Suomalaiset suhtautuvat yrittäjyyteen myönteisesti, mutta vain harva haluaa itse yrittäjäksi
Lähes 90 prosenttia suomalaisista katsoo Suomen talouden tarvitsevan lisää kasvavia yrityksiä, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan kyselystä.
Kuitenkin vain alle kolmannes pitää yrittämistä henkilökohtaisesti houkuttelevana. Yrittämistä karsastavat erityisesti naiset, joista vain reilu viidennes piti yrittämistä houkuttelevana.
Miehillä vastaava luku oli 36 prosenttia.
Kaikista vastaajista lähes kolme neljästä katsoo yrittämiseen liittyvän liian suuria taloudellisia riskejä.
Yli puolet on samaa mieltä väitteestä, että vain hullu ryhtyy suurten maksujen ja riskien vuoksi turvallisen palkkatyön sijasta yrittäjäksi.
Kyselyyn vastasi Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa maalis-huhtikuussa reilut 2 000 vastaajaa. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa.