Suomessa yksi uusi koronaan liittyvä kuolema, 25 potilasta tehohoidossa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi tiistaina yhdestä uudesta koronavirukseen liittyvästä kuolemasta.
Yhteensä Suomessa on koronavirukseen liittyen kuollut 301 ihmistä. THL:n kuolinluvuissa mukana olevien tarkkoja kuolinsyitä ei ole vielä varmistettu, vaikka kaikilla oli todettu koronavirustartunta.
Tiistaina kerrottu kuolema on Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (Hyks) erityisvastuualueelta. Hyksin alueella on nyt kuollut 247 ihmistä koronavirukseen liittyen.
THL:n mukaan Suomessa on nyt koronaviruksen vuoksi tehohoidossa 25 potilasta. Lukema on laskenut maanantaista yhdeksällä ihmisellä.
Koronaviruksen vuoksi sairaalahoitoa tarvitsee nyt yhteensä 112 potilasta. Maanantaina sairaalahoidossa oli 117 potilasta.
Tiistaina Suomessa oli vahvistettu yhteensä 6 399 koronavirustartuntaa, joista uusia oli 19.
Uusista tartunnoista 16 on pääkaupunkiseudun kolmen suuren kaupungin Helsingin, Espoon ja Vantaan alueilta. Helsingissä koronavirustartuntoja on nyt todettu 2 387, Vantaalla 767 ja Espoossa 719.
Itä-Uudellamaalla Sipoossa Gumbostrands skolassa todettiin yhdellä henkilökunnan jäsenellä koronavirustartunta.
Altistuksen vuoksi 13 koulun oppilasta on asetettu kotikaranteeniin ja he siirtyvät etäopetukseen. Sipoon kunnan tiedotteen mukaan altistuneet oppilaat ovat samasta opetusryhmästä.
Viikonloppuna Sipoossa Söderkulla skolanin 4.–6. luokan oppilaita kehotettiin siirtymään etäopetukseen, kun merkittävä osa koulun opettajista ja koulunkäynninohjaajista oli karanteenissa. Koulun oppilaat eivät ole altistuneet.
Myös Keski-Uudenmaan Mäntsälässä Kirkonkylän koulun opetustoimen henkilökuntaan kuuluvalla on todettu koronavirustartunta.
Sairastunut on Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän tiedotteen mukaan hyväkuntoinen ja kotihoidossa. Koulussa altistuneet 11 oppilasta on asetettu kotikaranteeniin.
Sunnuntaina ja maanantaina on kerrottu oppilaiden ja henkilökunnan kotikaranteeneista myös Porvoossa, Helsingissä ja päiväkodissa Vantaalla.