Tutkija: 1940-luvun kysymykset palasivat pöytään Lähi-idän konfliktissa – "Traaginen, huono vuosi kaikille"

Lähi-itä

Maanantaina tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun palestiinalainen äärijärjestö Hamas teki yllätyshyökkäyksen Israeliin, surmasi yli tuhat ihmistä ja otti yli 200 panttivankia.

Sitä seurasi Israelin hyökkäys Gazaan, jossa on Hamasin alaisten viranomaisten mukaan kuollut yli 41 000 ihmistä.

Viimeksi kuluneet 12 kuukautta tullaankin muistamaan poikkeuksellisen verisinä sekä merkittävänä käännekohtana Israelin ja palestiinalaisten vuosikymmeniä jatkuneessa konfliktissa.

– Luulen että jälkikäteen tullaan muistelemaan, miten poikkeuksellinen ja erityislaatuinen vuosi tämä on ollutkaan. Mutta ennen kaikkea traaginen, huono vuosi kaikille, Israelille, palestiinalaisille, koko Lähi-idälle. Myös meille, koska sääntöpohjainen maailmanjärjestys on ottanut iskuja, sanoo vanhempi tutkija Timo R. Stewart Ulkopoliittisesta instituutista STT:lle.

Tietyllä tapaa Gazan sota on ollut paluu 1940-luvun loppupuolen asetelmiin.

Tuolloin sionistinen liike voitti ensin Palestiinan brittiläisen mandaatin sisällissodan palestiinalaisia arabeja vastaan, ja sitten Israelin armeija voitti toukokuussa 1948 Israelin valtion itsenäistymisestä alkaneen valtioiden välisen sodan.

– Palestiinalaiset murskattiin siinä taistelussa niin perinpohjaisesti, että avoimia taisteluja heidän kanssaan ei ole sen jälkeen oikeastaan käyty, Stewart sanoo.

– Tämä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1948, kun on käyty varsinaista sotaa Israelin armeijan ja palestiinalaisten kesken. Tässä on myös selkeästi eniten kuolonuhreja sitten vuoden 1948 sodan. Tämä on jollain lailla paluu alkuperäiseen kysymykseen siitä, kuka Palestiinan alueella hallitsee ja mitä.

Stewartin mukaan kulunut vuosi on nostanut vahvasti esiin sen, että 1940-luvulla ratkaisematta jäänyt palestiinalaisten asema on yhä avoinna. Palestiinalaiskysymys onkin noussut vuosien suhteellisen hiljaiselon jälkeen jälleen etualalle Lähi-idässä.

Sen myötä Israelin yritys minimoida sen haittaa ja normalisoida suhteita naapurimaihinsa palestiinalaiskysymyksen ohittaen vaikuttaa nyt mahdottomalta. Israelin normalisaatioprosessi alueen arabimaiden kanssa onkin viimeisen vuoden aikana ottanut takapakkia.

– Israelin turvallisuuden varmistaminen on sinänsä ymmärrettävä ja sallittu päämäärä, mutta se tapa, millä he ovat sen tehneet, ei ole tuonut ratkaisua yhtään lähemmäksi, vaan päinvastoin heikentänyt Israelin asemaa Lähi-idässä ja kansainvälisesti.

Stewartin mielestä Israelin toiminnassa ei ole juurikaan nähtävissä strategista ajattelua, jolla pyrittäisiin vahvistamaan maan turvallisuutta pitkällä aikavälillä.

Pääministeri Benjamin Netanjahu on esittänyt taistelun Israelin vihollisia vastaan hyvän ja pahan kamppailuna, jossa etenkin Iran ruokkii Israeliin kohdistuvia uhkia.

Tutkija huomauttaa, että vaikka Israel iskisi kuinka voimallisesti Hamasia ja Hizbollahia ja Irania vastaan, se ei poista perusongelmaa eli palestiinalaiskysymystä.

– Eivät palestiinalaiset halua omaa valtiota ja oikeuksia ja Gazan saarron loppumista ja näitä muita asioita sen takia, että Iran saa sen aikaiseksi, vaan ihan siksi, että se on olemassa oleva ongelma.

Israel näyttääkin yrittävän muuttaa tilanteen itselleen suotuisaksi puhtaasti voimankäytön avulla.

– Maailmankuva siinä taustalla tuntuu olevan lohduton: että on yksinkertaisesti Israelin osa ja kohtalo, että heille ei ole tarjolla tässä maailmankolkassa pysyvää rauhaa ja vakautta, vaan he joutuvat aina uudelleen vaikka muutamaksi vuodeksi kerrallaan raivaamaan itselleen turvallisuuden tuhoamalla vihollisensa. Tässä laitetaan ainakin melkein kaikki toivo voiman ja sodan, asevoimien varaan.

Israelissa politiikka on valunut oikealle jo kahden vuosikymmenen ajan, ja sota on ollut Israelin oikeistohallitukselle mahdollisuus ja entisestään radikalisoiva voima.

– He ovat toteuttaneet Gazassa sellaista politiikkaa, jota ei olisi voinut kuvitellakaan vähän aikaa sitten, Stewart toteaa.

Israelin oppositiossakaan ei olla hallituksen suurista linjoista kovin eri mieltä, joten muutosta ei ole näköpiirissä.

Kulunut vuosi on merkinnyt muutosta Israelin ja monien länsimaiden suhteissa.

Israelin tärkein tukija Yhdysvallat on tosin pysynyt vankasti liittolaisensa takana, vaikka Israel on toistuvasti jättänyt Yhdysvaltain toiveet huomiotta. Yhdysvaltain sisällä Gazan sota on kuitenkin kiihdyttänyt asennemuutosta.

– Kaikki gallupit näyttävät, että nuoret amerikkalaiset ymmärtävät Israelin ehdotonta tukemista huonommin kuin vanhemmat sukupolvet. Kun päästään kaksikymppisiin ja siitä nuorempiin, selkeä enemmistö sympatisoi enemmän palestiinalaisia eikä näe, että yhdysvaltalaisten rahojen kaataminen Israelin aseteollisuudelle olisi mitenkään hyödyllistä. Tämä erityisesti korostuu demokraattiäänestäjien keskuudessa, Stewart sanoo.

– Republikaanien keskuudessa tuki Israelille on edelleen aika vankkaa. Mutta pitkän tähtäimen trendit ovat Israelin kannalta aika huolestuttavia.

Euroopassa yhä useampi maa on valmis kritisoimaan Israelia varsin suorasukaisesti. Espanja, Irlanti, Norja ja Slovenia liittyivät tänä vuonna Palestiinan valtion tunnustaneiden maiden joukkoon.

Euroopan maiden linjana on ollut 25 vuoden ajan tukea kahden valtion ratkaisua. Israelin nykyhallinto ei kuitenkaan halua kahden valtion ratkaisua eikä ole esittänyt mitään muutakaan vaihtoehtoa miehitettyjen alueiden palestiinalaisille. Tilannetta on siksi yhä vaikeampi perustella Euroopan maiden kansalaismielipiteelle.

– Tämä vuosi on kiihdyttänyt sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa sellaisia muutoksia, jotka ovat ehkä olleet tulossa pitkän aikaa ja jotka eivät näyttäisi olevan Israelille eduksi.

Toisaalta Israel on saanut Euroopan populistisista ja kristillisistä puolueista vahvoja tukijoita.

Jotta konflikti joskus ratkeaisi, länsimaidenkin olisi Stewartin mukaan oltava valmiita painostamaan Israelia nykyistä vahvemmin.

Lyhyen tähtäimen ratkaisukin eli tulitauon saaminen Gazaan on toistuvasti kariutunut muun muassa Yhdysvaltojen vaatimuksista huolimatta, mikä on osaltaan laajentanut konfliktia esimerkiksi Libanoniin.

Tutkijan mukaan näyttääkin siltä, että nimenomaan Israel haluaa eskalaatiota ja katsoo voivansa sotimalla muuttaa strategista tilannetta edukseen.

Tilanteen purkaminen vaatisi Stewartin mukaan tulitaukoja ja sen jälkeen nopeaa ja aitoa liikettä kohti palestiinalaiskysymyksen ratkaisua. Se taas edellyttäisi, että sekä Israelia että palestiinalaisia tarvittaessa painostettaisiin tekemään vaadittavat päätökset.

– Palestiinaa on painostettu koko ajan eri tavoilla, mutta hankalampaa näyttää olevan se, että Israelia ei haluta painostaa mihinkään. Tämän pitää muuttua.

Gazan ja sen yli kahden miljoonan asukkaan tulevaisuus on edelleen epäselvä lähes vuosi sen jälkeen, kun Israel aloitti sotatoimet alueella.

Stewartin mukaan on iso ongelma, että Israel ei ole esittänyt sen suhteen mitään realistista suunnitelmaa. Tiedossa on vain, että Israel ei halua hallita Gazaa suoraan.

– Mitään järkevää vaihtoehtoa sille ei ole, on sanottu vain että ei Hamas tai nykymuotoinen Palestiinalaishallinto, Stewart sanoo.

Stewartin mukaan Hamasin uhka Israelille oli ilmeinen ja sille piti tehdä jotain. Mutta pohjimmiltaan uhka kumpuaa tilanteesta, jota Gazan väestö ei voi hyväksyä.

– Jos ei ole mitään poliittista visiota, tämä sotilaallinen ratkaisu ei ole riittävä. Sillä ei päästä maaliin saakka.

Hän huomauttaa, että kulunut vuosi on heikentänyt Länsirannalla toimivan Palestiinalaishallinnon ja sitä johtavan PLO:n uskottavuutta. PLO luopui aikoinaan aseellisesta vastarinnasta ja laittoi uskottavuutensa peliin neuvotteluratkaisun puolesta. Neuvottelut eivät kuitenkaan ole tuoneet tulosta.

Tällä vuosituhannella on kasvanut kokonainen sukupolvi nuoria palestiinalaisia, jotka eivät ole koskaan äänestäneet vaaleissa, eivät koe Palestiinalaishallinnon edustavan heitä, eivätkä usko, että Israel antaisi heille omaa valtiota. Tämä kaikki tarkoittaa, että aseellisen vastarinnan kannatus on noussut.

– Samalla he näkevät, että Israel on täysin ylivoimainen ja valmis tuhoamaan tavallisten ihmisten kaikki elinolosuhteet. Gazahan on ihan totaalisesti tuhottu, Stewart sanoo.

– Tämä jättää palestiinalaiset aikamoiseen epätietoisuuden ja toivottomuuden tilaan, jossa ei ole selkeää, minne pitäisi mennä.