Vanhusten yöhälytyksiä ei kuultu Attendon hoivakodissa Espoossa yli vuoteen, kertoo Iltalehti
Hoivapalveluyritys Attendon Olarinpuiston hoivakodissa Espoossa vanhusten yöaikaiset turvahälytykset eivät kuuluneet hoitajille yli vuoteen, uutisoi Iltalehti perjantaina.
Lehden haltuunsa saamista asiakirjoista ilmenee, että hoivakodin asukkaan läheinen oli tehnyt Etelä-Suomen aluehallintovirastoon viime keväänä kantelun, jossa vaadittiin hoivakodin toiminnan tarkastelua.
Asiakirjojen mukaan maaliskuussa 2025 ilmeni, että yöaikaiset hälytykset eivät tulleet hoitajien tietoon yli vuoteen. Ongelma johtui yöhoitajien puutteellisesta kirjautumisesta uuteen hälytysjärjestelmään.
Attendo vahvisti sisäisessä selvityksessään tilanteen ja myönsi toimineensa virheellisesti. Attendon mukaan hälytysjärjestelmän käyttöön järjestettiin lisäperehdytystä.
Tammikuussa muistisairas vanhus kuoli samassa hoivakodissa yritettyään hälyttää apua useita kertoja. Poliisi kertoi torstaina tutkivansa asiaa kuolemantuottamuksena ja vaaran aiheuttamisena.
STT ei tavoittanut Attendon toimitusjohtajaa perjantaina kommentoimaan asiaa.