Tällainen on juhannuksen sää – Saunan löylyille tulee käyttöä
Juhannukseksi on luvassa enimmäkseen poutaista ja pilvistä säätä, ennustaa Ilmatieteen laitos.
Saunan löylyille tulee käyttöä, sillä aattopäivän ylin lämpötila jäänee 4–5 astetta viileämmäksi kuin juhannusaattona keskimäärin. Juhannuspäivä ei tuo ennusteen mukaan säähän suurta muutosta. Pilvipeite voi kuitenkin rakoilla etenkin iltaa kohti.
Juhannuksen viettoon valmistaudutaan torstaina maan etelä- ja keskiosissa vesisateessa, joka voi olla paikoin runsasta.
Juhannussunnuntaiksi on luvassa lämpiävää säätä, mutta Suomen pohjoisosissa voi olla silloin epävakaista.
Ilmatieteen laitos tietää kertoa, että tyypillinen juhannuksen ylin lämpötila asettuu 14 ja 22 asteen välille. Juhannuksen tyypillinen alin lämpötila puolestaan osuu kuuden ja 12 asteen välille.
Yleisesti noin puolet juhannusaatoista on poutaisia. Sama pätee juhannuspäiviin. Noin joka kolmantena juhannuksena sekä aatto että juhannuspäivä ovat poutaisia.
Vuonna 1999 koettiin Suomessa erittäin lämmin juhannus, sillä hellettä oli silloin laajalti koko maassa. Samoin vuoden 2022 keskikesän juhla oli hyvin lämmin.
Juhannusviikonloppu 2014 on vuodesta 1961 lähtien kerätyissä tilastoissa puolestaan ollut kolein.