USA:n ja Iranin aselepo avasi Euroopan pörssit nousuun
Euroopassa pörssit avautuivat aamupäivällä juhlatunnelmissa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin lykättyä aikomiaan iskuja Iraniin.
Saksan DAX-indeksi avautui noin viiden prosentin nousussa. Pariisin CAC 40 taas nousi maltillisemmin kaksi prosenttia plussalla.
Helsingin pörssi oli avautuessaan reilut kaksi prosenttia koholla. Myös Lontoon FTSE oli reilun kahden prosentin nousussa.
Yhdysvaltain ja Iranin välinen sopu vaikutti markkinatunnelmiin myös Aasiassa, jossa pörssit sulkeutuivat keskiviikkona selvässä nousussa.
Japanissa Tokion Nikkei-indeksi sulkeutui aamupäivällä yli viisi prosenttia koholla. Etelä-Koreassa Kospi-indeksi puolestaan sulkeutui lähes seitsemän prosenttia plussalla.
Trump sanoi suostuvansa kahden viikon aselepoon Iranin kanssa, jos Iran avaa öljynkuljetuksille tärkeän Hormuzinsalmen. Iran on vahvistanut aselevon ja sanonut varmistavansa turvallisen kulun Hormuzinsalmessa.
Raakaöljyn hinta on ollut kovassa laskussa aselepoilmoituksen jälkeen. Euroopassa myös maakaasun hinnat lähtivät alaspäin, ja laskivat kaupankäynnin avauduttua noin 20 prosenttia.
Pohjois-Amerikan WTI-laadun barrelihinta oli aamupäivällä yli 15 prosentin laskussa ja painunut selvästi alle sadan dollarin. Vielä tiistaina WTI-laadun hinta kävi jopa 117 dollarissa barrelilta.
Brent-laatu on ollut yhtä lailla yli kymmenen prosentin laskussa ja oli aamupäivällä enää vain noin 93 dollarissa barrelilta.
Iran seisautti meriliikenteen Hormuzinsalmessa lähes täysin sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat iskunsa Irania vastaan helmikuun lopulla. Iran on vastannut lisäksi muun muassa iskemällä Israeliin ja Yhdysvaltain tukikohtiin Lähi-idässä.
Sota Lähi-idässä on ravistellut markkinoita voimakkaasti ja muun muassa öljyn hinnassa on nähty viime viikkoina kovia hintapiikkejä.
Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen sanoo, etteivät sota ja sen aiheuttama energiakriisi ole romuttaneet maailmantalouden kasvunäkymiä.
– Globaali talouskasvu on säilynyt pohjimmiltaan vakaana. Näkemyksemme mukaan vuosi 2026 voi muodostua osakemarkkinoille hyväksi, vaikkakin matkan varrelle mahtuu väistämättä myös heiluntaa ja ajoittaisia notkahduksia, Kemppainen sanoi kommentissaan keskiviikkona.
Lentopolttoaineiden tarjonnan ja hintojen normalisoituminen on arvioitu vievän vielä kuukausia, vaikka Hormuzinsalmi pysyisi auki.
Kansainvälisen ilmakuljetusliiton IATA:n pääjohtaja Willie Walsh sanoi keskiviikkona toimittajille Singaporessa, että ilmailuala tulee väistämättä reagoimaan öljyn hinnannousuun nostamalla lippujen hintoja.
Dansken Kemppainen arvioi, että Euroopan keskuspankki voi uudessa tilanteessa jättää korot nostamatta ainakin huhtikuussa.