Suomen läheisille avomerialueille ennustetaan runsasta sinileväkesää
Laajoja sinileväkukintoja esiintyy todennäköisesti kesän aikana Suomen läheisillä avomerialueilla.
Suomen ympäristökeskus Syken mukaan sinileväkukintojen muodostumisriski on suuri Suomenlahdella, Saaristomerellä sekä Selkämeren etelä- ja keskiosissa.
Itämeren ravinnetilanne luo otolliset olosuhteet sinileväkukinnoille. Talvella lännenpuoleiset tuulet sekoittivat Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden vesikerroksia.
Suomenlahdella happitilanne parani huomattavasti, mutta sekoittuminen nosti pintakerroksiin runsaasti fosforia.
Selkämeren fosforipitoisuus on kasvanut 2000-luvulla, ja sinileväkukintojen esiintymisen riski vaikuttaa muuttuneen siellä pitkäkestoiseksi, kertoo Syke tiedotteessaan.
Laajoja sinileväkukintoja on avomerialueilla yleensä juhannuksen jälkeen.