Tutkimukset mursivat ikivanhan myytin: Asuinpaikka ei ratkaise hiilijalanjäljen suuruutta

2010-luvun aikana on kumoutunut sitkeänä elänyt uskomus, jonka mukaan yhdyskuntarakennetta pitää tiivistää ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Useat Suomessa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että tiivistäminen ei ratkaise, vaan ihmisten ilmastovaikutukset muodostuvat henkilökohtaisista valinnoista. Ne voivat olla hyviä tai huonoja, asuipa sitten maalla tai kaupungissa.

Kaikissa keskeisissä tutkimuksissa on ollut mukana Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitoksen professori Seppo Junnila. Hän on asennemuutoksesta hyvin iloinen.

Samoin kuin siitä, että enää ei väitellä, onko ilmastonmuutosta edes olemassa.

– Nyt ilmastonmuutos on aidosti politiikan substanssialue, ja siihen koetetaan vaikuttaa, Junnila sanoo.

Ensimmäiset yllättävät tulokset saatiin vuonna 2010, kun Tampereen seutu selvitytti Eco2-hankkeessaan alueen kuntien hiilijalanjäljen.

Tutkimuksessa tiivis Tampere ei ollutkaan priimus, vaan naapurikunnat. Ero selittyi muun muassa pientaloalueiden edistyksekkäämmällä rakennustekniikalla.

Oleellinen ero aiempiin tutkimuksiin oli se, että nyt tarkasteltiin kaikkea ihmisen tekemistä.

– Ennen oli ajateltu, että liikenne ja asumisen suorat päästöt ratkaisevat. Kun otettiin mukaan elämäntapavalinnat, eli miten ihmiset erilaisissa rakenteissa elävät, tulos oli yllätys monelle, Junnila kuvailee.

Helsingin seutu halusi tehdä samanlaisen selvityksen. Sen tulokset olivat samansuuntaisia. Aineisto totesi esimerkiksi, että kantakaupungissa asuvien hiilijalanjälki on suuri.

Tiiviydestä saatava tehokkuus katoaa usein kaupunkilaiseen, kuluttavampaan elämäntapaan ja vanhaan rakennustekniikkaan.

Se aiheutti pääkaupunkiseudun valtapiireissä melkoisen mekkalan.

– Silloin oli todella kuumaa keskustelua. Ei päästy dialogiin, Junnila muistelee jo vähän huvittuneena.

Vuonna 2015 tehtiin laaja tutkimus, johon otettiin mukaan koko maa. Havainnot olivat taas samat. Mutta jotain oli muuttunut: tutkimustulokset alettiin hyväksyä.

Isossa tutkimuksessa tarkasteltiin myös eroja uusien ja vanhojen asuinalueiden välillä. Havaittiin esimerkiksi, että maa- ja ilmalämpöpumput ovat oleellisesti parantaneet pientaloasumisen ekotehokkuutta. Ja että energiatehokkuusluokkien A ja B rakennuksia on pientaloalueilla paljon.

– Ympäristöpolitiikka sekä kunta- että valtiontasolla on pystynyt vaikuttamaan väljempien asuinalueiden hiilijalanjälkeen. Ydinkeskustoissa samaa trendiä ei ollut nähtävissä. Kokonaishiilijalanjälki oli jopa kasvanut, Junnila sanoo.

Sillä, että lähtisimme väljentämään tai tiivistämään yhdyskuntarakennetta, ei ole keskeistä merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta.

Seppo Junnila

Tutkimukset ovat osoittaneet myös, että liikkumistavan vaikutusta on ylikorostettu.

Junnila muistuttaa, että liikkumisen osuus on alle 20 prosenttia ilmastokuormituksesta. Se ei toki tarkoita, etteikö joukkoliikennettä kannattaisi parantaa ja suosia. Joukkoliikenne hyötyy tiivistä rakenteesta, mutta ekologisesti voi elää väljässäkin rakenteessa.

– Sillä, että lähtisimme väljentämään tai tiivistämään yhdyskuntarakennetta, ei ole keskeistä merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta. Tärkeämpiä ovat muut ratkaisut, jotka liitetään väljempään tai tiiviimpään kaupunkirakenteeseen, Junnila huomauttaa.

Liikkumistarvetta voisi pienentää vahvistamalla etätyökulttuuria, joka
on edelleen alkutekijöissään.

Junnila sanoo, että työmatkoja tulisi vähentää kokonaisilla etätyöpäivillä. Työpaikkapäivät pitäisi tehdä liukuvasti, jolloin myös työmatkaruuhkat vähenisivät.

– Kolmessa päivässä tehtäisiin kymmenen tunnin aikana työpaikalla työtä, ja kahtena päivänä ei olisi lupa tulla työpaikalle. Sillä olisi paljon enemmän merkitystä.

Rakentamisessa betonin hiilijalanjälki on suuri.

Junnila toivoo puukerrostalojen yleistymistä erityisesti kaupunkien keskustoissa ja julkisissa rakennuksissa, joissa niiden elinkaari voi olla vaikka 200 vuotta. Puutaloista saadaan sitä parempi hiilivaranto, mitä kauemmin ne ovat käytössä.

Puurakentamisen aika olisi Junnilan mukaan juuri nyt, sillä laskennallisesti isoja toimia tarvitaan välittömästi, että kolmen vuosikymmenen päästä ollaan tavoitteessa.

– Jos nyt tehdään valtava hiilipiikki, sitä ei pystytä maksamaan takaisin edes 2050 mennessä, vaikka tehtäisiin myöhemmin nollanenergiataloja.

Kaikki ilmastotyö ei vaadi sääntelyn kiristämistä. Löysäämällä vaatimustasoa voitaisiin tyhjiä toimistotiloja muuttaa asunnoiksi, Junnila sanoo.

Suomen talouden kannalta kannattaisi myös korostaa ilmastoratkaisuja, joita voidaan viedä menestyksellä ulkomaille.

Artikkeli on julkaistu alunperin Suomenmaan viikkolehdessä 8.2.2019. Lehden voit tilata täältä .