Saarikko: Mauri Pekkarisen vuosikymmenten mittainen ura hakee vertaistaan – "Olen ihaillut hänen sinnikkyyttään"
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko luonnehtii pitkäaikaisesta poliitikon urastaan luopuvaa europarlamentaarikko Mauri Pekkarista henkilöksi, kenellä on poikkeuksellista osaamista, kokemusta ja näkemystä.
Saarikko kirjoittaa asiasta Facebookissa. Pekkarinen kertoi perjantaina luopuvansa europarlamentin jäsenyydestä ensi kesäkuun eurovaalien jälkeen.
Pekkarinen on toimunut meppinä vuodesta 2019 lähtien. Sitä ennen hän toimi kansanedustajana yhtäjaksoisesti vuodesta 1979 vuoteen 2019.
Saarikon mukaan Pekkarisen vuosikymmenten mittainen työ kansanedustajana, ministerinä, eduskunnan varapuhemiehenä ja europarlamentaarikkona hakee vertaistaan.
– Häneen on luotettu, Saarikko tiivistää.
– Hän on valtiomies, isänmaan mies ja maakunnan mies. Ja totisesti puolueen mies, keskustajohtaja jatkaa.
Saarikon mukaan Pekkarinen on vaikuttanut tuloksekkaasti etenkin Suomen elinkeinoelämän pärjäämisen, kotimaisen energian hyödyntämisen ja tasapainoisen aluekehityksen puolesta.
– Tuntuu hienolta, että Maurin pitkä ura nyt huipentuu näiden asioiden parissa kansainvälisissä tehtävissä.
Saarikko sanoo Pekkarisen luopumispäätöstä inhimillisesti ymmärrettäväksi. Hän kertoo oppineensa Pekkariselta vuosien aikana etenkin sen, kuinka tärkeää politiikassa on perehtyä asioihin ja osata ne.
– Olen myös ihaillut hänen sinnikkyyttään ajaa asioita eteenpäin sekä loputonta energisyyttä, Saarikko summaa.
Hän toivoo Pekkarisen antavan jatkossakin osaamistaan kokemustaan ja näkemyksiään puolueen käyttöön ”parhaaksi katsomallaan tavalla”.