Saksan yhdistyminen hautasi puheet Lapin polttamisen korvaamisesta – poliittisia kynsitulia viriää yhä
Kansanedustaja Mikko Kärnän (kesk.) Saksan tulevalle hallitukselle täräyttämä vaatimus Lapin sodan tuhojen korvaamisesta ei ole sinänsä uutta suomalaisessa politiikassa.
Asiaa pohdittiin vakavassakin hengessä vielä Saksan yhdistyessä reilut kolme vuosikymmentä sitten. Jo edesmennyt toimittaja Olli Ainola kirjoitti Iltalehdessä vuonna 2015, että ulkoministeriö pohti talvella 1990 pitäisikö Suomen uudistaa vanha vaatimuksensa Lapin tuhojen korvaamisesta vai unohtaa se.
Ainolan mukaan ministeriön oikeudellisen osaston päällikkö Eero Kekomäki pohti korvauksen esittämistä tavalla, ”joka tekisi saksalaisille mahdolliseksi nähdä korvaus vastuullisena investointina tulevaisuuden hyväksi”.
Ministeriön virkamiehet olivat kaivaneet esiin Länsi-Saksan unohtuneita puheita 1950-luvulta. Bonnin hallitus oli tuolloin lupaillut maksavan korvauksia noustuaan raunioista.
Suomi uteli Ainolan mukaan luottamuksellisesti Norjalta, Tanskalta ja Hollannilta miten ne aikovat menetellä. Niitä ei rahojen vaatiminen Saksalta kuitenkaan kiinnostanut.
Ulkoministeriön johto ja pääministeri Harri Holkerin (kok.) hallitus päättivät panna asialle lopullisen pisteen. Suomella oli kiire haudata kiusallinen sotakorvauskysymys Euroopan rajojen rytistessä.
Ulkoministeri Pertti Paasio (sd.) selitti Saksan yhdistyessä, ettei vaatimuksilla enää haluttu varjostaa Suomen ja uuden Saksan suhteiden rakentamista.
Lapin sodan korvausvaade oli jäänyt hieman erikoisella tavalla roikkumaan vuonna 1971 niin kutsutun Saksan-paketin yhteydessä.
Ainolan mukaan silloinen ulkoministeriön huippuvirkamies Keijo Korhonen keksi, että Saksoilta pitää vaatia kova hinta maiden tunnustamisesta. Yksi osa hintalapusta oli se, että Saksat maksavat Suomelle korvauksia tuhoista, joita vetäytyvät saksalaiset tekivät Lapin sodan aikana.
Saksan-suhteiden asiantuntijan, professori Seppo Hentilän mukaan kyseessä oli poliittinen vitsi, joka oli verrattavissa Kreikan esittämiin vaatimuksiin Saksalle. Saksalaisille tällainen huumori ei tosin toiminut.
Kreikka on esittänyt Saksalle satojen miljardien eurojen korvausvaatimuksia miehitysajan raakuuksista useaan otteeseen, viimeksi viime keväänä.
Saksan hallitus on toistuvasti torjunut kreikkalaisvaateet. Miljardikorvaukset yhdelle Euroopan valtiolle johtaisivat helposti vaatimuksiin monilta muilta.
Vielä 1990-luvulla asiasta viriteltiin Suomessakin pieniä poliittisia kynsitulia. Saksan yhdistymisen jälkeen 1990-luvulla korvausten vaatimisesta tehtiin Suomen hallitukselle useampikin eduskuntakysely.
Asiaa piti uutterasti esillä varsinkin SMP:n ja myöhemmin keskustankin eduskuntaryhmässä vaikuttanut kansanedustaja Sulo ”Suti” Aittoniemi (1936–2016). Korvauskysymykseen joutui ottamaan kantaa useampikin ulkoministeri.
Ulkoministeri Paavo Väyrysen (kesk.) vuonna 1992, Heikki Haaviston (kesk.) vuonna 1994 ja Tarja Halosen (sd.) vuonna 1997 vuorollaan laatimat vastaukset ovat keskenään lähes identtisiä.
Vastauksissa todetaan, että keskustelut Lapin sodan tuhojen korvaamisesta aloitettiin epävirallisesti jo 1950-luvulla ja virallisesti niitä käytiin solmittaessa diplomaattiset suhteet DDR:ään ja Saksan Liittotasavaltaan 1970-luvun alussa.
Saksan Liittotasavallan kanssa käydyissä neuvotteluissa päädyttiin siihen, että asia lykättiin Saksan ulkomaisia velkoja koskevaan, niin sanottuun Lontoon velkasopimukseen viitaten ”korvauskysymyksen lopullisen järjestelyn yhteydessä tutkittavaksi”.
”Lopullisella järjestelyllä” tarkoitettiin yhtenäisen Saksan kanssa tehtävää rauhansopimusta. Koska Saksan yhdistyminen tapahtui ilman erityisen rauhansopimuksen solmimista, ei Lontoon velkasopimuksen kirjaus kuitenkaan realisoitunut.
Ranskan, Ison-Britannian, Neuvostoliiton, Yhdysvaltojen ja kummankin Saksan välinen sopimus Saksojen yhdistämisestä ei myöskään sisältänyt mitään mainintaa sotakorvauskysymyksestä tai rauhansopimuksesta.
Vaikka ulkoministerien vastauksissa sotakorvauskysymyksen todettiin jääneen teoreettisesti avoimeksi, käytännössä se todettiin loppuun käsitellyksi.
– Näissä olosuhteissa Suomi ei pidä aiheellisena ottaa esille kysymystä sotakorvausten vaatimisesta Saksalta, Halonen vastasi Aittoniemelle vuonna 1997.
