Sixten Korkman roimii hallitusta Ylellä: Tämä on ilkeää
Taloustieteilijä Sixten Korkman kuvailee Yle Perjantain jaksossa ”Kenen syytä köyhyys on?” -jaksossa hallituksen lapsiperheisiin kohdistuvia leikkaussuunnitelmia taloudellisesti epäviisaiksi, arveluttaviksi ja jopa ilkeiksi.
– Lapsiperheköyhyyttä ei pitäisi mennä lisäämään.Yksi argumentti on se, että meillä, jotka olemme olleet aikuisia, meillä on ollut mahdollisuus järjestää asiat niin, että me pärjäämme elämämme loppuun saakka. No, kaikki eivät pärjää ja heitä pitää auttaa – mutta useimmat meistä pärjäävät.
– Mutta näillä pikkulapsilla ei ollut koskaan mahdollisuutta järjestää elämäänsä niin, vaan he ovat riippuvaisia vanhemmistaan ja sitten myöskin yhteiskunnasta.
Lisäksi Korkman totesi, että julkisen talouden nykyinen tila on ennemmin suurten ikäluokkien kuin pienten lasten syytä.
Korkman myös muistutti, ettei Suomi ole tällä hetkellä akuutissa kriisissä.
– Meidän ei ole pakko tehdä hätiköityjä leikkauksia katsomatta, mihin ne osuvat, ja ovatko ne päällekkäisiä keskenään. Voimme käyttää aikaa ja harkintaa, jotta yhteiskunnalliset vauriot jäisivät pienemmiksi, Korkman sanoi.
Ekonomistin mukaan monet hallituksen toimenpiteistä eivät millään tavalla vaikuta työllisyyteen, vaikka niitä perustellaan työllisyyden parantamisella ja talouden elvyttämisellä.
Kormkanin mielestä käynnissä olevan riita työmarkkinoilla voi käydä kalliiksi.
– En näe, millä tavalla tästä päästään ulos. Tilanne voi pahentua edelleen. Loppupeleissä hallitus on vahvempi osapuoli, ja hallitus kyllä taistelun voittaa, mutta kysymys kuuluu, onko se viisasta.
Korkman kehottaa pääministeri Petteri Orpon (kok.) johtamaa hallitusta miettimään leikkauksia uudelleen.
– Ehdottaisin, että nykyiset leikkaukset perutaan ja käytäisiin vielä läpi päällekkäiset leikkaukset.
Korkman kuitenkin alleviivaa, että julkista taloutta pitää sopeuttaa leikkauksilla ja veronkiristyksillä. Toimet tulisi kuitenkin mitoittaa niin, että ne osuisivat kaikkiin tasapuolisesti, ja kaikkein vähiten lapsiperheisiin.