HUS: Synnytykset Lohjan sairaalassa loppuvat viimeistään vuonna 2026
Husin yhtymähallitus on päättänyt, että synnytykset Lohjan sairaalassa loppuvat. Hus kertoo asiasta tiedotteessaan. Lisäksi Lohjan ja Porvoon sairaaloissa loppuvat öisin ja viikonloppuisin tehtävät leikkaukset.
Muutokset hyväksyttiin tiedotteen mukaan äänestysten jälkeen.
Muutokset Lohjan sairaalassa tapahtuvat viimeistään vuonna 2026. Porvoon sairaalassa muutokset tapahtuvat vuonna 2027. Hus kertoo, että muutosten myötä se pystyy lisäämään suunnitelmallista leikkaustoimintaa Lohjan ja Porvoon sairaaloissa merkittävästi.
Husin hallituksen RKP-läiset jäsenet Karin Cederlöf ja Elin Blomqvist-Valtonen kertovat yrittäneensä estää Lohjan synnytysosaston sulkemisen.
– Lohjan synnytysosasto on ollut minulle sydämen asia. Olen niin pahoillani kaikkien Länsi-Uudenmaan naisten ja henkilökunnan puolesta, ettemme saaneet hallituksen enemmistön tukea taaksemme, sanoo tiedotteessa Cederlöf, RKP:n Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen edustaja hallituksessa.
Cederlöfin mukaan Lohjan synnytysosasto on ollut Husin alueella ainoa synnytysosasto, jossa on voinut luottaa siihen, että saa palvelua ruotsiksi.
Hus aikoo sopeuttaa talouttaan vuosina 2025–2027 yhteensä vähintään 225 miljoonalla eurolla.