Syrjäseudulla ei kaivata oopperataloa – tärkeintä on sujuva arki
Kun sain tämän paikan, unelmani toteutui.
Näin toteaa Pielaveden kuntaa pian pari vuotta luotsannut Vilma Kröger, 38, menneiden vuosien nostalgiaa huokuvan työhuoneensa mustalla sohvalla.
Pihalla kaikkien tunteman pielavetisen, Urho Kekkosen, rintapysti vartioi maisemaa.
Kunnantalo on satoja vuosia vanha. Alun perin hirsirakennus palveli sotilasvirkamiestalona, sittemmin kestikievarina ja kauppana. Epäonnisten liiketoimien johdettua konkurssiin talo siirtyi kunnan haltuun ja on vuodesta 1927 toiminut kunnanvirastona.
Aavistuksen keinahtelevalla lattialla on astellut jos jonkinlaista kunnanisää ja -äitiä. Nyt on Krögerin vuoro, ja mikäli se hänen toiveistaan riippuu, vanha pytinki saa jatkossakin katsella itsenäisen Pielaveden viranhaltijoiden aherrusta.
Kuntaliitospaineita on tosin viritelty valtion taholta ja liitosselvitys tehtiinkin vuosina 2014–2015 niin kutsuttujen Nilakka-kuntien Pielaveden, Keiteleen, Tervon ja Vesannon kesken.
Neuvottelut pistettiin kuitenkin jäihin. Kröger uskoo pienillä kunnilla olevan paikkansa myös jatkossa.
– Kaupunkikeskukset ja pienet kunnat eivät sulje toisiaan pois. Kuntastrategiaa tehtäessä kiersin kyliä ja totesin, että ihmisille parasta ovat tavalliset asiat. Kukaan ei kaipaa syrjäseudulle oopperataloa. Tärkeintä on sujuva arki.
Kaupunkikeskukset ja pienet kunnat eivät sulje toisiaan pois.
Kröger katsookin, että kunnan roolin muuttuessa terveyden ja hyvinvoinnin edistäjäksi näihin asioihin voidaan vaikuttaa paremmin pienessä yksikössä.
Niissä on jo opittu tekemään yhdessä, talkookulttuuri elää. Ohimennen kurkistetaan, onko naapurin mummolla kaikki hyvin tai pistetään porukalla luistinrata kuntoon. Asiat koetaan yhteisiksi.
Elinvoimaisuuden kannalta tärkeää on pitää infra ja peruspalvelut kunnossa.
– Esimerkiksi teitä pitkin pitää viitsiä ajaa naapuripitäjään töihin, Kröger konkretisoi.
Vaikka rajanaapurit ovatkin tärkeitä työllistäjiä, isompiin keskuksiin on Pielavedeltä sen verran reilusti matkaa, että paikkakunnan pienet erikoisliikkeet ovat säilyneet. Kuntalaiset haluavat käyttää omia palveluita.
– Se on periaatekysymys. Elinkeinoasiamies tekee paljon töitä sen eteen, että yrityksille löytyy jatkaja ja omistajanvaihdokset onnistuvat, Kröger kertoo.
Tulijoita Pielavedelle riittäisi, vaikka väkiluku onkin ollut pienenemään päin luonnollisen poistuman kautta. Parina vuonna on kirjattu muuttovoittoa.
– On ollut aikoja, jolloin kiinteistönvälittäjät ovat myyneet ei-oota nimenomaan maaseudulla, sillä tulijoita olisi enemmän kuin myytäviä koteja. Asuntorakentamista ja kaavoitusta tarvitaan lisää myös taajamaan.
Myös varhaiskasvatuksessa on positiivinen ongelma, sillä lapsia on ennakoitua enemmän. Vanhainkodin ohella on saatu rakentaa uudet päivähoidon tilat.
Tärkeä elinvoimatekijä on yhteistyö naapurikuntien kanssa. Vaikka liitoksia ei tehty, yllä mainittu kuntanelikko uurastaa sakilla monella saralla.
Parhaillaan meneillään on mittava ict-toimintaympäristön muutoshanke. Projekti on uskallettu laittaa vireille, vaikka sote-uudistuksen tietojärjestelmämylläys luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen.
– Etujoukoissa kulkemisesta on tuskin ainakaan haittaa, Kröger kuittaa.
Sähköisistä palveluista on jo olemassa yhteisiä pilotteja. Pielaveden omatoimikirjasto oli ensimmäisiä koko valtakunnassa. Virtuaalikirjastokin on kehitteillä. Syksyllä starttaa Eraati-pilotti, jonka kautta kuntalaisia pyritään osallistamaan päätöksentekoon.
– Eraadin kautta voi kommentoida esimerkiksi valmisteluvaiheessa olevia asioita, Kröger antaa esimerkin.
Aivan suoraviivaisesti Krögerin tie ei johtanut pikkukunnan päävirkamieheksi.
Alkutahdit tälle musikaalille – Kröger on myös aktiivinen musiikinharrastaja – lyötiin parikymmentä vuotta sitten, kun helsinkiläistyttö lukion tokaluokkalaisena muutti vanhempiensa kanssa Savoon, Tuusniemelle.
Perhe osti tyhjentyneen kansakoulun, halusi oravanpyörästä oravanpesään. Se oli kulttuurishokki oravanpoikaselle, vaikka tyttö oli tuttavien lypsykarjatilalla kesiä vietettyään päättänyt jo varhain, että ryhtyy isona joko maatilan emännäksi tai eläinlääkäriksi.
Onneksi löytyivät hevoset ja niiden kautta kavereita. Asiat lähtivät sujumaan.
Lukion jälkeen Kröger valmistui ammattikorkeakoulusta sosionomiksi.
Kymmenisen vuotta hän ehti tehdä työtä autistien ja kehitysvammaisten parissa. Työn ohella hän opiskeli erityispedagogiikkaa ja sosiaalityötä. Yhteiskuntatieteen maisterin paperit valmistuivat Itä-Suomen yliopistosta syksyllä 2012.
Samana vuonna Kröger tuli Pielavedelle korkeakouluharjoitteluun ja ajautui lopulta hallintojohtajan viransijaisuuden kautta nykyiseen pestiinsä.
Helsinkiläistytön aksentissa on aitoa savolaisuutta, pääkaupunkiseudun korostus hiipii siihen kuin varkain vasta kunnanjohtajan innostuessa kunnolla esitelmöimään.
– Olen sentään asunut täällä jo enemmän kuin puolet elämästäni, Kröger huomauttaa.
Hän avioitui tosisavolaisen vanhojentanssiparinsa kanssa, sen pojan, jonka kanssa ei kuunaan aikonut yhteisiä askeleita ottaa, lähti mukaan kuntapolitiikkaan ja pesi vaaleissa kaikkien yllätykseksi jopa appiukkonsa. Upposi siis juurineen vahvasti savolaispitäjän multiin.
– Olen maailmanparantajatyyppi. Ajattelin, että pitää lähteä laittamaan asiat kuntoon.
Poliittinen ura jatkui opiskelukaupungissa Kuopiossa, missä sielläkin Kröger valittiin valtuustoon keskustan listalta.
Aika kuntapoliitikkona oli merkittävä korkeakoulu nykyisiä tehtäviä ajatellen. Samaa voi sanoa kymmenestä vuodesta kehitysvammatyössä.
Jos ensiksi mainitussa oppi arvostamaan kuntapäättäjien pyyteetöntä työtä yhteisen hyvän eteen ja näkemään, minkälaista tietoa luottamushenkilöt tarvitsevat päätöstensä tueksi, työ vaikeavammaisten parissa kasvatti vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaitoja, opetti toimimaan erilaisten ihmisten kanssa.
– Kunnanjohtajan on oltava helposti lähestyttävä ja tykättävä olla ihmisten kanssa. Asiat joiden kanssa painii, ovat hyvin erikokoisia. On pikkuruisia ihmisten arkeen liittyviä juttuja, sitten on 10 miljoonan euron asumispalveluyksikön rakentaminen. Skaala on hurja.
Sosiaalisten kykyjen merkitystä ei voi liikaa korostaa, sillä pienen kunnan kunnanjohtajan pitää olla yhteistyökykyinen moneen suuntaan.
Kunnanjohtajana haluan olla valmentajamainen, saada porukan loistamaan.
Vauhtiakaan kuntapomon arjesta ei puutu. Paikallislehti otsikoi haastattelunsa, ettei Kröger viihdy työhuoneessaan.
– Enemmän olisi kuntalaisilla syytä huoleen, jos vain kököttäisin täällä. Varsinainen työ on muualla.
Kröger sukkuloi verkostoitumistilaisuuksissa, pyrähtää välillä Helsinkiin, välillä Lontooseen ja sitten taas naapurikunnan yhteistyöpalavereihin tai kuulemaan kylien huolia.
– Kunnanjohtajana haluan olla valmentajamainen, saada porukan osaamisen mahdollisimman hyvin käyttöön ja tekijät loistamaan. Tsemppaan ja kannustan, kerään välillä hukkuneita palloja ja laitan niitä pyörimään oikeaan suuntaan, Kröger maalaa.
Niin unelmaansa kuin elääkin, Krögerin pöydälle kertyy myös huolenaiheita. Talous on tiukka, maakuntauudistuksen vaikutukset mietityttävät ja normien purku tuntuu tuovan lisätöitä. Monta asiaa on joutunut oppimaan kantapään kautta, vaikeastikin.
Yöunet kunnanjohtajalla eivät kuulemma mene. Eivät silloinkaan, kun pakkoraossa piti tehdä päätös pian valmistuvan sote-keskuksen rakentamisesta ilman lopullista rahoituspäätöstä.
– Opin jo lapsena sellaisen menetelmän, että petiin mennessä käperrytään toiseen maailmaan, johon ei mikään paha pääse. Riittävä uni on tavattoman tärkeä asia. Järki ei leikkaa, ellei nuku.
Ilonaiheitakin Pielavedellä on paljon. Lentopallojoukkue menestyi juuri hienosti. Antti Ruuskanen on Urho Kekkosen jälkeen ehkä näkyvin pielaveteläinen, joka piirtää kotikuntaansa maailmankartalle aina kun voi. Pitäjästä on myös kansanedustaja Elsi Katainen.
– Täällä uskotaan omaan tekemiseen. Ollaan ylpeitä siitä, mitä meillä on, eikä pyydellä anteeksi. Iskulauseemme mukaisesti Pielavesi ponnistaa luonnostaan, Kröger myhäilee.
Täällä uskotaan omaan tekemiseen. Ollaan ylpeitä siitä, mitä meillä on, eikä pyydellä anteeksi.
Uudelle paikkakunnalle joutuneen koululaisen voimavaraksi koituivat hevoset, ja sellaisena ne ovat säilyneet.
Kröger kilpailee esteratsastuksessa Vertti-hevosensa kanssa. Kesälomasta ison palan lohkaisevat ratsastusleiri ja valmennukset.
– Tämä on ollut minulle sellainen opettaja, Kröger sanoo ja sukii tumman latvialaisen valmiiksi kiiltävää kylkeä.
Hevosen selässä kaikki muu murenee mielestä, aivot keskittyvät täydellisesti hetkeen. Puuhaa tarjoavat myös perheen kaksi Suomen ajokoiraa.
– Joskus olen joutunut viemään koiria ulos kesken kunnanhallituksen kokouksenkin, Kröger kertoo.
Ja se on ymmärretty. Niin kuin sekin, että kunnanjohtaja pyörii kylillä lähes tunnistamattomana tallikamppeissaan.
– Saan olla täällä oma itseni, tavallinen kuntalainen muiden joukossa. Olisi raskasta ylläpitää erillistä kunnanjohtajaroolia ja toisenlaista siviiliroolia.
Vertti tuumaa, että haastattelu ja kuvaaminen riittävät. Se kirmaa kavereidensa kanssa vielä niukahkosti evästä tarjoavalla laitumella hurjaan raviin. Kröger katsoo perään ja nauraa.
On aika vaihtaa tallikamppeet mekkoon ja siirtyä viranhoitoon. Kokous odottaa.
Haastattelu julkaistiin alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 9.6. Lehden voit tilata täältä .