THL käynnistää koko henkilökuntaansa koskevat muutosneuvottelut
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi keskiviikkona käynnistävänsä koko henkilökuntaansa koskevat muutosneuvottelut.
Sopeutustarve on noin 12 miljoonaa euroa, minkä takia henkilötyöpanos vähenee enintään 200 henkilötyövuotta. Määrä vastaa THL:n mukaan noin 15:tä prosenttia sen nykyisestä henkilöstöstä.
Osa sopeutustarpeesta voidaan THL:n mukaan saada muista kustannuksista.
THL:n mukaan muutosneuvotteluiden syynä ovat voimakkaasti laskeva valtion talousarviorahoitus ja samanaikaisesti laitokselle osoitetut uudet tehtävät sekä niihin liittyvät toiminnan uudelleenjärjestelyt.
THL kertoi antaneensa keskiviikkona henkilöstön edustajille neuvotteluesityksen. Muutosneuvottelut alkavat viikon kuluttua ja kestävät noin kaksi kuukautta.
THL:n tiedotteessa sanotaan, että sen toiminnan menot ja sille osoitetut määrärahat ovat olleet jo useiden vuosien ajan epätasapainossa.
Tänä vuonna THL:n osuus valtion talousarviorahoituksesta on 78 miljoonaa euroa. Lisäksi laitoksella on 40 miljoonaa euroa ulkopuolista rahoitusta.
THL:n mukaan sen talousarviorahoitus on nykyisellä kehyskaudella 2024–2027 noin 12 miljoonaa euroa liian pieni tehtävien toteuttamiseen, kun otetaan huomioon myös hallitusohjelman valtionhallinnon tuottavuusohjelma.
Muutosneuvotteluissa tehtävillä toimilla THL pyrkii sopeuttamaan laitoksen toimintaa niin, että sen talous ja toiminta ovat tasapainossa tämän kehyskauden kuluessa. THL:n mukaan suunniteltu sopeutus on niin mittava, että laitoksen toimintaa on organisoitava uudelleen.
– THL:ssä puolustamme tässä ajassa ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Olisi tärkeää, että myös jatkossa pystymme keskittymään yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta vahvistavaan sekä väestön terveyteen ja hyvinvointiin merkittävästi vaikuttavaan toimintaan sekä palvelujärjestelmän kehittämiseen, sanoo THL:n pääjohtaja Mika Salminen tiedotteessa.