Tuhannen taalan paikka – entinen OP-pomo Reijo Karhinen ennustaa ennennäkemättömän radikaalia harppausta ei-fossiilisen talouden aikaan

Henkilö

Tie vie kohti Savonlinnan eteläisintä nurkkaa, ja Saimaa pilkahtelee puiden lomasta. Ohi vilahtaa venepoukamia, idyllisiä kirkonkyliä, vinoon painuneita heinälatoja. 

Vain renkaan lipsahdus asfaltissa ammottavaan railoon rikkoo maalaisidyllin harmoniaa. 

Tänne kiemuratien päähän OP-finanssiryhmän entinen pääjohtaja Reijo Karhinen vetäytyi vaimonsa kanssa jo alkuvuodesta. 

Ahkerana yhteiskunnallisena keskustelijana tunnettu Karhinen seurasi, kuinka kurjuutta kylvävä koronavirus pani maailmankirjat sekaisin. 

Olemme vuorineuvoksen pakeilla, koska suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kohtalonkysymykset ovat polttavampia kuin koskaan elinaikanamme. 

Kysymys on pohjimmiltaan siitä, minkälaista lukua sotien jälkeiselle menestystarinalle Suomessa parhaillaan kirjoitetaan. 

Lisäksi Karhinen on luvannut ruotia poliittisten puolueiden kykyä pysyä ajan hermolla. 

Mutta asia kerrallaan. Eihän mikään ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito. 

Eläköitynyt pankkiiri on elementissään, kun hän astelee nurmikolla, jonka tasaisuudesta jopa skotlantilainen golfaaja olisi kateellinen. 

Puutarhan loistokkuudesta on kiittäminen Tuula-vaimon ponnisteluja. 

Myös vuorineuvos itse nauttii siitä, ettei metsätilalla olla kovat kaulassa, vaan ennemmin kädet ”savessa”. 

– Piha kasvoi alun perin valtoimenaan horsmaa. Raivaussahan kanssa urakka tuntui toivottomalta, joten päätin kyntää kaiken, traktori-intoilijaksi tunnustautuva Karhinen muistelee. 

Laajan metsätilan piha on koti kymmenelle itäsuomalaiselle hirsirakennukselle, jotka Karhinen on perheineen purkanut, siirtänyt ja koonnut uudelleen. 

– Jos ristimittaa ei ole otettu oikein, se kostautuu loppuvaiheessa. Kun panet katolle viimeisen tiilen ja saumat menevät kohdilleen, niin jes! 

Puheesta paistaa läpi vahva symboliikka. 

Karhinen tietää yli 40-vuotisen uransa kokemuksella, että myös liike-elämässä onnistumiset edellyttävät hyvää suunnittelua ja kykyä nähdä nykyhetkeä pidemmälle. 

Karhisen ura yritysjohtajana ja hallitusammattilaisena on hengästyttävän monipuolinen, mutta hän on silti järjestänyt aikaa myös pirttien pystyttämiseen ja metsänhoitoon. 

Omien pensaiden marjoista puristetut mehut säilyvät itse rakennetussa maakellarissa. Kierrätysmateriaaleista kootussa kasvihuoneessa kukoistavat kukat ja basilikat.  

– Joka päivä ja koko ajan teen jotakin. Olisi mahdoton ajatus, että pysyisin paikallani, Karhinen myöntää.  

– Katso näitä 200 vuotta vanhoja hirsiä. Ne ovat kuin viime kesältä. Ja salvokset ovat todella tiiviit, hän ylistää ja tunnustelee parkkiintuneilla kämmenillään aitan nurkkaliitosta. 

Töitä Karhinen oppi paiskimaan jo lapsena pienellä juvalaisella maatilalla. 

Ahkeruutta korostanut talonpoikainen eetos syöpyi syvälle metsätöissä Lauri-isän kanssa. 

Keskustahenkinen elämänkatsomus tuli tutuksi, kun Karhinen pääsi pikkupoikana kuuntelemaan vaalitilaisuuksia. 

– EU-kansanäänestys oli isälle raskas paikka, mutta hän äänesti kuitenkin liittymisen puolesta lastensa takia. Hän antoi ymmärtää, ettei kotitilalle kannattanut jäädä, sillä siellä ei olisi ollut tulevaisuutta, Karhinen muistelee. 

Kenties tärkein Karhisen kodin perintö olikin taito tähystää tulevaisuuteen. Se siivitti juvalaisen aina kansankunnan kaapin päälle asti. 

Hallituksen kriisijohtaminen koronaepidemian aikana saa Karhiselta puhtaat paperit.  

Erityisen ihaillen hän seurasi avointa viestintää, johon verrattain kokemattomat puoluejohtajat panostivat. 

Kehut loppuvat kuitenkin lyhyeen, kun Karhista pyytää arvioimaan talouden suurempaa kuvaa. 

– Olemmeko me jättämässä isänmaan seuraavalla sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin olemme sen itse saaneet? Onko Suomen menestystarina jatkumassa, Karhinen haastaa pohtimaan. 

Häntä kaihertaa etenkin Suomen kyvyttömyys uudistua riittävällä vauhdilla. 

Karhisen mukaan koemme seuraavien vuosikymmenten kuluessa ennen näkemättömän radikaalin harppauksen fossiilisesta taloudesta ei-fossiiliseen. 

Toinen mullistus on digitalisaation murtautuminen kaikille elämänaloille. 

Karhista nyppii se, että tämä tuhannen taalan paikka ollaan tuhlaamassa, vaikka Suomen lähtökohdat eivät ole koskaan olleet yhtä otolliset uuden teollisen vallankumouksen kynnyksellä. 

Maasta löytyy teknologian huippuosaamista, digimyönteinen kansa ja kykyä läpimurtoihin – mutta poliitikot eivät toimi riittävän pontevasti. 

– Siirtyminen ei-fossiiliseen aikaan on Suomessa näpertelyä. Siihen pitäisi investoida vuositasolla ainakin miljardi euroa. Olen seurannut turhautuneena, miten hallituksen Vuosaaressa pidetyn ilmastokokouksen anti on pantu tietoisesti syrjään, Karhinen jyrähtää. 

Siirtyminen ei-fossiiliseen aikaan on Suomessa näpertelyä. Siihen pitäisi investoida vuositasolla ainakin miljardi euroa.

Istumme noin 200 vuotta vanhan kestikievarin pöydän ääressä. Rakennus on peräisi Karhisen kotikylästä Juvan Härkälästä. 

– Vuonna 1917 kauppias Pekka Karvinen voitti tarjouskilpailussa kestikievaritoiminnan. Näitähän piti siihen aikaan olla 40 kilometrin eli hevosen päivämatkan välein, Karhinen kertoo. 

Muutoksen tuulet kävivät rajuina myös reilut sata vuotta sitten, kun rautatiet ja linja-autot söivät kestikievarien tulopohjan. 

Uudistujat ovat aina keränneet potin. 

On jo itsessään pelottavaa, jos keskustellaan siitä, tarvitseeko velka maksaa takaisin, Karhinen hämmästelee velkaantuvan Suomen poliittista keskustelua. 

Hän alleviivaa, että yksittäisten euromäärien tai prosenttien sijaan pitäisi keskittyä siihen, pystytäänkö velka maksamaan takaisin. 

– Voi olla täysin perusteltua ottaa velkaa esimerkiksi ilmastotoimiin, joilla mahdollistetaan tuleva kasvu ja lisätulot. 

Pankkiirina Karhinen miettisi kaksi kertaa Suomen lainoittamista. 

Hän penäisi maalta uudistussuunnitelmaa – aivan kuten lainaa hakevalta yritykseltäkin. 

– Suomen taseluvut näyttäisivät olevan vielä kunnossa ja suunnitelma velkojen maksamiseksi kuulostaa sinänsä hyvältä. Mutta mikä on puheiden ja tekojen välinen suhde? 

Karhinen varoittaa, että Suomen työmarkkinoilta poistuu enemmän korkeakoulutettua väkeä kuin sinne tulee uutta. 

Samalla syntyvyys on ennätysmatalalla.  

– On vaikea ymmärtää, miksi emme voi edistää koulutus- ja työperäistä maahanmuuttoa voimallisemmin. Työvoimapulasta ei saa tulla kasvun tulppaa. 

Ja kasvua maa Karhisen mukaan tarvitsee, jottei se ajaudu näivettymisen kierteeseen. 

Karhinen hämmästelee, miten kevytmielisesti yritykset valittelevat osaajapulaansa. 

– Olisikohan jotain jäänyt tekemättä? Yritysjohtajien työtä on selvittää, minkälaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja viestiä siitä eteenpäin, hän sivaltaa. 

Karhinen esiintyi paljon julkisuudessa, kun hän ryhtyi vuonna 2018 selvittämään keinoja maatalouden kannattavuuden kohentamiseksi. 

Aloite oli peräisin silloiselta pääministeriltä Juha Sipilältä (kesk.). 

Nyt Karhinen puolestaan johtaa ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr.) pyynnöstä ohjausryhmää, joka paneutuu kiertotalouden edistämiseen. 

Pankkispesialisti on seurannut politiikkaa tarkalla silmällä, kuten yritysjohtajan kuuluukin. 

Karhinen ei kuitenkaan ole tyytyväinen näkemäänsä. 

– Lukeudun niihin, joita puolueet eivät puhuttele. Ne ovat jääneet organisaatioina sellaiseen Suomeen, jota ei enää ole. 

Puolueet ovat Karhisesta auttamattoman hitaita, kun käsillä on suuri murros kohti ei-fossiilista digiyhteiskuntaa. 

Hänestä kaikilla valtapuolueilla on tähän aikaan sopimattoman likeiset suhteet omiin edunvalvontajärjestöihinsä. 

– Järjestöjen perusolemukseen kuuluu – sinänsä ymmärrettävästi – vastustaa kaikkea, mikä voisi syödä niiden vaikutusvaltaa, Karhinen ruotii. 

– Puolueiden rohkeuden puute toimia itsenäisesti herättääkin tunteen marioneteista, jopa mielikuvan turhista toimijoista. Korporaatioiden kuuntelemisen sijaan puolueiden pitäisi houkutella ihmisiä mukaan päätöksentekoon teknologian tarjoamien keinojen avulla. 

Karhinen on pannut merkille, että etenkin nuoret pyrkivät nykyisin vaikuttamaan ympäröivään maailmaan mieluummin yritysten kuin puolueiden kautta. 

– Yritykset kuulevat asiakkaitaan herkemmällä korvalla. 

Liike-elämässä sanojen ja tekojen on vastattava. Jos yritys lipsuu arvoistaan, yksikin ihminen voi sosiaalisen median avulla panna isot pamput polvilleen. 

Puolueiden viestintää Karhinen pitää pirstaleisena. 

Hän kokee, että yksikin ajattelematon kansanedustaja voi pahimmillaan tehdä puolueelleen paljon hallaa verkkokeskusteluissa. 

– Rajatussa tupaillassa on mahdollista sanoa asioita, joiden kirjoittaminen Twitteriin karkottaa ison joukon potentiaalisia äänestäjiä. 

Rajatussa tupaillassa on mahdollista sanoa asioita, joiden kirjoittaminen Twitteriin karkottaa ison joukon potentiaalisia äänestäjiä.

Vallantäyteisistä vuosista pitkään nauttineen keskustan pitkä korpitaival on ollut viime vuosien keskeisimpiä politiikan puheenaiheita. 

Karhiselle keskustalainen ajatusmaailma on tuttu, vaikka entinen OP-pomo on kosiskeluista huolimatta jättänyt politiikan suosiolla muille. 

Karhista mietityttää erityisesti se, miksi keskusta ei ole lyönyt läpi suurissa kaupungeissa. 

– Osuuskassaliike ja keskusta olivat 1950-luvulla hyvin pitkälti yhtä ja samaa. Maatalous oli kummankin tukijalka. Osuuspankit kuitenkin suuntasivat todella päättäväisesti kaupunkeihin. Nykyään OP on maan suurin asuntorahoittaja, yritysrahoittaja – ja maatalouden rahoittaja. Miksi keskusta ei pystynyt samaan? 

Karhinen näkee, että keskusta on laskenut liikaa yhden kortin eli maatalouden varaan. 

Vaikka se on puolustanut viljelijää ärhäkästi, maataloutta on jo pitkään riivannut kannattavuuskriisi. 

Itsekin viljelijäperheestä ponnistanut ja maataloutta arvostava Karhinen on harmissaan siitä, että Suomessa elinkeinoon liitetään mielikuvia ainaisesta vastaan haraamisesta ja tukien vaatimisesta. 

Hän korostaa, että ihmisten arvomaailmaa myllääviä trendejä vastaan on turha käydä taistelua. 

Karhinen kysyykin, kannattaako keskustan hirttäytyä puolustamaan esimerkiksi turvetuotantoa ja lihankulutusta, kun kumpikin vääntö kuitenkin päättyy vääjäämättä tappioon. 

Viivytystaistelun sijaan keskustan olisi Karhisesta viisaampaa ohjata lihankulutusta kestävämpään suuntaan. 

– Äänestäjän mielipiteen kiistäminen on tuhon alku, hän varoittaa. 

– Kannattaa siis pohtia, onko keskusta onnistunut lukemaan tulevaisuutta oikein. Ja jos on, onko se ryhtynyt tarvittaviin toimiin? 

Äänestäjän mielipiteen kiistäminen on tuhon alku.

Astelemme viileän hirsirakennuksen hämärästä häikäisevään päivänvaloon. 

Karhinen naurahtaa, että tulipa ladeltua kovaa tekstiä – mutta toimittaja yllytti. 

– Poliitikkojen puheet arvopohjasta eivät mielestäni pure. Konkreettiset asiat ratkaisevat. Ennen kuin puhuu Suomen asuttuna pitämisen tärkeydestä, pitäisi panna perusasiat kuntoon, Karhinen vielä pohdiskelee mietteliäänä. 

– Tuskin voitte kauheasti kehua sitä tietä, jota pitkin ajoitte tänne.