli saatu maksettua: viimeinen korvausjuna ylitti Vainikkalan raja-aseman syyskuussa 1952.
– Olympialaiset merkitsivät suomalaisille oikeata sodan päättymistä. Kisat olivat uuden ajan alku, kääntöpiste, jonka jälkeen tulevaisuushorisontti alkoi näyttää huomattavasti valoisammalta, Holmila pohtii.
Kisojen järjestäminen niin pian sodan jälkeen oli kuitenkin valtava ponnistus.
Tilannetta helpotti se, että kisapaikat olivat lähes kokonaan valmiit, sillä Helsingin oli pitänyt järjestää olympialaiset jo vuonna 1940. Ne kuitenkin peruttiin talvisodan vuoksi.
– Suomalaisille kisat olivat ylpeyden aihe, kun ne saatiin järjestettyä niin hyvin ja pääosin kaikki toimi ilman suurempia ongelmia.
Helsingin olympialaiset olivat eräänlainen taitekohta myös kansainvälisessä politiikassa.
Neuvostoliitto osallistui silloin viiden renkaan mittelöihin ensimmäistä kertaa koskaan. Mukaan otettiin myös toisen maailmansodan häviäjät Saksa ja Japani, jotka olivat jääneet ulos kisoista neljä vuotta aiemmin Lontoossa. Myös vuonna 1949 perustettu kommunistinen Kiinan tasavalta osallistui ensimmäisen kerran kisoihin.
– Voi sanoa, että ne olivat ensimmäiset kylmän sodan olympialaiset. Se oli alku sille, että Neuvostoliitto ja Yhdysvallat aloittivat kilpavarustelunsa myös urheilun saralla, Holmila sanoo.
Ilmapiirissä näkyi jännittyneisyyttä. Neuvostoliitto muun muassa halusi, että itäblokin urheilijat majoitetaan länsiurheilijoista erilliseen olympiakylään. Niin myös tehtiin.
Helsingin kisat pohjustivat osaltaan myös Suomen uutta kansainvälispoliittista roolia idän ja lännen välissä.
– Varsinkin Suomessa halutaan ajatella, että me osoitimme tuolloin maailmalle kykymme saattaa yhteen ideologisesti hyvin erilaisia kiistakumppaneita.
Ilmapiirissä näkyi jännittyneisyyttä.
Kisat olivat Suomelle menestys myös urheilullisesti. Tuloksena oli kuusi kultaa, kolme hopeaa ja kolmetoista pronssia.
Tunnetuimpia mitalisteja oli Sylvi Saimo, joka sai olympiakultaa melonnassa. Saimosta tuli myöhemmin keskustan pitkäaikainen kansanedustaja.
Urheilijoista eniten huomiota sai Tsekkoslovakian Emil Zatopek, joka nappasi kolme kultaa miesten pitkän matkan juoksuista.
Holmilan mukaan Helsingin kisoja ei kuitenkaan juuri muisteta urheilumenestyksen vuoksi. Paljon isomman huomion on saanut se, että kisat ylipäätään järjestettiin.
– Ehkä voisi sanoa, että suurin voittaja oli itse kisat ja se, mitä merkityksiä niihin liittyi.
