Tutkijalta ravisteleva puheenvuoro: Yhdysvallat ei valmis suurvaltojen yhteenottoon
Washingtonin turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa ei tunnusteta sitä tosiasiaa, etteivät Kiina ja Venäjä kasvata sotavoimiaan puolustautuakseen, vaan hyökätäkseen.
Näin arvioi arvostettu turvallisuusasiantuntija Andrew A. Michta Politicon kirjoituksessaan.
– Yksinkertaisesti sanottuna Yhdysvaltain vastustajat valmistuvat sotaan.
– Tämän pitäisi olla nyt lähtökohtana jokaisessa keskustelussa, jossa käsitellään Yhdysvaltain ja sen liittolaisten puolustukseen käyttämiä budjetteja, Michta jatkaa.
Ajatushautomo Atlantic Councilin tutkija toteaa, että Ukrainassa käytävän sodan valtavan hintalapun pitäisi olla Yhdysvalloille herätys.
Hänestä Yhdysvalloissa tulisi aloittaa välittömästi keskustelu siitä, onko vapaaehtoisuuteen perustuva asevelvollisuusmalli riittävä vastaamaan puolustuksen tarpeita.
Mitchan mielestä Yhdysvaltain tulee ymmärtää, ettei sillä yksinkertaisesti ole riittävän paljon sotilaita. Sama pätee hänen mukaansa moniin muihinkin läntisiin liittolaisiin.
– Lännen armeijat, merivoimat ja ilmavoimat ovat yksinkertaisesti liian pieniä toimiakseen sekä Atlantilla että Tyynellämerellä.
Atlanttia ja Tyyntämerta Mitcha pitää ”toisiinsa kytkeytyneinä teattereina”, joilla ratkaistaan tulevaisuuden globaalien konfliktien lopputulos.
Tutkija katsoo, että yhä epävakaammassa maailmassa Yhdysvaltain on kasvatettava puolustusbudjettiaan sekä priorisoitava sen käytön kohteita.
Mitchan mukaan Yhdysvaltain hallinnon on aika hylätä puhe ”sääntöperusteisen kansainvälisen järjestelmän suojelemisesta” sekä ”suurvaltojen välisestä kilpailusta”.
Niiden sijaan kotimaiselle yleisöllä on viestittävä, mistä globaalissa kilpailussa on oikeasti kyse. Amerikkalaisille pitäisi Mitchan mukaan tehdä selväksi, miltä demokratioiden ja diktatuurien välinen konflikti oikeasti näyttäisi.
Mitchan mielestä Yhdysvallat ei olisi nyt valmis sotaan.
– Jos Yhdysvallat pakotettaisiin sotaan, silloin ei olisi aikaa täydentää ase- ja ammusvarastoja. Ukrainan ja Israelin esimerkit osoittavat, että Yhdysvaltain ja sen liittolaisten täytyy miettiä uusiksi sitä, miten niiden armeijat on rakennettu.
Michan mukaan kyse on siitä, miten riittävä määrä sotilaita saadaan liikkeelle, kun kansallinen turvallisuus edellyttää sitä.
– Meidän pitää ymmärtää meitä uhkaavan vaaran kiireellisyys, ja meidän toimittava nyt.