Työllisyys koheni toukokuussa – Hallituksen tavoittelema 72 prosentin raja lähestyy
Tilastokeskuksen työvoimatutkimus kertoo työllisyyden kohentuneen toukokuussa.
Kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettu työllisyysasteen trendi oli 71,4 prosenttia. Ilman kausivaihtelua laskettu luku nousi 72,3 prosenttiin.
Hallituksen tavoite on, että työllisyys nousisi 72 prosenttiin.
Työttömiä työnhakijoita oli 261 000, mikä oli 35 000 vähemmän kuin vuosi sitten.
Työttömyysasteen trendi oli 7,6 prosenttia.
Työvoiman ulkopuolella oli hiukan yli 1,3 miljoonaa ihmistä, 42 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Työvoiman ulkopuolisista 122 000 laskettiin piilotyöttömiksi, mikä oli 16 000 vähemmän kuin vuosi sitten.
Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi kommentissaan, että työllisyyttä on toisaalta parantanut vuoden alussa alkanut aktiivimalli, mutta tärkein syy on myönteinen talouskehitys.
Myös piilotyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys ovat laskussa ja ylitöiden määrä on noussut uuteen ennätykseen.
– Positiivisissa luvuissa piilee kasvun kannalta ikävä sivumaku: talouskasvu törmää työvoimapulaan piakkoin. Kolmen prosentin kasvu ei kestä ensi vuoteen asti ilman uusia uudistuksia, Brotherus kirjoittaa.