Saksalaiskomentajalta suoraa puhetta Itämerestä: "Kohtaamme nopeasti etenevän uhan"
Saksa varautuu siihen, että Venäjä kiihdyttää aggressiotaan puolustusliitto Natoa vastaan Itämerellä, sanoo maan merivoimien komentaja.
Vara-amiraali Jan-Christian Kaack kertoo The Times -lehdelle, että venäläiset sota-alukset ovat muuttuneet entistä vihamielisemmiksi, taistelukoneet ovat lentäneet holtittoman matalalla Nato-alusten yli ja saksalaisiin telakoihin sekä laivastotukikohtiin on kohdistunut sabotaasia.
Euroopan maissa on viime aikoina kasvanut huoli siitä, että Venäjä saattaisi hyödyntää Yhdysvaltain Nato-sitoutumiseen liittyvää epävarmuutta.
Kremlin tavoitteena voisi olla testata, kuinka pitkälle se voi venyttää Naton 5. artiklan rajoja. Artiklan mukaan hyökkäys yhtä jäsenmaata vastaan katsotaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan.
Vara-amiraali Kaackin mukaan Itämerellä vallitsee vakava yhteenoton riski erityisesti venäläisalusten piittaamattoman käytöksen vuoksi.
– Me (ja venäläiset sota-alukset) kohtaamme merellä päivittäin. Siellä voi sattua asioita, joko sattumalta tai tarkoituksella: huolimattomuutta tai vahingonlaukaus.
Kaack ei innostu puheista, joiden mukaan Itämerestä olisi tullut ”Nato-järvi”, kun Suomi ja Ruotsi liittyivät Naton jäseniksi.
Hän sanoo, että Venäjä pystyy yhä aiheuttamaan valtavaa vahinkoa Itämerellä. Se voi esimerkiksi katkaista merireittejä joko laivastollaan tai Kaliningradista käsin.
– Tämä ei ole ”Nato-järvi”, eikä se sellaiseksi muutukaan niin kauan kuin venäläisillä on hallussaan Kaliningrad ja Pietari, Kaack painottaa.
– Itämeri on erittäin kapea, mikä tarkoittaa, että kohtaamme nopeasti etenevän uhan.