Tasoristeysonnettomuuksissa selvä käänne – "Kenelläkään ei saa olla niin kiire"
Suomessa on tapahtunut vuosittain 13–29 tasoristeysonnettomuutta, mutta tänä vuonna niitä on toistaiseksi sattunut selvästi vähemmän.
– Tänä vuonna tasoristeysonnettomuuksia on tapahtunut toistaiseksi vain kuusi, joten tilanne näyttää selvästi keskimääräistä paremmalta. Tavoitteenamme kuitenkin on, ettei onnettomuuksia tapahtuisi ollenkaan, turvallisuusasiantuntija Kaisa-Elina Porras Väylävirastosta sanoo tiedotteessa.
Tienkäyttäjän havaintovirhe on usein tasoristeysonnettomuuden eli junan ja muun ajoneuvon törmäyksen taustalla.
Erityisiä vaaranpaikkoja ovat tasoristeykset, joissa ei ole tasoristeyslaitosta kuten esimerkiksi puomeja varoittamassa radalla liikkuvasta kalustosta. Tällä hetkellä noin 71 prosenttia tasoristeyksistä on ilman tasoristeyslaitosta.
– Juna ei voi väistää. Tasoristeysonnettomuus voi sattua kenelle tahansa tiellä liikkuvalle: pyöräilijälle, autoilijalle, mopoilijalle tai jalankulkijalle, muistuttaa
– Tasoristeyksessä on toimittava kuten liikenteessä muutenkin: ennakoi ja pohdi, ehditkö ja mahdutko turvallisesti yli. Jos juna on jo tulossa tai puomit laskeutumassa, on aivan liian myöhäistä lähteä ylitykseen. Porras jatkaa.
Juna ei voi väistää.
Tuttu tasoristeys henkilöliikenteen vakioaikatauluineen voi olla petollinen, sillä rataverkolla liikkuu lisäksi tavarajunia sekä esimerkiksi kunnossapidon kalustoa, jonka aikataulut vaihtelevat.
– Liikennekäyttäytymisellä on suora vaikutus tasoristeysonnettomuuksiin. Kenelläkään ei saa olla niin kiire, että ylittäisi rautatien riskillä. Jos esimerkiksi tasoristeyksen eteen muodostuu jonoa, on jokaisen kuljettajan varmistettava oman ylityksensä turvallisuus itse, Porras sanoo.
Suomen valtion rataverkolla on tällä hetkellä noin 2 460 tasoristeystä. Näistä kymmeniä poistetaan tai parannetaan joka vuosi Väyläviraston tasoristeysohjelmassa sekä muiden hankkeiden yhteydessä.