SK: Kulmuni sai esiintymiskoulutusta Rinteen eropäivänä

Politiikka

Valtiovarainministeri Katri Kulmunin erityisavustaja Kari Jääskeläinen kertoo Suomen Kuvalehdelle, että Kulmuni osallistui kahden tunnin mittaiseen koulutukseen Tekir Oy:n tiloissa 3. joulukuuta.

Samana päivänä Kulmuni kulmuni kommentoi Antti Rinteen (sd.) pääministerieroa Ylen A-studiossa.

Jääskeläinen kuitenkin kiistää, että Tekirin koulutuksessa olisi suunniteltu Rinteen eroon liittyviä viestejä.

Hän sanoo, että puoluejohtajan ja ministerin tehtäviä on monesti hyvin vaikea erottaa toisistaan.

Kulmuni ilmoitti keskiviikkona, että hän aikoo maksaa takaisin valtiovarainministeriölle sekä työ- ja elinkeinoministeriölle esiintymiskoulutuksestaan koituneet laskut.