Sofia Virta kehaisee keskustan avausta
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kertoo, että hän pitää keskustan mahdollista välikysymystä suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta tärkeänä avauksena.
Hän kehuu puheenjohtaja Antti Kaikkosen viestiä, jonka mukaan kyse on lopulta siitä, pystytäänkö Suomessa tulevaisuudessa tuottamaan riittävästi kotimaista, terveellistä ja turvallista ruokaa.
– Suomessa tuntuu tällä hetkellä olevan kaksi puoluetta, vihreät ja keskusta, jotka yrittävät pitää kotimaisen ruoantuotannon tulevaisuutta esillä, vaikka aihe koskettaa ihan jokaista, Virta sanoo tiedotteessa.
Virta muistuttaa nostaneensa äskettäin vihreiden kesäkokouksessa suomalaisen ruoantuotannon esimerkiksi siitä, miksi ympäristöturvallisuus tulisi ottaa kokonaisturvallisuuden perustaksi.
Virran mukaan viljelijöiden tämänhetkinen ahdinko on ratkaistava, mutta samalla katse on nostettava seuraavaa satokautta ja budjettia pidemmälle.
– Suomalaista ruoantuotantoa eivät uhkaa vain tämän päivän kustannukset. Sitä uhkaavat ilmaston kuumeneminen, kuivuus, tulvat ja muut sään ääri-ilmiöt, luontokato, maaperän köyhtyminen, vesistöjen heikkeneminen ja riippuvuutemme ulkomaisista tuotantopanoksista.
Virran mukaan ruoantuotannosta ja huoltovarmuudesta ei voi puhua puhumatta rehellisesti siitä, missä kunnossa suomalaiset pellot, maaperä, pölyttäjäkannat, vesistöt ja koko ruoantuotantoa kannatteleva luonto ovat nyt tai vuosikymmenten päästä.
– Ilman monimuotoista ja toimintakykyistä luontoa ei ole kotimaista ruoantuotantoa. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen vaatii nyt pikaisesti tutkittuun tietoon pohjaavia politiikkatoimia – eikä niistä perääntymistä, kuten hallitus tuntuu tekevän.
Virran mukaan Suomen on tuettava viljelijöitä ruoantuotannon ”välttämättömässä kestävyysmurroksessa”.
Vihreät katsoo, että maataloustukia pitää kehittää tulosperusteisemmiksi niin, että luonnon, vesistöjen ja ilmaston tilaa parantavasta työstä saa myös taloudellisen korvauksen.
Viljelyssä tulee puolueen mukaan tukea siirtymää kohti uudistavaa viljelyä, ja vihreät vahvistaisi luomutuotantoa sekä kotimaisten kasviproteiinien tuotantoa.
– Meidän on käytävä rehellinen keskustelu myös siitä, ettei nykyinen lihantuotannon mittakaava ole ekologisesti kestävällä pohjalla, Sofia Virta sanoo.
– Ratkaisu ei ole syyllistää ruuantuottajia, vaan tehdä muutoksesta mahdollinen, reilu ja kannattava.