Tutkimus: Uutta tietoa vakavasta raskauspahoinvoinnista – "Tämä oli pysäyttävä tieto"
FM Miina Nurmi selvitti väitöstutkimuksessaan hyperemeesin eli vakavan raskauspahoinvoinnin ilmaantuvuutta, hoidon tarvetta, toistumista seuraavissa raskauksissa, vaikutusta perhesuunnitteluun sekä erilaisten taustatekijöiden ja hyperemeesin välisiä yhteyksiä suomalaisilla odottajilla.
Tutkimuksesta selvisi, että hyperemeesin kokeneilla naisilla oli enemmän raskaudenkeskeytyksiä ja sterilisaatioita kuin verrokkihenkilöillä.
Hyperemeesi tarkoittaa vakavaa raskauspahoinvointia, joka usein vaatii sairaalahoitoa. Hyperemeesiä on tutkittu Suomessa viimeksi 1970-luvun lopulla.
– Lähdimme selvittämään ihan perusasioita, sillä viimeisimmistä tutkimuksista oli kulunut paljon aikaa ja niissäkin tutkittavia oli verraten vähän. Kuinka moni odottaja sairastuu hyperemeesiin? Paljonko hoitokäyntejä tai sairaalahoitojaksoja heillä on? Tuleeko hyperemeesi aina uudestaan, jos se on ollut yhdessä raskaudessa? Onko joitakin taustatekijöitä, jotka erottaisivat hyperemeesipotilaat muista odottajista? Turun yliopistossa väittelevä Miina Nurmi kertoo.
Väitöstutkimuksen aineistot koottiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämistä Hoitoilmoitusrekisteristä, Syntyneiden lasten rekisteristä, Raskaudenkeskeytysrekisteristä ja Steriloimisrekisteristä.
Tutkimukseen valittiin naiset, joilla oli vuosina 2004–2017 vähintään yksi synnytys: 9 315 naista, joilla oli hyperemeesidiagnoosi vähintään yhdessä raskaudessa sekä verrokkihenkilöiksi 428 150 naista, joilla ei ollut diagnosoitu hyperemeesiä yhdessäkään raskaudessa.
Tutkimuksessa selvisi, että hyperemeesin ilmaantuvuus Suomessa on 1,3 prosenttia ja hyperemeesiraskauksista 60 prosenttia vaati useamman kuin yhden poliklinikkakäynnin tai sairaalahoitojakson.
Hyperemeesiä mahdollisesti selittäviä tekijöitä löytyi vain vähän. Hedelmöityshoidot, monisikiöraskaus ja tyttösikiö olivat yhteydessä korkeampaan hyperemeesiriskiin, raskaudenaikainen tupakointi puolestaan matalampaan. Hyperemeesi toistui 24 prosentissa aiempaa hyperemeesiraskautta seuranneista raskauksista, mutta toistumista ei voitu ennustaa taustatekijöiden perusteella.
Aineistosta löytyi myös hyperemeesin vähemmän tunnettuja vaikutuksia. Hyperemeesin kokeneilla naisilla oli enemmän raskaudenkeskeytyksiä ja sterilisaatioita kuin verrokkihenkilöillä.
– Tämä oli pysäyttävä tieto. Aiempien tutkimusten perusteella toki tiedettiin, että hyperemeesin kokeneet odottajat ovat harkinneet raskaudenkeskeytystä ja jopa päätyneet keskeytykseen, koska pahoinvointi voi yksinkertaisesti olla niin sietämätöntä. Jos toimivaa hoitoa ei löydy, olo voi olla sellainen, että toivoo kuolemaa, ja silloin raskaudenkeskeytys on yksi vaihtoehto. Tällaisista tapauksista on kuitenkin puhuttu enemmän yksittäisinä poikkeuksina, emmekä odottaneet tämän näkyvän näin selvästi väestötasolla.
– Toisaalta hyperemeesi ei näyttänyt vähentävän synnytysten määriä. Tutkimuksen aikajänne, 13 vuotta, oli lyhyt verrattuna naisten koko hedelmälliseen ikään, ja hyperemeesin vaikutuksesta lopulliseen lapsilukuun tarvitaan pidemmän aikavälin tutkimuksia.
Normaaliin raskauspahoinvointiin verrattuna hyperemeesi on melko harvinainen ja huonosti tunnettu tila.
– Potilaat ovat kuvanneet, miten turhauttavaa ja masentavaa on, jos hyperemeesiä luullaan tavalliseksi pahoinvoinniksi, Nurmi huomauttaa.
Hyperemeesin tunnistaminen on Nurmen mukaan tärkeää sekä oikean diagnoosin että hoitoon pääsyn ja hoidon onnistumisen varmistamiseksi.
– Olisi hienoa voida ennakoida, kuka sairastuu hyperemeesiin ja kuka ei, tai kenelle se tulee uudestaan seuraavassa raskaudessa ja kenelle ei. Mutta koska se ei ole osoittautunut mahdolliseksi, nopean hoitoon pääsyn ja hyvän hoidon merkitys korostuu entisestään. Tämä onkin keskeinen teema jatkotutkimuksissamme.
FM Miina Nurmi esittää väitöskirjansa julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 2. syyskuuta 2022.