Siun Sotesta Meiän maakuntaan: Itsehallintoalueselvitys käyntiin Pohjois-Karjalassa
Pohjois-Karjalassa käynnistetään itsehallintoalueen muodostamista koskeva esiselvitys ja valmistelu. Siun Sotesta siirrytään Meiän Maakuntaan.
Asiasta sovittiin maanantaina Joensuussa järjestetyssä laajassa keskustelutilaisuudessa. Paikalla oli 170 keskeistä toimijaa eri puolilta maakuntaa.
– On hienoa, että Pohjois-Karjalalla on nyt valmiudet toimia edelläkävijä tässä valtakunnallisessa uudistuksessa, maakuntahallituksen puheenjohtaja Hanna Huttunen totesi tilaisuuden päätyttyä.
Itsehallintoalueen selvitystyö starttaa nopeasti.
– Maakunta hoiti mallikkaasti Siun Soten muodostamisen ja ne askelmerkit auttavat tulevassa suuressa urakassa, Huttunen lisäsi.
Huttunen muistutti, että kun valmistelu on omissa käsissä, alueiden tarpeista lähtevä kehittäminen voidaan paremmin turvata.
– Pohjoiskarjalaisilla on halu päästä vaikuttamaan siihen millaiseksi itsehallintoalueiden tehtäväkenttä muodostuu.’
Selvitystyön sisältönä on mm. itsehallintoalueen tehtävien ja ns. rajapintojen määrittely valtion, kuntien ja itsehallintoalueiden välillä. Toisena keskeisenä sisältönä ovat itsehallintoalueen kokeilut.
– Pohjois-Karjala tarjoutuu pilottialueeksi ja kokeilujen alustaksi esimerkiksi itsehallintoalueiden tehtävien, yhteisten tukipalvelujen ja itsehallintoalueiden ohjauksen kehittämisessä, vt. maakuntajohtaja Risto Poutiainen listaa.
Pohjois-Karjalassa on hyvät kokemukset yhteistyön voimasta.
– Keskustelutilaisuuden valmistelutyö tehtiin hyvässä hengessä ELY:n, kuntien, maakuntaliiton, pelastustoimen ja Siun Soten kesken, Poutiainen pohtii.
Esiselvityksen tekeminen käynnistetään välittömästi ja mm. itsehallintoalueen tehtävien ja kokeilujen määrittely tulisi olla valmis jo kesäkuussa.
Varsinainen itsehallintoalueen valmistelu käynnistetään loppuvuodesta. Esiselvitystä varten nimetään ohjausryhmä, koordinaatioryhmä sekä työryhmiä.
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen kertoi tilaisuudessa hallituksen linjauksista aluehallintouudistukseksi.
Kommenttipuheenvuorot käyttivät Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen, Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ylijohtaja Ari Niiranen, Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jorma Parviainen ja Siun Sote -kuntayhtymän vt. toimitusjohtaja Pekka Kuosmanen.
Käydyssä keskustelussa korostettiin asukas- ja asiakasnäkökulman huomioimista sekä valtion, itsehallintoalueen ja kunnan tehtävien toimivaa työnjakoa.