Ruotsalaiset eivät saaneet pitävää näyttöä siitä, että Yi Peng 3 tärveli merikaapeleita tahallaan, raahasi ankkuria yli 300 kilometriä
Ruotsissa onnettomuustutkinta ei ole löytänyt varmaa näyttöä siitä, että kiinalainen rahtialus Yi Peng 3 olisi tahallaan vaurioittanut kahta tietoliikennekaapelia Itämerellä marraskuussa.
Suomessa asiasta kertoi aiemmin muun muassa Yle.
Alus kiskoi ankkuriaan merenpohjassa 180 meripeninkulman eli yli 300 kilometrin verran puolentoista vuorokauden ajan, jolloin Suomen ja Saksan sekä Ruotsin ja Liettuan väliset merikaapelit vaurioituivat.
Tutkintaa johtivat Kiinan viranomaiset, koska alus on kiinalainen ja ankkuroitunut kansainvälisille vesille.
Ruotsin onnettomuustutkintakeskuksen mukaan Kiinan osallisuus on merkittävästi rajoittanut tutkintaa.
Onnettomuustutkijat pääsivät alukselle vasta kuukausi tapahtumien jälkeen. He eivät myöskään saaneet tutkia esimerkiksi mustaa laatikkoa tai merikorttijärjestelmää.
Onnettomuustutkijoiden mukaan osaa miehistöstä on voitu puhuttaa, mutta ei sellaisissa olosuhteissa kuin puhuttaminen tavallisesti tehtäisiin.
Ruotsin poliisin tutkinta asiasta jatkuu edelleen.