Työministeri Haatainen määräsi sovittelulautakunnan ratkomaan kunta-alan työriitaa uusien lakkouhkien alla – poikkeuksellista keinoa on käytetty kunta-alalla edellisen kerran 15 vuotta sitten
Työministeri Tuula Haatainen (sd.) on määrännyt sovittelulautakunnan sovittelemaan kunta-alan työriitaa. Puheenjohtajaksi tulee alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Haatainen määräsi sovittelulautakunnan valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan esityksestä. Kyse on poikkeuksellisesta toimesta, jota käytetään työriitojen sovitteluissa vain harvoin.
Sovittelulautakunta tuli välineeksi sen jälkeen, kun työntekijäpuoli hylkäsi Piekkalan viimeisen sovintoesityksen. Neuvottelupöydässä on hiertänyt muun muassa työntekijäpuolen vaatimus siitä, että palkkakuopassa olevien työntekijöiden asemaa parannettaisiin kahden prosentin palkankorotusten päälle tulevalla monivuotisella palkkaohjelmalla.
Pääsopijajärjestöinä asiassa ovat koulutettujen kuntatyöntekijöiden Juko, julkisen alan unioni JAU, Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry ja kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien KT.
Huhtikuun alusta lakossa on ollut noin 25 000 hoitajaa kuudessa sairaanhoitopiirissä.
Kaksipäiväisessä lakossa on lisäksi ollut kuntatyöntekijöitä Jyväskylästä, Oulusta, Rovaniemeltä ja Turusta. Näiden lakkojen piirissä on ollut esimerkiksi opettajia.
Jos kunta-alan uudesta virka- ja työehtosopimuksesta ei synny sopua maanantaihin mennessä, tulee lakkojen piiriin uusia kaupunkeja jo ensi viikolla.
Sovittelulautakuntaa on käytetty edellisen kerran kunta-alalla vuonna 2007. Tuolloin kyse oli Tehyn työriidasta ja hoitajalakosta.
Edellisessä ryhmässä oli mukana yhtenä jäsenenä myös silloinen alivaltiosihteeri Martti Hetemäki, joka on mukana uudessa sovittelulautakunnassa varapuheenjohtajana.
Muut sovittelulautakunnan jäsenet ovat budjettineuvos Tanja Rantanen, oikeustieteen kandidaatti Jukka Kauppala, lainsäädännön arviointineuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen, eläköitynyt JHL:n johtava neuvottelupäällikkö Jouko Launonen, varatuomari Jouni Ekuri, keskustan kansanedustaja Tapani Tölli sekä Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen.