Teemu Keskisarjan kylmäävä arvio: Ukraina ei riitä Putinille – "Turha luottaa moraalisiin koodeihin"
Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan on kyse täsmälleen samasta asiasta kuin aikanaan Neuvostoliiton laajentumisessa, historioitsija Teemu Keskisarja sanoo.
– Isompi haluaa valloittaa pienemmän. Se on ajaton ryöstösodan motiivi.
Keskisarjalla oli jo viime syksynä sellainen tunne, että sodat eivät ole vielä ohi Euroopassa. Hän sanoo tunteneensa luissaan myös sen, etteivät ne ole ohi myöskään Suomelta.
– Valitettavasti etiäiset kuiskivat siihen suuntaan, Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti sanoo.
Keskisarja epäilee, ettei Venäjä lopeta Ukrainan sotaan.
– Tällä hetkellä en keksi, miten tämä voisi päättyä onnellisesti niin, että sen jälkeen oltaisiin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Keskisarjan mukaan jo tapahtunut historia riittää tekemään johtopäätökset siitä, että “nyt on Suomen kannalta tosi kyseessä”.
– Tai enemmän kuin tosi.
– Jos Putin saavuttaa Ukrainassa edes työvoiton tai jonkinlaiset aplodit jyräämällä miljoonakaupungit maan tasalle, niin mitään muuta vaihtoehtoa en näe kuin sen, että seuraava suupala on vuorossa.
Keskisarja sanoo, etteivät suomalaiset oikeuskatsomukset paina Vladimir Putinin kaltaisten johtajien vaakakupissa “villisian viiksikarvan vertaa”.
– Historioitsijan silmin tämä on aivan päivänselvä takauma 1930-luvusta, Keskisarja sanoo mainiten esimerkiksi Suomen talvisodan ja sen, kun natsi-Saksa liitti Tsekkoslovakiaan kuuluneet sudeettialueet itseensä vuonna 1938.
Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin on ollut viime vuosina Venäjällä suositumpi kuin koskaan aiemmin sitten Neuvostoliiton hajoamisen.
Putin ihailee Stalinia, Keskisarja toteaa.
– Heidän elämänsäkin ovat olleet jossain määrin samanlaisia, heillä oli kivinen tie huipulle. Stalinin koko elämä kietoutui vallanhimon ympärille.
Keskisarja sanoo, ettei hän ole ainoa joka pelkää, että Ukrainan Kiova, Mariupol ja Harkova tuhotaan nyt Syyrian Aleppon tapaan, ellei kansainvälinen tai sisäinen paine pysäytä Putinia.
– Mitään omantunnontuskia venäläiset eivät pode Ukrainan tuhoamisesta. On aivan turha luottaa heidän moraalisiin koodeihinsa. Sellaisia ei ole olemassakaan.
Keskisarjan mielestä Venäjän kansalla on myös vastuunsa armeijoidensa ja hallitsijoidensa teoista.
– Ei siitä voi antaa vastuuvapautta sillä perusteella, että he ovat propagandan varassa.
Otteen menettäminen Ukrainasta huolestutti suuresti Stalinia 90 vuotta sitten. Hän katsoi, että suvereeni Ukraina voisi pilata koko neuvostohankkeen.
Stalinin ja Putinin ajatukset kuulostavat varsin yhteneväisiltä.
– Nykyinen Venäjän hallitus uskoo, että suvereeni, demokraattinen, vakaa Ukraina kulttuurin ja kaupan sitein muuhun Eurooppaan kiinnittyneenä, on uhka Venäjän johtajien eduille, yhdysvaltalais-puolalainen journalisti ja tietokirjailija Anne Applebaum kirjoittaa vuonna 2018 ilmestyneessä kirjassaan Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa.
Reilut kolme viikkoa sitten alkanut Venäjän laaja hyökkäys Ukrainaan järkyttää ihmisiä ympäri maailman. Kauhistuttavaa oli myös se tuho, jolla Neuvosto-Venäjä laittoi Ukrainaa ruotuun 1930-luvulla.
Kansallisuusaate päätettiin murskata viemällä talonpojilta eli “kulakeilta” kaikki syötäväksi kelpaava ja estämällä maasta poistuminen.
Viljelijäväestö kuoli maaseudulla, ja samaan aikaan kaupungeissa Neuvostoliiton salainen poliisi hyökkäsi Ukrainan älymystöä vastaan. Pidätykset ja teloitukset jatkuivat läpi 1930-luvun.
Nälänhätä ei johtunut pelkästään kommunismin vioista. Stalin pahensi ukrainalaisten nälänhätää tietoisilla toimilla.
Applebaum kuvaa Ukrainan nälänhätää eli holodomoria ja siihen johtaneita syitä tarkasti teoksessaan, jonka hän pohjaa laajaan tutkimusmateriaaliin. Sen mukaan ainakin viisi miljoonaa ihmistä menehtyi nälkään Neuvostoliitossa vuosina 1931–1934, heidän joukossaan yli 3,9 miljoonaa ukrainalaista.
Ukrainan kansallisuusaate kuoli heidän mukanaan.
Holodomor tunnetaan edelleen huonosti holokaustiin verrattuna. Neuvostoliitto kiisti pitkään koko nälänhädän olemassaolon. Kuolemat peitettiin väestölaskentatietoja muuttamalla.
Aikakauden nimi tulee ukrainan kielen sanoista nälkä (holod) ja tuho (mor).
Ukrainan kansallisuusliike alkoi elpyä maan itsenäistyttyä vuonna 1991. Sen jälkeen myös historioitsijat, journalistit, arkistoijat ja kustantajat pääsivät kertomaan holodomorista.
Teemu Keskisarja sanoo pitävänsä Applebaumin tutkimusta poliittisesti järjestetystä nälänhädästä hyvin merkittävänä.
– Stalin halusi tappaa Ukrainan kansallisuusaatteen, kulttuurin ja mielen, joka maahengessä eli talonpojissa eli.
Ukrainan mukaan holodomor oli kansanmurha, mutta termistä on käyty poliittista ja juridista kiistelyä.
Applebaum kirjoittaa, että YK:n vuoden 1948 asiakirjoissa kansanmurha merkitsee kokonaisen etnisen ryhmän eliminointia, eikä holodomor täytä sitä perustetta.
Applebaumin mielestä todistusaineiston kertymisen ansiosta on nykyään vähemmän väliä sillä, nimitetäänkö holodomoria kansanmurhaksi, rikokseksi ihmisyyttä vastaan vai yksinkertaisesti massaterroriteoksi.
Suomi ei kuulu niiden maiden joukkoon, jotka ovat jo tunnustaneet holodomorin kansanmurhaksi.
Keskisarja sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että Suomessa olisi nähty holodomorin kaltainen kansanmurha, jos puna-armeija olisi päässyt valtaamaan maan.
– Totta kai. Ei pelkästään siitä syystä, että Suomi nöyryytti puna-armeijaa talvisodassa, vaan ihan viileistä järkiseikoista.
– Neuvostoliittohan puhdisti huolellisesti kaikki reuna-alueensa. Suomessa suojeluskuntalaiset olisi laitettu monttuun ja talonpojille olisi tullut vähintääkin väestönsiirtoja Siperiaan.
Keskisarja kertoo hämmästelevänsä joitakin asiantuntijalausuntoja siitä, että Suomeen ei kohdistu nyt välitöntä uhkaa, koska Venäjän armeija on kiinni Ukrainassa.
Hän toteaa, että Suomeen ei kohdistunut välitöntä turvallisuusuhkaa myöskään syksyllä 1939, koska puna-armeijan valtaosa oli kiinni Itä-Puolan miehittämisessä. Puna-armeija ehti kuitenkin Raatteen tielle saakka 30. marraskuuta mennessä. 44. divisioona koostui pääosin ukrainalaisista sotilaista.
– Siihen maailmanaikaan logistiikka salli siirron Suomen rintamalle parissa kuukaudessa, joten ei se tee tiukkaakaan tänä päivänä, Keskisarja sanoo.
Historiaa lukemalla oppii Keskisarjan mukaan ainakin sen, että miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan.
– Ydinsodan syttymiseen Suomi ei voisi vaikuttaa, mutta olen erittäin huolissani nälänhädän uhasta, hän sanoo.
Keskisarjan mukaan nälänhätään suhtaudutaan vielä vähättelevästi, vaikka maanviljelijät ovat jo pitkään kamppaileet kustannuskriisin kanssa.
– Suomalaisilla elintarvikkeilla on erittäin kova kysyntä ensi syksynä, hän uskoo.