Tapahtumatakuu etenee eduskuntakäsittelyyn tilanteessa, jossa monet kesätapahtumat on jo peruttu

Tapahtumatakuu

Tapahtumien järjestämiseen taloudellista turvaa tuovan niin kutsutun tapahtumatakuun hakemisen on määrä aueta kesäkuussa, työ- ja elinkeinoministeriö kertoo.

Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen tapahtumatakuusta, jossa valtio korvaisi 85 prosenttia kustannuksista, mikäli tapahtuma jouduttaisiin viranomaispäätöksellä perumaan. Jos tapahtumaa jouduttaisiin rajoittamaan, korvattaisiin menetyksiä osittain.

Tuettaviksi esitetään vähintään 200 hengen yleisötapahtumia. Takuut voidaan myöntää ammattimaisille tapahtumajärjestäjille.

Tapahtumatakuuseen on varattu 80 miljoonaa euroa ja sitä voisi hakea tapahtumille, joita järjestetään kesäkuun alusta marraskuun loppuun ulottuvana aikana.

Monet tulevan kesän festivaaleista ja muista kulttuuritapahtumista on ehditty jo perua ennen kuin taloudellista riskiä silottava lainsäädäntö ehti eduskunnan käsittelyyn.