Toimittajalta | Kuntavaalien ehdokaslistat paljastivat perussuomalaisten surkean tilanteen
Alue- ja kuntavaalien tiistaina päättyneen ehdokasasettelun ainoa varsinainen yllätys oli perussuomalaisten odotettuakin suurempi romahdus kuntavaaliehdokkaiden hankinnassa.
Puolue sai kokoon julkisuuteen antamiensa tietojen mukaan vain noin 3700 ehdokasta. Vielä viime kuntavaaleissa kesäkuussa 2021 perussuomalaisia ehdokkaita oli lähes 6000.
Perussuomalaiset haastoi tuolloin oppositioasemasta käsin tosissaan hallitusvallassa istunutta keskustaa ja onnistuikin nostamaan kannatustaan 5,6 prosenttiyksiköllä edellisistä vaaleista. Keskustan ohi se ei kuitenkaan päässyt.
Nyt perussuomalaisille on puhtaasti ehdokaslistojen perusteella luvassa ruma, jopa aivan katastrofaalinen vaalitappio.
Puolueella ei ole ollut mitään annettavaa keskusteluun kuntien asioista ja sote-palveluista leikkaaminen on ollut karvasta nieltävää suurelle osalle perussuomalaisten äänestäjistä. Se on heijastunut suoraan myös ehdokashankintaan. Pakolaisuutta muiden puolueiden listoillekin on ollut silmiinpistävän runsaasti.
Maailmanpolitiikastakaan ei tule perussuomalaisille ainakaan vetoapua, kun Donald Trumpin uudelleenvalinnan myötä on taas nähty, mihin oma maa ensin -tyyppinen persuilu ja kulttuurisotien sytyttely lopulta johtaa.
Kuntavaalien ehdokasmäärät laskivat puolueilla jälleen kautta linjan, myös ainoana 6000 ehdokkaan rajan ylittäneellä keskustalla.
Keskustassa on hyristy enimmäkseen tyytyväisyydestä ”kuuden tonnin” ylittymiseen, ja onnistuminen suhteessa muihin onkin tärkeintä. Monessa kunnassa valtuustot ovat pienentyneet ja moni sote-poliitikko on siirtynyt aluevaalien puolelle.
Keskustan näyttää jälleen kerran pelastaneen sen edelleen kohtuullisessa iskussa oleva kunnallisjärjestötoiminta, jonka turvin Suomen vaalikartta näyttänee jälleen vaali-iltana keskustanvihreältä.
Valtakunnan tasolla kuntavaalien ykköspaikasta kisaavat eteläisen Suomen asutuskeskusten äänten turvin kokoomus ja SDP.
Kokoomus sai kuitenkin kokoon yli 5 700 ehdokasta, eli yli 500 SDP:tä enemmän. Kun otetaan huomioon kokoomuksen kaikissa vaaleissa aktiivinen äänestäjäkunta, tässä vaiheessa näyttää siltä, että puolueen tolppa nousee vaali-iltana demareiden ohi.