Suomalaislapset joutuivat keskelle Norjan ja natsi-Saksan tulitaistelua
”Suomalaislapset kuulasateessa Norjassa”, otsikoi Hufvudstadsbladet dramaattisesti uutisensa 17. huhtikuuta 1940. Niin hurjalta kuin se kuulostaakin, väite piti paikkansa.
Suomalaislapsia kuljettanut linja-auto oli muutamaa päivää aiemmin joutunut tulituksen kohteeksi Kaakkois-Norjassa lähellä Ruotsin rajaa. Välikohtauksessa 13-vuotias tyttö oli haavoittunut lievästi olkapäähän.
Suuremmilta vahingoilta oli onneksi vältytty, sillä lapset olivat vanhasta tottumuksesta osanneet heittäytyä bussin lattialle suojaan luodeilta ja käsikranaateilta.
Hufvudstadsbladet jätti häveliäästi kertomatta, että ampujat olivat Norjan omia joukkoja. He eivät olleet hämärässä huomanneet bussiin maalattuja Punaisen Ristin tunnuksia ja Suomen lippuja, tai he olivat luulleet niitä saksalaisten harhautukseksi.
Mitä suomalaiset lapset tekivät kaukana kotoa keskellä Norjan ja maan vallanneen natsi-Saksan tulitaisteluita? Siitä kertoo filosofian tohtori Ossi Päärnilän syyskuussa ilmestynyt teos Vaarassa mennen ja tullen – Talvisodan sotalapset Norjassa.
Päärnilän kirja keskittyy aiemmin huonosti tunnettuun episodiin sotalapsuuden historiassa. Monelle suomalaiselle tulee yllätyksenä, että sotalapsia lähetettiin Ruotsin ja Tanskan lisäksi myös Norjaan.
Hekin, jotka asiasta ovat tienneet, ovat yleensä arvioineet Norjaan kuljetettujen lasten määrän reilusti alakanttiin. Päärnilän esittämät tarkat laskelmat paljastavat, että suomalaislapsia oli Norjassa yhteensä jopa 1 200.
Päärnilä jakaa talvisodan aikana Norjaan viedyt suomalaislapset kahteen ryhmään.
Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuussa 1939, Petsamon käsivarresta pakeni yli tuhat suomalaista Norjan puolelle jään yli tai jopa soutaen. Päärnilä laskee myös näiden pakolaisten joukossa olleet lapset sotalapsiksi, vaikka he tavallisesti olivat liikkeellä perheidensä kanssa.
Perinteisesti sotalapsiksi on Suomessa määritelty sellaiset lapset, jotka kuljetettiin talvi- ja jatkosodan aikana turvaan muihin Pohjoismaihin ilman vanhempiaan. Heistä noin 72 000 lähetettiin Ruotsiin, muutama tuhat Tanskaan ja noin 400 Norjaan.
Päärnilän mukaan Ruotsi toimi organisaattorina ja kauttakulkumaana myös Norjaan viedyille lapsille. Hän on selvittänyt, että jo ensimmäisessä, 15. joulukuuta 1939 Tukholmaan saapuneessa kuljetuksessa oli mukana lapsia, jotka jatkoivat matkaansa Norjaan.
Päärnilän mukaan norjalaiset olivat ruotsalaisten tavoin hyvin innokkaita auttamaan sotaan joutunutta Suomea. Hän löysi Norske Finlandshjelpenin arkistosta yli 4 000 kirjettä ja lomaketta perheiltä, jotka olivat halukkaita majoittamaan suomalaislapsia koteihinsa.
Monet kysyivät heti, voisiko tulevan lapsen adoptoida, mutta se torjuttiin jyrkästi: kyseessä olisi vain väliaikainen järjestely.
Norjassa sotalasten jako perheisiin näyttää olleen Ruotsia kontrolloidumpaa. Ruotsissa kasvattiperheitä ei etukäteen tarkistettu, mutta Norske Finlandshjelpen pyysi paikallisilta poliisipiireiltä lausunnot kaikista ilmoittautuneista perheistä.
– Käytännössä se tapahtui yleensä niin, että poliisipiiri merkitsi NF:n lähettämän perhelistan reunaan joko ”bra” tai harvemmissa tapauksissa kielteisen kannan ”icke tillfredstill”. Joissakin tapauksissa vahvistettiin erillisellä lausunnolla isän riittävät tulot sekä hyvämaineisuus, Päärnilä kertoo.
Päärnilän mukaan Norjaan päätyneet sotalapset olivat yleensä kotoisin Suomen rannikkoalueilta ja siksi usein myös ruotsin kielen taitoisia. Siinä missä Ruotsiin lähetettiin lähinnä vähävaraisten vanhempien lapsia, Norjaan lähteneet tulivat pääosin keski- ja hyvätuloisista perheistä.
Aluksi lapset kuljetettiin Turusta Tukholmaan laivalla ja sieltä edelleen Osloon junalla. Tammikuun lopussa siirryttiin Neuvostoliiton sukellusveneiden pelossa pelkkiin maakuljetuksiin.
Suurin yksittäinen pakolaiserä, 67 lasta ja yhdeksän äitiä, tuotiin Osloon 4. maaliskuuta 1940. Päärnilän mukaan junan saapuminen Grefsenin asemalle oli suuri mediatapahtuma.
Esimerkiksi Dagbladet kuvaili, kuinka viiden matkapäivän rasituksista huolimatta lapset, iältään 1–12-vuotiaita, olivat ”kuin pieniä sankareita”.
Maaliskuun alussa saapuneessa junassa Norjaan matkustivat muun muassa sisarukset Pirkko ja Päivi Aalto Lappeenrannasta sekä Stig, Leif ja Tor Häggblom Kotkasta. Aallon siskosten matka jatkui edelleen Mossin kaupunkiin Brynhildsenien perheeseen.
Häggblomin veljekset puolestaan majoitettiin Holmenkollenilla asuneen kuuluisan tennispelaajan Johan Haanesin luokse. Sieltä he siirtyivät Notoddeniin Schöyenin pariskunnan hoiviin.
Häggblomit muistelivat kokemuksiaan myöhemmin lämpimästi. Stig ja Leif, veljeksisistä vanhimmat, ehtivät aloittaa koulunkin Norjassa ja saivat siellä osansa talvisodan sankarien sädekehästä.
Lapset eivät kuitenkaan saaneet nauttia rauhasta pitkään. Jo reilun kuukauden kuluttua, 9. huhtikuuta 1940, Saksa aloitti salamahyökkäyksen Norjaan.
Talvisota oli sillä välin ehtinyt päättyä Suomen ja Neuvostoliiton solmimaan Moskovan rauhansopimukseen, joten suomalaislapset olivat Norjassa huomattavasti suuremmassa vaarassa kuin he kotimaassaan olisivat olleet.
Lasten evakuoinnit päätettiin käynnistää välittömästi. Sotalasten kuljetusta Suomessa järjestelleen Pohjoismaiden avun Suomen keskuksen pääsihteeri Bertel Nyberg sattui olemaan vierailulla Tukholmassa ja ennätti sieltä Norjaan heti hyökkäystä seuraavana päivänä.
Nyberg ehti lähettää turvaan yhden suomalaisia kuljettaneen yöjunan, kunnes rautatieyhteydet Ruotsiin katkaistiin. Sen jälkeen hän onnistui norjalaisten poliisien avulla hankkimaan käyttöönsä kaksi henkilöautoa ja kolme bussia, joihin hän kokosi yhteensä 67 suomalaislasta.
Juuri kyseiset ajoneuvot joutuivat 15. huhtikuuta Ruotsin rajan läheisyydessä norjalaisten tulituksen kohteeksi. Pari päivää myöhemmin samoin kävi Trondheimin itäpuolella Hegrassa, jossa norjalaiset vapaaehtoiset luulivat tavallista vuorojunaa saksalaisten kaappaamaksi.
Junan matkustajien joukossa oli 25 evakkoa Petsamosta. Heistä ainakin yksi loukkaantui vakavasti.
Suurin osa suomalaislapsista kuljetettiin Norjasta pois henkilöautolla. Päärnilä selostaa kirjassaan seikkaperäisesti, kuinka ruotsalaisen avustusjärjestön Centrala Finlandshjälpenin nuori autonkuljettaja Gustav Knutsson teki yli 50 hakumatkaa Norjan puolelle.
Ensimmäisellä matkalla oli mukana Pirkko ja Päivi Aallon isä Kalle Aalto, joka halusi hakea tyttärensä Suomeen henkilökohtaisesti.
Knutsson ja Aalto etsivät tyttöjä turhaan kasvattiperheen kaupunkiasunnosta ja löysivät heidät viimein keskiyöllä pienestä mökistä, jonne oli viety turvaan sekä suomalaisia että norjalaisia lapsia.
Autonkuljettaja Knutsson kertoi myöhemmin Veckojournal-lehdessä, että hän oli odottanut näkevänsä suuria tunteenpurkauksia, kun isä viimein löysi tyttärensä.
Knutssonin mukaan Kalle oli kuitenkin sanonut vain ”päive”. Tytöt olivat vastanneet samalla tavalla, keränneet tavaransa ja nousseet autoon.
Veckojournalin maaliskuussa 1941 ilmestyneen artikkelin mukaan Knutsson etsi kadonneita suomalaislapsia ja salakuljetti heidät Norjasta Ruotsiin, mutta Päärnilän mukaan aivan näin dramaattinen tilanne ei kuitenkaan ollut.
Todellisuudessa lapset eivät olleet kadonneet ja Knutssonilla oli heidän kuljettamiseensa saksalaisten lupa. Urotyön Knutsson joka tapauksessa teki, sillä hän toi Ruotsin puolelle ilmeisesti peräti 258 suomalaislasta täysin omalla vastuullaan ja ilman palkkaa.
Parhaimmillaan Knutssonin viiden hengen Nash Lafayetteen ahdettiin yksitoista lasta. Viimeiset kuljetukset hän teki kesällä 1940.
Suomalaislasten evakkoseikkailu Norjassa päättyi siis lopulta hyvin. Yhdenkään sotalapsen ei tiedetä jääneen Norjaan, eivätkä lapset ehtineet lyhyiksi jääneiden sijoitustensa aikana juurikaan vieraantua omista perheistään.
Suomessa tapahtumista pääosin vaiettiin. Välirauhan aikana lehdistö kirjoitti Norjassa olleista sotalapsista hyvin vähän, ja jatkosodan sytyttyä heidät unohdettiin kokonaan.
Päärnilän mukaan virallinen Suomi halusi välttää ottamasta kantaa Saksan miehitystoimiin.
– Norjalle ei osoitettu Suomen valtiovallan kiitoksia tai muita huomionosoituksia eikä kiitoskirjoja laadittu sodan aikana eikä sen jälkeen, hän toteaa.
Päärnilä pitää Norjan talvisodan aikana Suomelle tarjoamaa apua mittavana, vaikka se onkin jäänyt Ruotsin ja Tanskan toimien varjoon.
– On muistettava, että niihin verrattuna Norja ”antoi vähästään”, sillä tuohon aikaan se oli vielä suhteellisen köyhä, pääosin kalastuksella ja maanviljelyksellä elävä maa, jonka väkiluku oli alle kolme miljoonaa.
Ossi Päärnilä: Vaarassa mennen ja tullen. Talvisodan sotalapset Norjassa. Atena, 211 s.
Korjaus 30.12.2024 klo 13.59: Vaihdettu jatkosota-sana talvisota-sanan tilalle virkkeeseen ”Välirauhan aikana lehdistö kirjoitti Norjassa olleista sotalapsista hyvin vähän, ja jatkosodan sytyttyä heidät unohdettiin kokonaan”.