Tänään pyritään löytämään sopu nopeiden junayhteyksien EU-rahan hakemisesta – Helsingistä Tampereelle kulkevan radan reittiin ei tiettävästi ole tulossa vielä ratkaisua

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka lupasi viime viikolla, että EU-hakemukset lähtevät ajallaan.
Liikenne

STT:n tietojen mukaan tänään pyritään löytämään sopu, jotta hallitus voi jättää hakemuksen isojen raidehankkeiden suunnittelun EU-rahoituksesta. Haun takaraja on 26. helmikuuta.

Helsingistä Tampereelle kulkevan Suomi-radan ja Helsingistä Turkuun kulkevan Turun tunnin junan neuvotteluryhmät kokoontuvat iltapäivällä.

Ryhmissä on esimerkiksi raidehankkeiden varrella sijaitsevia tai niistä hyötyviä kuntia ja liikenne- ja viestintäministeriön edustajia. Niiden tarkoituksena on ollut perustaa ratojen suunnittelua varten hankeyhtiöt.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) sanoi viime viikolla valtiopäivien avajaisissa STT:lle, että EU-tuissa ei ole haluttu edetä ilman kuntien sitoutumista, mutta hankeyhtiöiden ei tarvitse olla valmiita ennen tuen hakua.

– Kunhan saadaan sitoumus siitä, miten kukin kunta ja muut toimijat oman osuutensa kantavat, meillä on valmius tehdä EU-tukihakemukset, Harakka sanoi.

Harakka lupasi, että EU-tukihakemukset lähtevät ajallaan.

Helsingistä Tampereelle pohditun, merkittävästi nykyistä nopeamman junayhteyden varrella kaupungit kiistelevät miljardeja maksavan radan linjauksista.

Kuntien innokkuus osallistua rahoitukseen riippuu siitä, palveleeko uusi rata sen asukkaita. Esimerkiksi Hämeenlinnaa ei kiinnosta rahoittaa sellaista ratayhteyttä, joka kulkisi suorinta reittiä Tampereelle pysähtymättä Hämeenlinnassa.

Helsingin näkökulmasta taas on tärkeää, että yhteys Tampereelle on selkeästi nopeampi kuin se nyt on.

Harakan mukaan linjauksista ei välttämättä tarvitse olla sopua tässä vaiheessa.

– Olennaista on se, että molemmat hankkeet lähtevät yhtä aikaa liikkeelle, Harakka sanoo.

Viime kädessä linjauksesta päättää Harakan mukaan hallitus.

Tiettävästi Suomi-radan neuvotteluryhmässä on hahmoteltu tarvetta erilliselle selvitykselle, jolla linjattaisiin paras mahdollinen reitti Helsingistä Tampereelle.

Linjauksessa on ollut esillä kolme päävaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto kulkisi uutta lentorataa pitkin Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta suoraan Tampereelle. Yhteys tekisi mahdolliseksi alle tunnin matka-ajan.

Toisessa vaihtoehdossa lentoasemalla käytäisiin uutta lentorataa pitkin, mutta muutoin reitti myötäilisi nykyistä päärataa.

Kolmannessa vaihtoehdossa lentorataa ei tulisi ja reitti myötäilisi nykyistä päärataa. Matka-aika olisi arvioiden mukaan kakkos- ja kolmosvaihtoehdossa noin tunti ja 18 minuuttia. Nopein matka-aika Helsingin ja Tampereen välillä on tällä hetkellä noin puolitoista tuntia.

Turun tunnin juna on ollut Suomi-rataa lähempänä suunnitteluun tarkoitetun hankeyhtiön perustamisvaihetta.

Suunnitteluun tarkoitetun hankeyhtiön perustamisesta on vielä pitkä matka rakentamiseen, sillä suunnittelussa puhutaan sadoista miljoonista, mutta rakentamisessa miljardeista euroista.